Life Is How You Make It

Mitä tehdään? Ei mitään.

2012-03-14T14:49:00.000-07:00

Kun vuosi vaihtuu, ihmiset alkavat kuntoilla. Liitytään hyvinvointikeskuksiin ja ostetaan hikipyyhe sekä juomapullo sävy sävyyn. Minä satuin telomaan itseni lautailurinteessä ja eipä tässä urheilla vieläkään. Käveleminen sujuu ilman minkäänlaisia särkyjä ja juokseminenkin aika hyvin. Äkkinäisiä liikkeitä vaativat asiat eivät kuitenkaan suju ilman hampaiden kiristelyä. Ja auta armias, jos tulee tehtyä jotain, missä rear end osuu johonkin. Pelkästään housujen laittaminen jalkaan tuntuu epämukavalta. En ole käynyt kiipeilemässä enkä itsepuolustuksessa piitkään aikaan. En pidä tästä.

Onneksi kohta pääsee pyöräilemään ilman liukastumisvaaraa ja saa taas tehtyä jotakin. Titon kanssa ravaaminen on toki jotain, mutta minä haluan vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Kun lähden juoksemaan yksin, teen lenkistä mahdollisimman monipuolisen. Spurtteja, loikkia, hyppyjä, tasajalkaa, jännehyppyjä, yhdellä jalalla, sivuttain, ristiin, taakse päin, pujotellen jne. Jos löytyy portaat, voi tehdä vaikka mitä. Jos juokseminen ottaa päähän, voi tehdä lihaskuntoa kesken lenkin.

Tito on ollut hyvin pienellä tekemisellä sekin. Viimeisimmät viikot ovat menneet äitini juhlia järjestäessä ja Titon kanssa on vain lenkkeilty. Juhlat ovat nyt takana ja ehdin ajatella muutakin. Kun aurinko paistaa ja alkaa näkyä kuivaa maata, tekee mieli treenaamaan. "Täytyisi" teettää uusi treeniliivikin, kun omista toinen on vähän pieni ja toinen aivan liian suuri.

Mää tahtosin videokameran - vinkkejä?

2012-03-13T10:01:00.000-07:00

Aurinko paistaa ja olen huomannut tarvitsevani videokameran. Hintaa saisi olla 300€, mutta jokunen kymppi päälle ei maailmaa kaada. Olisi hyvä, jos kamera pysyisi Titon vauhdissa mukana eikä kuva olisi kauhean rakeista. Mielellään helpot siirto-ominaisuudet koneelle. Olisiko teillä lukijoilla vinkkejä? Huomasin olevani ostamassa yhtä, koska se oli sininen...

Sabina sanoi sen hyvin

2012-03-08T23:10:00.000-08:00

Sabina kirjoitti hyviä ajatuksia siitä, miten "tavallisten sessejen" omistajat mahdollisesti näkevät meidät, jotka koulutamme koiriamme lähes joka hetki. Käykääpä lukemassa!

Kokkisota

2012-03-06T13:09:00.000-08:00

Koiralliset ihmiset kinastelevat mielellään muutamasta asiasta enemmän kuin mistään muusta.

Koulutusmenetelmiä löytyy niin paljon kuin koirankouluttajiakin. Suuri osa uskoo omaan tapaansa ja menetelmäänsä sokeasti ja on valmis puolustamaan sitä sinnikkäästi. Suomalaisilla on sisua - sisua ja sinnikkyyttä jääräpäisesti väittää vastaan näkemättä tai edes yrittämättä ymmärtää muiden ajatuksia ja näkemyksiä.

Jotta jokaisella olisi varmasti tilaisuus esittää omia oikeita näkemyksiä, aletaan puhua koiran ruokkimisesta. Näin saadaan keskusteluun myös heidät, joille koiran kouluttaminen ei ole niin merkitsevä seikka. Koirien ruokinta on monelle lähes uskonto. Samalla, kun itse käytetään einesateria mikrossa, kokataan koiralle puurot, raastetaan vihannekset, ostetaan järkyttävän kallista kuivaruokaa ja mietitään, saako koira kaiken, kun se syö viikossa vain 10 eri eläinproteiinia.

Mielestäni on hienoa, että ihmiset ovat heränneet miettimään koiriensa ruokintaa. Harrastuskoirien ruokintaa on varmasti mietitty vuosia astetta tarkemmin. Tänä päivänä kuitenkin myös kotikoirien ruokinta on tarkempaa. Osaksi tähän vaikuttaa varmasti yleistyneet ruoka-aineallergiat ja herkkyydet. Koirien ruokintatavoista kirjoitetaan alan lehdissä ja keskustellaan sosiaalisessa mediassa. Usein vastakkain asetetaan kuivaruoka ja raakaruoka. Minäpä kerron teille oman mielipiteeni koirien ruokinnasta.

Minä ajattelen koirien ruokkimisesta näin:
Koiraa pitää ruokkia niin, että se voi hyvin.
Koiran ruokkimisen ei pidä olla avaruustiedettä. Ruokkiminen pitää suhteuttaa omaan elämäntilanteeseen ja talouteen. Kalleinta ei tarvitse ostaa, mutta jos haluaa selvitä mahdollisimman edullisesti, ei kannatta ottaa koiraakaan.
Koira on lihansyöjä, mutta se ei ole susi. Koira pystyy hyödyntämään aavistuksen joitakin vihanneksia, mutta se ei ole jänis eikä hevonen.

Tito syö lihaa, lihaa ja jonkin verran luita. Tämän lisäksi se saa tiettyjä ravintolisiä, joiden annostelut muuttuvat tekemisen ja vuodenaikojen mukaan. Tito ei syö kasviksia, koska se ei halua niitä syödä. Joskus se saa porkkanan, joka löytyy hetken kuluttua silputtuna lattialta. Kokonainen raaka porkkana on Titolle ravitemuksellisesti yhtä arvokas kuin pala pahvia.

Lihoina annan nautaa, sikaa, kanaa, kalkkunaa, hevosta, riistaa (hirvi, poro, peura) ja joskus pieniä määriä kalaa. Tito ei oikein välitä kalasta muussa kuin Murren Multi-Mixissä. Sekin syödään parin päivän paaston jälkeen, koska pötköhän sisältää kasviksia. Kalasta en ole tehnyt ongelmaa, koska kalaöljyä voi ostaa pulloissa.

Kivijalka Titon ruokinnassa on liha. Lihaan lisään sisäelimiä eri eläimiltä joskus kolme kertaa viikossa, toisinaan vain kerran viikossa, jos sitäkään. Hyvän ulkoisen olemuksen ylläpitämiseksi ja fyysisen jaksamisen takaamiseksi lisään Titolle rasvoja ja öljyjä. Talvisin enemmän.

Riistaa olisi hienoa syöttää ympäri vuoden, mutta sen kysyntä ja tarjonta eivät oikein kohtaa. Pakkasessa on onneksi nytkin useampi paketti hirveä, peuraa ja poroa, joten niillä voi taas kihnutella kevääseen. Riistaa syötän pari kertaa viikossa - heppaa harvemmin.

Luita annan päivittäin - mutta en 70% ruokinnasta! Hyvä tavaton sentään...
Luita en ole kauheasti vaihdellut. Tito tykkää possusta ja lampaasta eli niillä mennään.

Öljyjen (tällä hetkellä Nutrolin Senior) lisäksi Tito saa biotiini-sinkki -valmistetta. Heitän ruokaan myös vitamiinilisän, mutta vain puolet annostelusuosituksesta. Syöhän se muutakin.

Vaikka Tito syökin raakaa ruokaa suurimmaksi osaksi, se saa myös napsuja. Muutamana päivänä viikossa menee kourallinen tai kaksi lenkillä, jos en ole jaksanut sulattaa lihoja mukaan. Nappuloita voi myös laittaa hieman huolettomammin taskuun... Nappuloita löytyy kotoa noin 10 erilaista. On Acanaa, Biomilliä, Sam's Fieldiä, Brit Carea, Happy Dogia jne. Näytepussi sieltä ja messutarjous tuolta.

Tito tuntuu voivan hyvin, se jaksaa paljon ja näyttääkin vielä hyvältä. Jatkamme siis näin.

Take it Easy

2012-02-27T14:42:00.000-08:00

Aloitin Titon rauhoittumissheippaamisasian viime kesänä. Jaksoin sitä ehkä viikon ja sitten se jäi. Nyt olen kuukauden tehnyt yllättävänkin kurinalaisesti harjoittelemista ja viime lauantaina jopa agilityhallilla. Jännä juttu, miten ihminen tekeekin käytännössä eri tavoin kuin on suunnitellut. Hyvät ajatukset voivat myös hävitä ihan oven avaamalla. Huish ja hyvät ajatukset ovat poissa!

Nyt, kun olen malttanut vahvistaa rauhoittumista yhä enemmän, olen saanut todeta, että tämä on oikeasti hyvä tapa. Tiesinhän minä sen teoriassa ja kesällä viikon aikanakin tapahtui edistystä, mutta niin vain kävi, että huish.

Minulla ei ole tietoa, onko tällä asialla jokin hieno nimi, mutta tässä kuitenkin lyhykäisyydessään, mistä on kyse.
Koiran rauhoittuminen palkitaan tekemisellä. Tavoiteena on koira, joka yhdistää odottelun rauhoittumiseen ja aktivoituu vihjeestä tekemiseen. Se myös oppii, että sitä ei tarvita, jos sille ei anneta vihjettä tekemiseen.
Koska kyseessä on sheippaaminen, aloitetaan treenaaminen pienistäkin rauhoittumisen eleistä. Näitä voivat olla esimerkiksi pään kääntäminen pois omistajasta, agilityradasta tai muusta, mistä koira on kiinnostunut. Toisin sanoen koira luopuu kiinnostavista ja kiihdyttävistä asioista, päästäkseen taas tekemään. Edellytys on tietysti se, että koiran mielestä yhdessä tekeminen on mielekästä. Muuten tekeminen ei toimi palkintona.

Moni mieltää sheippaamisen lähinnä naksutteluun ja temppuihin, mutta rauhoittumista sheipatessa ei naksutella. Sen sijaan käytetään vihjettä, joka kertoo koiralle, että nyt tehdään ja nyt sitä tarvitaan. Naksuttelun "haittapuolena" on koiran aktivoituminen. Jos koira tajuaa, että sillä on mahdollisuus tienata nameja tai lelu, se yrittää miettiä, mitä sen saamiseksi tulisi tehdä. Nameja voi kuitenkin käyttää, mutta niitä ennen ei naksutella. Sen sijaan nami vain asetetaan koiran kirsun eteen maahan, kun se on rauhallinen. Näin vahvistetaan rauhallista mielentilaa, muttei aktivoida koiraa naksuttimen äänellä. Namien ei kannata myöskään olla suurinta herkkua, koska se aktivoi koiraa myös.

Itse aloitin tämän sisällä niin, että naksuttelin hetken, jonka jälkeen menin istumaan tuolille, sängylle tms. katsoen samalla "tyhjyyteen". Sivusilmällä tarkkailin Titoa, mutta en niin, että se huomasi. Kun Tito lakkasi katsomasta minua, käveli pois päin tai meni maahan makaamaan, sanoin vihjesanan, että treenataan ja jatkoin koulutusta. Jälleen treenattiin hetki eli 5-10 namia tai muutama toisto lelupalkalla. Tämän jälkeen jäätyminen ja odottelua, että Tito näyttää pieniä rauhoittumisen merkkejä. Vähitellen vaadin selvempää rauhoittumista ja pidempiä aikoja.

Ulkona olen tehnyt niin, että pysähdyn jottenkin istumaan ja matka jatkuu, kun Tito makaa vieressä pää tassujen päällä tai maassa. Oleellista on myös koiran ilme. Ei riitä, että koira makaa maassa odottaen tekemisen jatkumista. Ilmeen pitää olla "laiska" ja "löysä".

Ilmeisesti kotiläksyt oli tehty hyvin, kun lauantaina kokeilin, miten tämä toimii hallissa. Alkutreenien jälkeen siis istumaan sivuun ja koiran kiinni seinään. Odotin vähän aikaa ja Tito heitti lonkalle. Tästä kerroin, että treenit jatkuvat eli käytiin tekemässä 5 toistoa siivekkeiden kanssa ja takaisin sivuun istumaan. Näitä tehtiin muutamia kertoja ja Tito alkoi heti toistojen jälkeen heittää mukavan asennon tuolini viereen, pää lattialle ja silmät lurpalleen. Siihen nähden, että rauhoittuminen on meidän kaiketi suurin kompastukivi, olin todella tyytyväinen. Tito pysyi hyvin myös kyljellään samalla, kun muut treenasivat ja mekastivat hallissa.

Koska ensimmäinen rauhoittumissheippailukokeilu meni hallissa näin hyvin, jatkan samaa tänä lauantaina. Suurin haaste on toistojen pitäminen muutamassa ja oman maltin kasvattaminen. Rauhoittumista siis molemmille.

"Pakko ravata" jatkuu

2012-02-26T05:41:00.001-08:00

Kirjoitin marraskuussa meidän "Pakko ravata"-projektista. Vuoden alussa innostuin crossaamaan Titon kanssa ja otus pääsikin sen makuun. Käytyäni Nutrolin-luennolla työkavereiden kanssa sain uutta intoa jatkaa unohtuneen ravaamisen harjoittelua.

Nyt käymme vähintään 3 kertaa viikossa ravaamassa - yleensä 45-90 minuuttia kerrallaan. Mitä paremmin on aurattu, sitä mukavampi on juosta. Tänään ravattiin pari tuntia, josta viimeiset hetket Tito sai villiintyä vapaana lumipenkoissa kaahailemalla. Hassu pieni eläin.

Ravaaminen on tehty pannalla, koska vetovaljaat Tito yhdistää jo "liian" hyvin vetämiseen. Sen eleistä näkee, että se haluaa vain painaa kaasua.
Ravaaminen ei ole Titolle ihan heinäntekoa. Se haluaisi kovasti vain laukata ja juosta kieli pitkänä. Ravilenkit ovatkin sitä, että tuijotan Titoa lähes koko ajan. Laukannostoista tulee palautetta ja ravaamisesta kehua. Alussa ravataan hiljempää ja lämmitellään. Vähitellen annan askeleen pidentyä ja kehun rennosta, mutta reippaasta ravista. Pitkällä askeleella tuo on hienon näköinen ja ilo silmälle.

Koirista mennään ravaten ohi ja Tito usein liimautuu reiteeni kiinni palkan toivossa. Olen nämä palkka-anomukset kuitannut rauhallisilla kehuilla ja kehunut enemmän, kun Tito on taas siirtänyt kirsunsa eteenpäin. Haluan, että Tito oppii ravaamiseen oman mielentilan ja ymmärtää, ettei silloin tehdä muuta. Minä kerron, millä tahdilla ravaaminen tapahtuu ja tarpeet sekä haistelut tehdään luvan kanssa.

Agitreenit olen myös aloittanut nyt ravaamisella. En tosin ole jaksanut ennen treenejä ravata sitä suositeltua 30 minuuttia, mutta joka kerta kuitenkin enemmän eli suunta on oikea. Tito ei myöskään tee vielä korkeita hyppyjä tai pitkiä ratoja eli rasitus ei ole (toivottavasti ) ihan niin suuri. Treenien jälkeen on tehty pieni ravilenkki ja kotona viimeistään "loput".

Olen pyrkinyt siihen, että ravipäivinä ei tehdä kovin paljon muuta. Tottahan toki tuo jaksaisi ja hyvin voisi tehdä, mutta tämä mustavalkoisuus on minulle helpompaa. Panostan päivän ravilenkkiin ja se siitä. Jos annan itselleni luvan tehdä jotain tämän lisäksi, olemme taas tutussa kierteessä ilman lepopäiviä. Näin ollen julistan samalla itselleni "Pakko levätä"-projektin.

My Favorite - Back on Track

2012-02-22T13:15:00.000-08:00

Kerroin pari kuukautta sitten hankkineeni Titolle ja itselleni Botit. Nyt on pari kuukautta takana ja tuotteita on käytetty.

Jotain tapahtui ja Titolla on nyt sekä verkkoloimi että toppaloimi. Verkkoloimen heitän Titolle päälle kotona ravauslenkkien jälkeen, treenien jälkeen ja tavallista aktiivisemman päivän päätteeksi. Toppaloimelle on tullut käyttöä kovilla pakkasilla, treeneissä tauoilla ja autossa ollessa. Jos nyt suoraan sanon, Titolla on loimi päällä aikas usein.

Titon verkkoloimi on kokoa 59 cm ja toppaloimi 55 cm.

Tito tulee joka kerta omatoimisesti paikalle, kun se kuulee minun ottavan loimet esille. Eivät ne siis kovin epämiellyttäviä voi olla. Tässä huomioita, joita olen tehnyt:
- Tito menee nukkumaan yleensä heti, kun on saanut loimen päälleen.
- Tito nukkuu huomattavasti syvempää unta loimi päällään. Kun kyseessä on aktiivinen paimen, joka haluaisi olla kaikesta tapahtuvasta tietoinen, tämä on kullan arvoista. Tito vetää sikeitä, vaikka liikun paikasta toiseen ja aamulla se pitää erikseen kutsua sängyn alta pois.
- Tito venyttelee unien jälkeen piiitkään ja hartaasti.
- Kun heittää molemmat loimet päällekkäin, Tito pysyy hyvin lämpimänä, vaikka olisi kylmässä autossa paikallaan.
- Toppaloimi ei sovellu lämmittelyravaamiseen, koska etuosa osuu etujalkoihin - ainakin Titolla.

Minulla on itsellä pitkät pöksyt, boxerit, poolopaita, minipeitto ja pohjalliset. Näistä olen käyttänyt poolopaitaa ja pitkiä pöksyjä eniten. Vaikka tuotteet eivät olisi mitenkään erikoisia keramiikkavaloksineen, olisin ne ehkä hankkinut. Tuotteet ovat ihanan tuntuisia!

Olenko sitten huomannut tuotteissa mitään eroa tavallisiin kerrastopaitoihin ja -housuihin verrattuna? Olen. Nukkuminen nämä päällä on aivan omaa luokaansa. Herääminen on minulle jo muutenkin vaikeaa, mutta nämä päällä se on lähes mahdotonta. Herääminen tuntuu siltä kuin yrittäisi nousta maan alta. Nukkuminen on selvästi syvempää. Näen myös paljon enemmän unia, kun nukun Back on Trackit päällä. Tiedä häntä, ehkä nämä eivät ole ihan täysin huuhaata.

Jos joku miettii loimen ostamista koiralleen, suosittelen toppaloimea. Se pitää lämmön paremmin ja suojaa myös tuulelta. Verkkoloimi tulee kyseeseen, jos etsii kevyempää loimea tai loimea paksumman takin alle.
Mikäli joku on harkinnut tuotteen hankkimista itselleen, suosittelen ehdottomasti pooloa tai muuta paitaa.

Säällä kuin säällä - treeniliivi päällä

2012-02-21T15:12:00.000-08:00

Monta tekstiä on tulossa, mutta tähän hätään tämä.

Toinen yritys

2012-02-20T12:13:00.000-08:00

Blogi ehti olla alle vuorokauden suljettu ja sain monta s.postia, viestiä ja kyselyä.

"Miksi olet muuttanut blogisi salaiseksi?!"

Minä kirjoitan blogia useasta eri syystä.
Haluan pitää kirjaa siitä, mitä olen Titon kanssa tehnyt. Myöhemmin on hauskaa lukea ja muistella asioita, joita ei muuten enää muistaisi. Tietokoneella kirjoittaminen on (valitettavasti) mielestäni kätevämpää kuin päiväkirjaseen raapustaminen. Jos näkisitte käsialani, tukisitte varmasti tätä ajatusta.

Minun päässäni käy jatkuvasti kova vilske. Analysoin tarpeettoman paljon ja pohdin asiat monesta eri näkökulmasta. Saan ajatusruuhkan päässäni hetkeksi hiljaiseksi, kun istun alas ja kirjoitan ne näkyville. Näkyville minulle itselleni sekä teille lukijoille.

Ajatusten jakaminen muiden kanssa on antoisaa. Minä pidän blogeista, joissa kerrotaan muutakin kuin "treenattiin ruutua". Lisäksi ei tarvitse kirjoittaa paljon, että mielenkiintoni herää. Jos tämän ruudun treenamisen lisäksi on mietitty kyseisen koiran oppimisprosessia ja treenitilannetta, mietitty vähän eri vaihtoehtoja sekä katsahdettu tulevaisuuteen, I like.

Arkielämässä tapahtuvista seikoista kirjoittaminen vaatii usein paljon kirjoittajalta. Se, että julkisesti kirjoittaa oman koiransa rähinöinnistä, yksinolo-ongelmista, rauhoittumisongelmista, varastelusta tms., saa minulta arvostusta. Ongelmista kertominen julkisesti avaa usein keskustelua. Joku saattaa kertoa, että omalla koiralla on samanlainen ongelma. Toinen puolestaan on löytänyt toimivan keinon ja jakaa tämän tiedon. Kolmannella on toisenlainen näkemys ongelmaan, mikä saa neljännen yhtymään keskusteluun. Keskustelijat eivät ehkä tunne toisiaan, mutta heitä yhdistää jokin asia. He voivat auttaa toisiaan monella tavalla tietämättäänkin.

Arkikäytösongelmien lisäksi blogeista voi saada hienoja oivalluksia treenaamiseen. Vaikka itse on pohtinut esimerkiksi tietyn liikkeen opettamista moneen kertaan ja puhunutkin siitä kavereiden kesken, ratkaisu voi löytyä muualta. Blogimaailmassa liikkuessa ei voi koskaan tietää, mitä seuraavan linkin takana on. Siellä voi olla jotakin todella tylsää, jota ei jaksa lukea tai katsoa kuin 5 sekuntia. Toisinaan auennut blogi voi olla kuitenkin kuin katkelma omasta elämästä. Tekstiä lukee mielenkiinnolla ja yht'äkkiä onkin lukenut kaikki tekstit kyseisestä blogista. Voi olla, että joku muu opettaa samoilla periaatteilla tai on löytänyt keinoja, joita itse ei ole tullut koskaan ajatelleeksikaan. Blogia lukemalla tekee mieli pukea treeniliivi päälleja lähteä heti kokeilemaan oman koiransa kanssa. "Miksi en itse tuota ole ajatellut? Olisiko tässä ratkaisu meidän pulmaan?"

On myös kiehtovaa seurata, miten joku edistyy koiransa kanssa.

Kirjoittaminen voi olla myös terapeuttista. Ramin kuolema on ollut minulle valtava asia. En voi mennä saareen vanhempieni luo viemättä kynttilää Ramin haudalle. Menetyksestä kertominen julkisesti oli minulle iso asia. Kuka tahansa sai lukea, miltä minusta tuntui. Sisälläni vellovista tunteista ja ajatuksista kirjoittaminen oli minulle kuitenkin paljon tärkeämpää. Tämä oli minun tapani käsitellä Ramin menetystä - olen iloinen, että niin tein.

Kun minulla on mahdollisuus saada muiden blogeista oivalluksia ja ajatuksenaiheita, olen suunnattoman iloinen, jos joku voi saada samoja kokemuksia minun blogistani.

Minä haluan saada aikaan keskustelua. Minä olen puoliksi hollantilainen ja minä puhun - paljon.

Miksi siis kaiken tämän jälkeen suljin blogini? Koska tuntui, etten voikaan enää kirjoitaa haluamallani tavalla. Muutamia tekstejäni ymmärrettiin todella väärin ja sain aikaan pienen sanasodan. Nämä väärinkäsitykset on toivottavasti viimeistään eilen setvitty asianomaisten kanssa.
Lainaan itseäni: "Minä pidän sinisestä, mutta se ei tarkoita, että sinunkin täytyy siitä pitää."

Loppuun kuvia (minusta), jotka tukevat ajatustani: Elämässä pitää olla kokemuksia.

Jep, minä turkoosissa.

Kaunis koira

2012-02-07T13:35:00.000-08:00

Tito kävi eilen kuvissa ja alustavasti kuvat näyttivät Pellen mukaan hurjan hyviltä. Sanoi, että Titolla on kauniit luut... Toivotaan, että viralliset tulokset ovat myös "kauniit".
Kuvautin lonkat, kyynärät, olat ja lannerangan. Silmätkin tiirattiin läpi. Kaikki näytti hyvältä eli nyt voidaan hyvillä mielin jatkaa rymyämistä.

The more you sweat in practice, the less you bleed in battle.

2012-02-07T13:29:00.000-08:00

Tässäpä tunnelmia lauantaisista hallitreeneistä.
Toisissa treeneissä Janni oli tehnyt radan, jossa alussa pääsi astetta kovempaa. Ensimmäisen putken jälkeen aiita takaakierrolla ja sen jälkeen jotain niin ihmeellistä, ettei pää meinannut pysyä mukana. Tokihan Tito meni oikein sitten, kun itse tajusin, mihin suuntaan piti pyöriä ja missä koira on missäkin vaiheessa. Tuntui niin hassulta, kun Tito löytyi alussa pyörähdyksen jälkeen vasemmalta puoleltani, kun odotin sen tulevan oikealta. Missä kädet, missä jalat?

Takaakierto onnistui omasta mielestäni hyvin ja ihmeellinen balettipiruettitanssi myös - koirakin löytyi oikealta puolelta! Piruetin jälkeen oli yhdeltä aidalta vippaus (joku semmonen, kun koira viskataan pois). Tämä oli meidän takapihaharjoittelusta tuttu juttu ja onnistui hienosti. Tuntuu kivalta treenailla nyt oikeilla esteillä, kun ei tarvitse kuitenkaan aloittaa ihan nollasta.

Agin jälkeen näytin Titon seuraamista. Kyllähän se seurasi. Näistä treeneistä virisi pieni (mutta vain pieni) tokointo ja useamman kerran viikossa ollaankin tehty kaikkea pientä. Minä tunnetusti harrastan tätä askartelua koirien kanssa.

Lopussa taisin kipata nurisijan BOT päällä kyljelleen. Jännä, miten hiljaa koira osaa piipittää. Niin kauan siinä sitten köllitään, että se pienikin kitinä loppuu.

Kolmansissa treeneissä halusin tehdä ralliradan. Kolme aitaa, mutkaputki, kolme aitaa ja taas mutkaputki. Näin saatiin hieno ellipsi ja siinä sai mennä kovaa. Tämän jälkeen tehtiin omatekoinen hyppytekniikkasarja Titolle. Titohan ei ole rimoja kauheasti nähnyt ja olen nähnyt kuvista, että niitä käytetään kisoissa. Pitäisi mennä yli - ei ali eikä läpi. vaihdeltiin rimakorkeuksia ja aitojen etäisyyksiä. Yksikään rima ei tippunut, mutta en yhtään yllättynyt, että Tito hyppää kuin bc. Ponnistaa kaukaa, matalana ja rimaa hipoen.

Minusta ei kuitenkaan ole hyppytekniikan hiomiseen. Jos tuo olisi rymistellyt päättömästi rimoista läpi, harkitsisin kursseille lähtöä. Voihan se olla tulevaisuudessa edessä. Juuh, kannattaisi tehdä nyt, ettei opi väärää tekniikkaa. Meidän kannattaisi myös pitää niitä lepopäiviä useammin kuin kerran kuussa. Olisi myös hyvä liittää liikkeisiin käskyjä. Ennen kaikkea - pitäisi opettaa rauhoittuminen kunnolla.

Muutin vähän romuralliradan aitojen paikkoja ja treenasin vielä takaaleikkaamista. Titon kanssa on niin kiva tehdä, kun se viidessä minuutissa voi kehittyä paljon ja oppia mitä vain. Ohjaaja tarvitsee samaan paljon pidemmän ajan.
Syy: Ohjaaja miettii liikaa. Koira elää hetkessä ja tekee parhaansa.

Näissä treeneissä tein lopussa myös seuruuta ja pari vauhtinoutoa.

Neljännet treenit menivät ohi suun, koska olin aikaisemmin päivällä kokeillut lentämistä huonolla tuloksella. Olisi ollut kiva osallistua, koska paikalla oli vain pari kaveria eli olisi ehtinyt treenata hurrjan paljon.

Viidennet treenit käytiin viime lauantaina ja Tito aloitti putkilla ja aidoilla. Vähän tutkailtiin, kuinka paljon sitä pitää saattaa esteille (ei paljon), miten poju kääntyy, kun on niitä rimoja ja missä vaiheessa minä liikun ja käskytän. Ihan perusjuttujahan sieltä ilmeni: kolisee eikä käänny heti, jos saatan liikaa ja olen myöhässä. Tuntuu vähän hölmöltä kirjoittaa, että minun pitää luottaa Titoon enemmän ja ohjata selkeämmin. Kuka ei olisi kirjoittanut niin blogiinsa? Maapallo on pyöreä.

Tehtiin jokunen hyppysarja muodon vuoksi, mutta tekniikan analysoimisen sijaan jäimme keskustelemaan itse hyppytekniikan treenaamisesta.

Lopuksi kokeiltiin Jannin taiteilemaa rataa. Vaikka Tito teki omasta mielestäni oikein kivasti takaaleikkauskohdan, sain jäätävän tuomion. Tito kiva, Nova ei-kiva. Käteni huiskautus toimii, koska Tito on sen oppinut. Jannilla oli kuitenkin tähän vaihtoehto, jossa piti käyttää kahta kättä ja kääntyillä kamalan monta kertaa - vaikka sen koiran voi myös vain huiskaista sinne esteelle. Sunnuntaina treenattiin sitten useampi sessio tätä kaksin käsin kääntämistä. Lauantaina nähdään, onko oppi menny perille.

Viidensissä treeneissä en tehnyt ollenkaan tokoa, koska olin tehnyt jo useamman setin päivällä.

Päälimmäisenä ajatuksena näistä treeneistä on ollut: Lisää!
Onneksi on talvi, etten käy joka päivä treenaamassa lähikentällä. Titon kanssa on kiva treenata ja treenikaverit ovat osaavia. Kun porukassa on useampi harrastaja, koulutustyylejä on vähintään yhtä monta. Näin ollen treeneistä saa paljon irti. Jonkun kanssa voi aina pohtia ja analysoida, miten ja miksi. Koska omassa päässä menee lujaa koko ajan, voin pohtia tietysti itsekin, miten ja miksi. On kuitenkin mielekkäämpää jakaa ja vastaanottaa kuin pyöritellä oravanpyörää omassa päässään.

Talvi tuli

2012-02-01T14:03:00.000-08:00

Getting better

2012-02-01T13:47:00.000-08:00

Viime lauantainen rysäys hyppyriltä sai minut miettimään hetken elämääni (ja tyhmyyttäni). Aika, jonka makasin rysäyksen jälkeen rinteessä, oli todella pitkä. Makasin enkä voinut liikuttaa kuin käsiäni. Kaikki muu sattui aivan käsittämättömän paljon. Katsoin sinistä taivasta ja aloin miettiä, minkälaista elämä olisi, jos en voisi enää juosta. Mitä jos minulle jäisi jokin pysyvä vakava vamma? Mitä jos käveleminen tuottaisi tuskaa koko loppuelämän? Jos en voisi kävellä lainkaan?

Ajatukset olivat kamalia. Yritin liikuttaa vähän varpaitani ja se sai koko kroppani huutamaan. Onneksi en ollut laskemassa yksin ja Mari tuli paikalle kysymään, olenko hengissä. Seuraavat päivät makasin sängyllä, popsin erilaisia särkylääkkeitä ja nahistuin.

Titon lenkittäminen sujui seuraavasti:
Eteiseen jokaista mahdollista tukea käyttäen - hyllyt, tuolit, keittiöjakkara... Eteisessä pukeutuminen noin vartissa. Tito tuo avaimet, hihnansa ja kengät. Hanskoiksi ehdottaa neulesormikkaita, mutta ymmärtää vaihtaa GTX-rukkasiin, kun kerron ulkona olevan pakkasta. Pyydän Titoa hyppäämään minua vasten, jotta voin laittaa hihnan kiinni. Rappukäytävillä huomaan, että ikkunoissa on pienet ikkunalaudat, joista saan tukea. Enpä ole niitä aiemmin huomannut. Otamme hissin yhtä kerrosta varten.

Ulkona valitsen etupihalle vievät portaat, koska niitä on huomattavasti vähemmän kuin takapihalle vieviä. Raahaudun portaita alas ja Tito pysyy vieressä. Kun pysähdyn hetkeksi, Tito katsahtaa kysyäkseen, joko mennään. Pihalla lähden määrätietoisesti etenemään talon toiselle puolelle. Takapihalla Tito voi olla vapaana. En vaadi Titoa kävelemään jalkani vieressä, koska tällä nopeudella en kokisi sitä reiluksi. Tito kävelee välillä vieressäni ja välillä vähän edempänä. Pienikin kiristyksen tunne hihnassa, Tito kääntyy heti takaisin ja odottaa lupaa jatkaa. Mennään, mennään.

Pääsemme kohtaan, josta takapiha alkaa. Pyydän Titoa taas hyppäämään vasten, jotta saan hihnan irti. Käsken alas ja käymään maihin. Sitten hinaan itseni takapihaa kohti. Jossain vaiheessa vapautan kauempana makaavan otuksen. Se sinkoaa niin kovaa ohitseni, että lumi vain pöllyää. Se juoksee ristiin rastiin pitkin pihaa. Minä seison paikallani tai yritän löytää lumikinoksen päältä asentoa, joka ei sattuisi kovin paljon. Istun auringossa ja katson mustavalkoista kiitäjää. Välillä käsken Titon maihin, kehun ja kutsun, jotta voin palkita pienellä lumipöllyllä. Kun takalistoni on umpijäässä, on aika lähteä takaisin kotiin. Titolle hihna tutulla tavalla, kun kumartuminen ei onnistu.

Kun pääsemme kotiin, olen valmis nukkumaan. Tito auttaa riisuutumisessa ja tykkää erityisesti kengännauhoista, koska ne eivät anna lopussa periksi. Hassu koira.

Eilen ja tänään on ollut jo huomattavasti helpompaa. Pystyn nostamaan lattialta tavaroita, vaikka siihen meneekin tavallista enemmän aikaa. Pystyn myös istumaan pidempään ilman, että selkä puutuu. Lauantaina aion olla valmis aksaamaan eli juoksukunnossa.

Ai niin, ambulanssin toinen hoitaja sanoi, että itsesuojaluvaisto kasvaa, kunhan tarpeeksi monta kertaa teloo itseään. Miten lohduttavaa!

Need a Paw?

2012-01-29T06:25:00.000-08:00

Eilinen lumilautareissu Lumiparkissa ei päättynyt suunnitellusti. Lähestyin yhtä hyppyriä liian kovalla vauhdilla ja väärässä kulmassa. Kyseessä on hankalan mallinen hyppyri, josta tein viikko sitten hienoja hyppyjä. Nyt kuitenkin levisi. Hypyn päätteeksi iskeydyin selälleni rinteeseen ja tällä hetkellä en voi kävellä kunnolla, kumartua, nostaa tavaroita - en voi tehdä muuta kuin nahistua ja muumioitua sisällä.

Ulkona on kaunein sää, mitä tänä talvena on nähty. Sopivasti pakkasta ja kultainen aurinko. Makaan sen kunniaksi selkätuen kanssa sisällä. Toivon, että selviän tästä kovalla täräyksellä ja pääsen pian urheilemaan ja puuhastelemaan Titon kanssa.

Tekisi niin mieli crossaamaan, aksaamaan, ratsastamaan, kiipeilemään, lautailemaan - mitä vain!

Onneksi oloani on helpottamassa muukin kuin purkillinen Buranaa. Tito on ollut suureksi avuksi. Se vetää sukat ja housut jaloista, avaa kengännauhat, hakee ja nostelee tavaroita. Tito on tänäänkin auttanut jo monta kymmentä kertaa ja säästänyt minut turhilta ponnisteluilta ja kivuilta. Kiitos, Tito!

Otetaanpa uusiksi

2012-01-25T11:48:00.000-08:00

Pari kirjoittamaani tekstiä ovat selkeästi aiheuttaneet pienoisia väärinkäsityksiä.
Tiivistän vielä, josko se selventäisi ajatuksiani.
Hallitreenit-tekstissä kerroin opettaneeni Titon tarkoituksella kysyväksi koiraksi. En halua, että ensimmäinen agilityyn hyvin soveltuva koirani posottaa menemään sellaista vauhtia, ettei minua tarvita. Tito saa muuttua takaisin tykittäväksi koiraksi sitä mukaan, kun itse kehityn ja opin. Tietysti on huikeaa nähdä koiria, jotka eivät tee yhtään ylimääräistä kurvia ja kääntyvät kuin ajatus. Totuus on kuitenkin se, että minä teen itse niin monta ylimääräistä askelta ja huidon jokaiseen ilmansuuntaan, etten voi olettaa koirani ymmärtävän, mitä tarkoitan. Parin vuoden kuluttua tilanne on varmasti jo toinen.
Opetin Titon kysyväksi, jotta minun olisi helpompi pysyä perässä. En sen vuoksi, että haluaisin kysyvän koiran.

Viimeisin teksti käsitteli iloista treenaamista.
Minulle seuraaminen, tunnistusnouto ja etutassuilla käveleminen ovat kaikki yhtä lailla temppuja. Minä en ottanut koiraa, jotta voisin menestyä. Otin kuitenkin bc:n, jotta koirani ei olisi este menestymiselle, jos kilpaileminen alkaisi houkutella.

Hui jui, miten totista koirien kanssa urheileminen on tänä päivänä. Pennuille on paikat ohjatuissa ryhmissä ennen kuin ovat edes luovutusikäisiä. Kasvattajat antavat mukaan lisenssit ja kisakalenterin. On osallistuttava tuolle leirille ja aloitettava tämän lajin treenaaminen mielellään ennen kuin koira täyttää 3kk. Ensimmäinen vuosi on niin tärkeä, ettei mitään saa heittää hukkaan. Pennusta on otettava kaikki irti, koska nuorena opittu osataan vielä vanhanakin. Palkkasitko 10-viikkoisen vinosta perusasennosta? Ei, ei ja vielä kerran ei. Mieti nyt loppuun asti ennen kuin lähdet tekemään. Saat korjata perusasentoa koiran loppuelämän ajan.

Tämä kappale oli hienoisella ironialla höystetty. Minä vaadin Titolta suoria perusasentoja ennen kuin se oli ollut viikkoakaan minulla. Se pääsi 9-viikkoisena leikkimään muiden koirien kanssa vasta, kun istui ja tapitti silmiini. Ei Tito ole kasvanut pellossa. He, jotka ovat sen pienenä nähneet, tietävät.

Hauskan pitäminen ei tarkoita minulle päätöntä rehaamista. Olen tietoinen siitä, miten ja mistä palkkaan. Kun opetan, mietin ja punnitsen mahdollisia opetustapoja. Teen ja katson, mitä tapahtuu. Kesken opetuksen saatan keksiä uuden idean ja kokeilen, miten idea toimisi käytännössä. Kaukokäskyjä kuonokosketuksella ja eilen treenattiin takapään käyttämistä ison ruokatynnyrin avulla. Kuinka moni on seissyt koiranruokien säilytystä varten tehdyssä tynnyrissä ja ajatellut treenaavansa jotakin seuraamiseen liittyvää?
Mielikuvitus - mikä lahja ihmiselle onkaan annettu!

Tavoittellisuudesta muutama sananen. Minä osallistun jokin kaunis päivä ainakin tokossa ja agilityssa kilpailuihin. Agilityyn osallistun, kun koira olisi oikeasti valmis kolmosiin. Tokoon osallistun, kun tiedän alo-liikkeiden olevan peruskauraa. En mene kokeisiin kokeilemaan ja toivomaan parasta. Käyn kokeissa toteamassa, että olen oikealla tiellä ja jotain on tullut tehtyä oikein.

Hauskan pitäminen ei missään nimessä tarkoita lipsumista tekniikasta. Tekniikasta lipsuminenhan ei ole hauskaa, joten näitä ei kannata yhdistelläkään...

I just wanna have Fun

2012-01-24T12:38:00.000-08:00

Hui jui, miten totista koirien kanssa urheileminen on tänä päivänä. Pennuille on paikat ohjatuissa ryhmissä ennen kuin ovat edes luovutusikäisiä. Kasvattajat antavat mukaan lisenssit ja kisakalenterin. On osallistuttava tuolle leirille ja aloitettava tämän lajin treenaaminen mielellään ennen kuin koira täyttää 3kk. Ensimmäinen vuosi on niin tärkeä, ettei mitään saa heittää hukkaan. Pennusta on otettava kaikki irti, koska nuorena opittu osataan vielä vanhanakin. Palkkasitko 10-viikkoisen vinosta perusasennosta? Ei, ei ja vielä kerran ei. Mieti nyt loppuun asti ennen kuin lähdet tekemään. Saat korjata perusasentoa koiran loppuelämän ajan.

Jos rotu on tyypillinen perhekoira, vaikkapa noutaja tai suomalaisten suosima mäyräkoira, pennun koulutuksen katsotaan pilaavan koiran. On väärin vaatia pieneltä pennulta yhtään mitään ja estää sitä tekemästä "pentumaisia" asioita. Pentu saa mennä pitkällä hihnalla tervehtimään ketä vain eikä kukaan pisti pahitteeksi. Pentua kutsutaan noin 50 kertaa päivässä, mutta se tulee ainoastaa silloin, kun ruokakuppiin kaadetaan papanoita.
Ota sitten sporttikoira ja olet nurkkaan ahdettu. Kaikki tekemisesi on suurennuslasin alla. Jos ei ole, kuvittelet sen olevan.

Sen sijaan, että paineistuisin sen kummemmin, pidän Titon kanssa lähinnä hauskaa. Me treenaamme joka päivä jotakin. Päivän mittaan voi tulla 10 pientä treenituokiota, yksi pidempi tai lenkin lomassa mieleen tullut päähänpisto, joka on pakko toteuttaa.
"Kappas, tuolla on kaivinkone. Kyllä sen alta voi juosta. Katsotaan vaikka!"
"Kylläpä tuossa pulppuaa puro. Miten olisi paikkamakuu purossa? Titoo, tuus vähän tänne kattomaan, mitä löysin..."
"Ai, Tito on löytänyt hurjan herkullisen oksan. Otetaanpa hallintaa tähän väliin."

Tämä ei tarkoita, että teemme asiat vasemmalla kädellä eikä mitään vaadita. Jos jotain ei ole opetettu, sitä ei sen kummemmin vaadita. Jos asia on opetettu, sitä vaaditaan. Tämä tietysti tarkoittaa opetushistorian punnitsemista. Itse en lähde vaatimaan suin päin kotona opetettuja asioita muualla. Mielestäni se ei yksinkertaisesti ole reilua koiraa kohtaan. En halua asettaa koiraani toistuvasti tilanteisiin, joissa sillä ei ole mahdollisuutta onnistua. En myöskään halua korjata koiraani jatkuvasti tai huomautella lekalla kolauttaen, etten ole tyytyväinen.

Mietin paljon, miten mitäkin kannattaa opettaa. Tokon kaukokäskyjen pohtiminen on mainio tapa kuluttaa aikaansa tai saada itsensä turhautumaan. (Sanni, vastaus on käsikosketus...)
Kaiken voi tehdä niin monella tavalla, vaikka tulos näyttäisikin samalta. Eikö tämä ole yksi kouluttamisen kiehtovuuksia? Mitä jos voi keksiä jotakin, mitä kukaan muu ei ole tullut ajatelleeksi? Tai keksii jotakin ja toteaa myöhemmin, että joku arvostettu kouluttaja tekee samalla tavalla?

Meidän treenit lauantaisin ovat sisältäneet suurimmaksi osin agilitya ja jonkin verran tokoa. Viimeksi tuli harjoiteltua kiekkojen heittämistä pitkästä aikaa ja pari kaveria treenasi suojelussa vaadittavaa hallintaa. Tuli sitten aika, että Titon piti näyttää jotain muuta kuin agilitya. Treenikaverit vaativat nähdä edes vähän. Totesin, ettemme ehkä osaa edes sitä "vähän". Muiden tekeminen näyttää välillä kovin totiselta ja ryppyotsaiselta, enkä uskonut meidän leikittelyn sopivan kuvaan. Housut tutisten hain Titon autosta.

On se kumma, miten nopeasti kauhu valtasi mieleni.
On se myö kumma, miten nopeasti tämä tunne kaikkosi.

Kävi samalla tavalla kuin puoli vuotta sitten kiekkokurssilla. Jännitti niin, että vatsaa nipisti, mutta kentällä riitti Titoon katsahtaminen. Sen olemus sanoi minulle, että me tehdään yhdessä ja se tekee sen, minkä osaa.


Kuvat: Mari Lustig

Tein Titon kanssa sellaisen seuraamistreenit, jonka tekisin kotona takapihalla. Vaihtelevia pätkiä, askelsiirtymiä, käännöksiä jne. Pidemmällä suoralla tarkistin muilta juuri ennen palkkausta, että otus on suora. Palkkasin iloisesti ja keskityin meidän tekemiseen katsovista silmäpareista välittämättä.

Viimeisen palkan jälkeen palasin maanpinnalle ja kysyin muilta: "No?"
Olen suunnattoman helpottunut, kun meidän "nössöilytreenaamisella" on saatu aikaan iloinen, suora ja hyvältä näyttävä seuruu. Kuulemma meidän treenaaminenkin näyttää iloiselta.

Hei, minä olen iloinen!

Vieraan koiran kunnioittaminen

2012-01-19T12:46:00.000-08:00

Kirjoitin aikaisemmin omaan koiraan kohdistuvasta omistushalusta. Seuraavat ajatukseni liittyvät osittain samaan asiaan.

Pienille lapsille pyritään usein opettamaan, että koirien omistajilta pitää aina kysyä lupa, saako koiraa silittää. Lapsille opetetaan myös, että koiralle annetaan ensin avoin kämmen haisteltavaksi. Mitä lapsille tapahtuu, kun he kasvavat aikuisiksi? He unohtavat nämä pienet, mutta hyvin tärkeät seikat.

Kun ihminen aikuistuu, hän omaksuu mielenkiintoisen ajatustavan: Ei tämä minua koske.
Vieraita koiria voi lähestyä oman mielen mukaan, niitä voi ottaa syliin ja niitä voi käskyttää omilla käskyillä.
On myös tavallista, että väliin tullut omistaja saa aikaan valtavan mielipahan sanomalla, ettei tervehtiminen nyt syystä tai toisesta sovi. Pyyntö, ettei koiraa huomioitaisi on kuin sydämeen isketty veitsi. Toiset järkyttyvät niin syvästi, etteivät tosiaan koske koiraan enää. Koiran omistaja kiittää ymmärryksestä ja ehtii vielä selittää, miksi tämä on käytäntö. Toiset jättävät omistajan pyynnön täysin huomiotta ja höpisevät, että pitäähän koiraa nyt saada tervehtiä. Omistaja ärtyy tässä vaiheessa ja yrittää hienovaraisesti kertoa, ettei halua koiransa hyppivän, tulevan syliin ja purevan hansikkaita. Yleensä höpöttävä henkilö toteaa: Ei tämä minua haittaa.

Hyvät ihmiset, kyse ei ole siitä, mikä teitä haittaa ja mitä te annatte koirien tehdä. Tämä koira ei ole teidän ja te ette päätä, miten se kasvatetaan.

Tämän tekstin oheen sopii hyvin tilannetaju koirallisten ihmisten kanssa. Meidän töissä isolla osalla asiakkaista on koira mukana. Yleensä heistä näkee heti kättelyssä, miten koiran kanssa tulee toimia.
- Koiria, joita käskytetään ja pyritään pitämään hallinnassa, ei mennä kädet ojossa halailemaan. Ne koirat jätetään huomiotta ja heidän omistajansa huokaisevat helpotuksesta, koska heitä ymmärretään.
- Flexien päässä kieppuvat pienet koirat ovat syliin kaapattavaa sorttia. Heidän omistajansa ovat vain iloisia, kun heidän koirat saavat huomiota.

Vinkki: Samaa skannausta kannattaa käyttää arkielämässä.


Syliin kaapattava?

My Favorite

2012-01-18T12:13:00.000-08:00

Youtuben hulvaton maailma on täynnä näitä "favorites"-videoita. Joku kertoo tammikuun lempimeikeistä, toinen kertoo kyseisen viikon vaikuttavimmasta elokuvasta ja kolmas arvostelee vuoden koskettavimpia kappaleita.

En missään nimessä halua jäädä toiseksi, joten otan blogiini uuden aluevaltauksen: My favorite
Näissä teksteissä kerron kyseisenä hetkenä käytetyimmästä pannasta, hihnasta tai Titon lempparilelusta. Mikäli kohdalle on osunut uusi herkullinen ruoka tai namipala, jaan tiedon kanssanne.

Ensimmäinen teksti koskee tämän hetken pidetyintä talutinta.

Kyseessä on Doxlock-kumitalutin käsilenkillä.
Minulta löytyy lyhyt versio (1,2 m) kumpaakin leveyttä. Pidän taluttimesta, koska siinä on hyvä grippi, joten talutin pysyy sormien päällä ilman, että sitä tarvitsee sen kummemmin puristaa. Minulta löytyy monen mittaisia taluttimia, mutta iso osa on hyvin lyhyitä. Tito on paljon vapaana, joten taluttimia ei tule paljon käytettyä. Silloin, kun Turjake otetaan kiinni, ei ole tarvettakaan pitkälle taluttimelle. Silloin kävellään lähellä eikä rymytä pusikoissa. Doxlock-talutin on hyvin taipuisaa ja kevyttä materiaalia eli sen saa hyvin pieneen tilaan.

Pari pientä miinusta taluttimesta löytyy. Leveämmässä mallissa lukko on mielestäni tarpeettoman iso, kapeammassa se on sopiva. Pistoolilukkojen väkänen, jolla lukon saa auki/kiinni, on myös tavallista hankalampi. Muotoilu poikkeaa perinteisistä pistoolilukoista.

Näin tänään.

1. hallitreenit 7.1.2012

2012-01-15T17:28:00.000-08:00

Kaveriporukalla (Mari, Janni, Tia, Kirsi, Mirva, Marjo, Sofi ja Minna) vuokrattiin vuoro Espoon Sporttikoirahallista. Lauantai-illat kuluvatkin seuraavat neljä kuukautta sitten siellä.

Sen sijaan, että kertoisin, mitä kaikki tekivät, kerron omista ajatuksistani ja Titon kanssa touhuamisesta.
Tito oli halliin tullessa pyörällä päästään. Koiria joka puolella ja hurja hälinä. En antanut sen kovinkaan kauan ihmetellä muiden menoa - suuntasimme Jannin agilitykoulun ensimmäiselle luokalle.
Tein Titon kanssa Jannin rataa, joka sisälsi aitoja ja putken. Oli siellä kepitkin, mutta jätin ne suosiolla pois. Osaahan Tito suorat kepit pujotella, mutta niitä on harjoiteltu vain kotona. Putken Tito oli nähnyt edellisen kerran n. 4kk aikaisemmin ja aitoja samaten. Puiden kiertäminen on mielestäni hyvää harjoitusta, mutta olen todennut, etteivät puut kasva "pareittain". Nyt oli kaikki uutta ja ihmeellistä. Tito tuntui tahmealta käsissä ja pohja turhankin liukkaalta. Löysin itseni maasta makaamasta muutaman kerran. Pitänee harjoitella enemmän ohjausta maasta. Tito jostain syystä meni aivan väärin, kun lensin rähmälleni. Outo koira.

Alkukankeuden jälkeen alkoi yhteinen sävel hieman löytyä. Janni totesi Titon olevan kiltti (ehkä vähän liiankin kiltti), koska se kysyy paljon, minne pitäisi mennä. Mielestäni huomio oli hauska - olenhan minä opettanut Titon tarkoituksella sellaiseksi. Puoli vuotta sitten Tito kaahasi agikentällä karvapöksyt vilkkuen. Riitti, että sille vähän osoitti suuntaa ja Nuorukainen olikin jo suorittanut koko radan.

Tänä päivänä hyvä agility koiraa saalistaa esteitä. Se osaa suorittaa esteitä ja estesarjoja itsenäisesti. Sen ainoa ajatus on mennä täydellä nopeudella loppuun asti suorittaen eteen tulevat esteet opetetulla tavalla. Tässä tulee meidän "mutta kun". Rami oli helppo ohjattava, koska se ei ollut erityisen nopea. Sitä sai vetää ja viedä. Ei ollut pelkoa väärille esteille karkaamisesta. Tito on kuitenkin niin nopea, että minun oli pakko keksiä jokin jarru tätä lajia varten. Jarru agilitya varten?! Ihan vain siksi, että minä itse ehtisin opetella agilitya samalla. Jos Tito olisi minun 5. agilitykoira, unohtaisin kaikki jarrut ja hillitsemiset. Olisin itse (toivottavasti) jo niin taitava, että ymmärtäisin lajia paremmin. Olisin vain iloinen kiilto silmissä paahtavasta mustavalkoisesta.

Erityisesti viime syksyn tein Titon kanssa puiden kiertämistä niin hankalilla ja ennalta-arvaamattomilla ohjauksilla, että Tito alkoi vähitellen tajuta, etten ole mukana huvin vuoksi. Minä kerron, minne mennään ja miten. Olen sen monta kertaa sanonut, joten toistanpa taas itseäni: "Titon tehtävä on tutustuttaa minut erilaisiin lajeihin. Meidän päätavoite ei ole menestyminen tuloksissa. Me menestymme oppimalla uusia asioita ja nauttimalla matkasta."

Ensimmäisissä treeneissä tein myös puomin kuonokosketusta pleksinpalalla. Hyvin Tito nokki ja ansaitsi palkkansa. Pöytää treenattiin kuten kesälläkin eli Tito sai tilaisuuden tullen juosta pöydälle ja mennä sukkelasti makaamaan. Näiden lisäksi leikittiin "BANG"-leikkiä keinulla. Tito tykkää räiskiä keinua alas ja sehän sopii. Lopuksi Janni teki vielä pienen radanpätkän, jossa aidan ja putken jälkeen oli välistä vetoja parilla aidalla. "Muutaman" toiston jälkeen saatiin pari hyvää suoritusta.

Tito sai olla autossa ne hetket, kun en tehnyt sen kanssa. Tämä antoi minulle hetken aikaa ajatella kaikkea muuta kuin Titoa. Jos se on mukana hallissa, keskityn siihen koko ajan enkä voi olla osallisena muiden harjoittelua. Nova rauhoittuu, Tito rauhoittuu ja maailma on taas parempi paikka.


Life is Fun!

It's My Preciousssss! Mine, Mine MINE!

2012-01-12T13:23:00.000-08:00

Kukapa ei olisi lukenut tai nähnyt Taru sormusten herrasta -teoksia..? Itse olen nähnyt elokuvat "muutaman" kerran. Olin päälle kymmenen, kun näin ensimmäisen osan syntymäpäivälahjana. Elokuvan jälkeen kävelin yksin yöllä kotiin jäitä pitkin. Muistan, miten heittäydyin lumihankeen ja makasin hiljaisuudessa keskellä jäälakeutta. Ihailin tähtiä, katselin kaupunkia ja sen jälkeen kohti kotisaarta. Kaupungista hehkui valoa taivaalle, saari uinui keskellä mustaa samettia. Muistan, miten mietin olevani onnekas, kun sain päivän päätteeksi kulkea pimeässä jäätä myöten kotiin. Voi, miten rakastankaan meidän kotisaartamme!

Tarkoitukseni ei ollut kertoa, minkälainen lapsuus minulla on ollut.
Lue: Niin hieno, etteivät sanat riitä kuvaamaan.
Tarkoitukseni ei ollut kertoa, mitä olen saaressa asuessani saanut ja joutunut kokemaan.
Lue: Upeaa luontoa ja lintujen päiden katkomista.
En halua myöskään kertoa, kuinka paljon olen saaressani asuessani oppinut.
Lue: Miksi leveillä?
Enkä ainakaan haluaisi kertoa, miten kiitollinen olen kaikesta - ihan kaikesta.
Lue: Tuhannet kiitokset!

Sormusten herra tuli mieleeni, koska siinä on pienen pieni ökkimönkijäinen, Klonkku, jolla on hieman yliampuva suhtautuminen sormukseen. Hän haluaa olla sormuksen herra. Hän haluaa pitää sormuksen itsellään eikä missään nimessä jakaa sitä kenenkään muun kanssa. Hän ei halua luopua sormuksesta mistään hinnasta.

Jos en halua huijata, joudun myöntämään tuntevani Titosta hyvin pitkälti samalla tavalla. Minä haluan olla Titolle tärkein ihminen. Haluan pitää Titon itselläni enkä anna sitä kovinkaan helposti kenenkään muun lenkitettäväksi, leikitettäväksi, hoidettavaksi jne. Jos annan taluttimen jonkun toisen käteen, mukana tulee kätevä käsikirja: "Titon ulkoiluttaminen keltanokille". Kuinka moni haluaa lukea opuksen saadakseen pitää hihnaa kädessään? Aika harva. Lykkäsin kerran hihnan laiturilla naapurin käteen ja hän kysyi huolestuneena: "Osaankohan nyt pitää tätä oikein?"

Tässä kohtaa ojennan puketin tulppaaneja äidilleni, joka yrittää aina kovasti noudattaa antamiani ohjeita. Isä saa tuuppauksen kylkeen, koska hän luulee tietävänsä, miten koirien kanssa toimitaan eikä edes yritä tehdä ohjeitteni mukaisesti. Hän sooloilee omiaan eikä tunnu ymmärtävän, vaikka kuinka selittäisin, mikä ajatus eri menettelytapojen takana on. Kielimuuri, kielimuuri...

Mitä minä pelkään tapahtuvan? Olen miettinyt (ja minut on laitettu miettimään) tätä paljon.
Pelkään, että Tito saa muiden käsissä olla täysin pellossa ja muuttuu (entistäkin) hallitsemattomaksi penskaksi. Pelkään, ettei siltä vaadita tiettyjä asioita loppuun asti. Kontaktia tietyissä paikoissa tai vaikkapa ehdotonta luoksetuloa. Pelkään, että sitä palkataan huomaamatta vääristä asioista. Pelkään, että sitä ei palkita oikeista asioista. Pelkään, etteivät muut ole tarpeeksi nopeita reagoimaan Titon liikkeisiin. Pelkään, että muut luulevat Titon toimivan heidän kanssaan samalla tavalla kuin minun kanssani ja luottavat siihen silloin aivan liikaa. Pelkään muiden "hälläväliä"-asennetta, jolloin he eivät ymmärrä, kuinka suuri merkitys joillakin asioilla on.
Tiivistettynä: Pelkään, että joku pilaa Titon.

Arkistoja

2012-01-08T11:54:00.000-08:00

Videokameraa en valitettavasti omista, mutta löysin videon, jonka olen joskus kuvannut silloisella pokkarillani.

Kun lähin agilityrata on liian kaukana - tehdään oma

2012-01-07T07:52:00.000-08:00

Mainitsin edellisessä tekstissäni rakentaneeni pienenä agilityesteet Ramille. Olin silloin yläasteella eli ikää oli kaiketi n. 14 vuotta.

Kuvat ovat paperikuvista skannattuja.


A-esteen jyrkkyyttä pystyi säätämään loivasta hyvinkin jyrkäksi.


Muuri oli kuvaushetkellä uusin eikä siis vielä valmis.

Pussiosuuden kiinnitys tapahtui vahvoilla neppareilla,
jotta pussin sai tarvittaessa kuivumaan.


Renkaan korkeutta sai säädettyä sentin tarkkuudella.


Oma rata - parempi mieli.

Täytynee vielä sanoa, että näiden esteiden rakentaminen oli hauskaa, mutta aiheutti paljon harmaita hiuksia. Isä ja äiti auttoivat kumpainenkin yhden esteen tekemisessä. Isä rakensi pukit puomille ja äiti ompeli pussin pussiosuuden.

Tavoitteiden asettelua

2012-01-04T14:04:00.000-08:00

Tavoitteita koiran kanssa tekemiseen? Siinäpä vasta mietinnän aiheita. Näin vuoden vaihtumisen aikoihin voi keskustelupalstoilta ja blogeista lukea, miten ihmiset asettavat itselleen ja koirilleen tavoitteita tulevalle vuodelle. Usein tavoitteiden asettaminen ja tulevan vuoden käyminen etukäteen läpi antaa harjoittelemiselle suuntaa. Osa asettaa päämäärän jokaiselle kuukaudelle, toinen tähtää tiettyihin kisoihin, yhdelle on tärkeää saada arkielämä sujuvaksi, kun kolmas on päättänyt vuoden aikana haalia mahdollisimman monta titteliä koiran nimen eteen. Suunnittelusta on silloin hyötyä.

Tähän väliin on laitettava ajatus, joka juuri putkahti mieleen. Ihmisillehän on myös titteleitä opiskelumeriittien ja ammattien mukaan. Motivoisiko nuoria, jos he saisivat esim. lukion käymällä nimensä eteen FI LU Jori Juovanen? Eipä tästä sen enempää...

Toisinaan saattaa käydä niin, että tavoitteet aiheuttavat jäätävän paniikin ja stressin jo parin kuukauden kuluttua. Virheiden tekemisiä ei anneta anteeksi ja koiralle saatetaan lukea lakia, koska näin ei saavuteta mitään. Sanoisin, että suunnittelu haittaa tässä vaiheessa harjoittelua ja koiran kanssa elämistä.

Kuinkas meillä sitten?
Ehkä voisin asettaa elämäni ensimmäiset tavoitteet koiraani koskien. Tokihan minulla on ollut lukuisia liukuvia tavoitteita. Olen halunnut, että Tito oppii jonkin asian vaikkapa kevään aikana ja suunnitellut käyvämme jossakin tapahtumassa tms. Näitä ei ole kuitenkaan pohdittu sen suuremmin ja harmiteltu, jos ei olekaan onnistunut. Jos asiaa ei ole opittu toukokuun loppuun mennessä, sovitaan kevään loppuvan vasta kesäkuun lopulla ja lisäaikaa tulee roimasti!

Kokeillaan nyt kuitenkin eli tässä ovat minun ja Titon tämän vuoden tavoitteet alkaneelle vuodelle.

1. Rauhoittuminen
Emmi, vaihdetaanko koiria? Minua ei välttämättä haittaisi, jos Titoa ei joka sekunti kiinnostaisi treenata. Olisi ihan hyvä, jos se näyttäisi joskus keskisormea ja sanoisi: "Kokeile itse nousta maasta makaamasta seisomaan liikuttamatta jalkojasi!"
Rauhoittuminen edistyy vähitellen sheippausta hyödyntäen. Meillä on kuitenkin vielä pitkän pitkä matka edessä tällä saralla.

2. Lenkkeily rennommaksi
Olisi toivottavaa, että hihnan päässä olisi astetta levollisempi tapaus kuin nyt. Vastaehdollistaminen on mielestäni huikea tapa toimia koiran kanssa, mutta se saatta aiheuttaa pienen kaaoksen. Kesällä Tito juoksi täysiä luokseni, kun puussa raakkui lintu tai pellolla lensi perhonen. Näistä olenkin jo pitkään kehunut, mutta perään vapauttanut ilman sen suurempia leikkejä tms. Toivon, ettei tämä kuitenkaan muuttaisi muista koirista tapahtuvaan luoksetuloon. Olen tosin muiden koirien kanssa saattanut myös makuuttaa Titoa tai tehnyt muuta vähemmän kiihdyttävää. Onhan se kiva, että koira aktivoituu muista koirista, mutta rajansa kaikella.

3. Agility
Tiesittekö, että olen oikeasti vannoutunut agilityihminen? Kun olin yläasteella, isäni antoi yhden pellon käyttööni, jotta sain tehtyä siihen agilityradan. Hän varmasti innostui, kun tein pellosta ruohokentän!
Tein esteet samoilla väreillä kuin Agilityn MM-kisoissa vuonna 2000. Lisään esteistäni kuvia myöhemmin, koska ne ovat ulkoisella kovalevyllä.
Meillä alkaa tällä viikolla viikottaiset treenit kaveriporukalla. Mukana on kisaavia ja osaavia, sekä lajiin tutustuvia. Katsotaan, minkälainen agilitykoira Tito lopulta on. Kesän ja syksyn treenaamisen perusteella se luulee tietävänsä, miten rata menee. Olenkin tehnyt hurjasti harjoituksia, joissa Titon on pakko olla kanssani samalla kartalla tai palkka ei lennä. Sanoisin, että se kuuntelee huomattavasti paremmin kuin heinäkuussa.
Koulutan esteet edelleen mahdollisimman paljon positiivisella vahvistamisella, koska tähän mennessä olen saanut varsin kiitettäviä tuloksia.

4. Toko
Juu, juu, me treenaamme TOdella KOvaa tätä lajia. Tänään luin töissä tokon sääntökirjaa tauolla. Kiitos Sannille joululahjasta! Kikkailen opetustapojen kanssa, koska haluan kokeilla uusia juttuja koko ajan. Tito on osannut jo vuoden verran tulla sivulle suoraan ja oikeaan paikkaan. Kuinkas sitten kävikään? Päätin, että haluan paljon hauskemman pakitustyylin. Pari viikkoa on leikitty samoja kiepsahduksia, joita käytän dog frisbeessä. Toissayönä otin naksun ja namit esiin. Viisi minuuttia ja seisoin tattina, kun Tito pakitti edestäni (eteentulo) täydellisesti perusasentoon. Otin näitä muutaman ja lähdin hihkuen yölenkille.
Meille toko on hupilaji, mutta silti kaikki pitää osata viimisen päälle, jos kokeeseen mennään. Eli ei mennä.

5. Dog Frisbee
Heittokäsi kuntoon niin, että hanskassa on vuoden lopussa ainakin 20 eri heittoa hallitusti. Titolle parempi hyppytyyli ja syksyllä meillä on valmis koreografia. Malttia treenaamiseen. Toivon pääseväni jonkun ulkomaisen kiekkoilijan oppeihin. Yksi on mahdollisesti tulossa Suomeen.

6. Paimennus
Tähän meni maku totaalisesti viime kerralla eli katsotaan nyt, mitä tämän suhteen tehdään. Ehkä ei mitään. Ehkä päästään Titon jonkun päiväkodin pihalle ja opetan sen paimentamaan lapsia. Pitäähän sen jotain saada paimentaa.

7. Cani Cross
Aloitettiin syksyllä, mutta jäi, kun tuli märkää, pimeää ja liukasta. Tämä täytyy laittaa kalenteriin ainakin viikon välein, jottei unohdu.

8. Nenähommat
Pennusta asti olen pitänyt Titon kuonon aktiivisena erilaisten nenätehtävien kanssa. Erilaisia asioita on saanut etsiä jälkeä pitkin ja tuulihaulla. Tunnareita on harjoiteltu tammenterhoilla, kävyillä ja kepeillä. Hyvin etsii, ei maistele ja löytää oman. Näitä jatketaan kokeilen jotain jäljen tynkää saada aikaiseksi. Tein eilen ja tänään minijäljet. Hyvin seurasi, mutta näitä tehdään täysin nenän aktivoimiseksi. Ei paineita opetustavoista, kun kaikki tehdään kuitenkin väärin!

9. Terveys
Tito menee kuvauksiin 6.2.2012. Kuvautan näillä näkymin lonkat, kyynärät, olat, selän ja tarkistutan silmät. Mielenkiinnolla odotan, miltä pienen pyörremyrskyn sisällä näyttää.

10. Kisoihin?
Haluaisin korkata sekä tokon että agilityn, vaikka sitten mölleillä, tämän vuoden aikana.

11. Muuta
Yritän psyykata itseäni siihen, että voin jättää Titon pariksi päiväksi vanhemmilleni hoitoon. Siskoni asuu Ruotsissa ja sinne pitää päästä kylään. Tito on valmis, minä en.
Olisi kiva saada Tito tottumaan kissoihin, mutta pitääkö minun hankkia sitä varten kissa?

Näköjään pääsin vauhtiin, mutta nämä ovatkin ehkä enemmän "mitä tehdään tänä vuonna" -mietteitä.

Vuosi 2011 kuvina

2012-01-02T12:43:00.000-08:00

Vuosi aloitettiin pilke silmäkulmassa.


Hyisevä talvi meinasi viedä mennessään, mutta me selvisimme juuri ja juuri. Kuva: Seppo Louhimies


Kävimme Kiikalassa ja Titon isä antoi isällisiä neuvoja elämässä pärjäämistä varten.


Tito yritti hurmata kauniita naisia, mutta sai käsilaukusta...

...kerta toisensa jälkeen.


Harjoittelimme kotona olemista, mutta Titolle ei oikein uni maittanut yksin ollessa.


Jottei tulisi liikaa noottia, opettelimme joitain "hienouksia". Kuva: Mari Lustig

Välillä otimme etäisyyttä ympäröivään maailmaan ja
yritimme nähdä "the big picture".

Näimme ainakin kodin lähellä sijaitsevan jalkapallokentän.
Kuva: Mari Lustig


Joskus oli päiviä, jolloin halusimme vain pysyä sisällä.


Toisinaan suostuimme pistämään päämme ulos, jotta muutkin voisivat ihailla meitä. (Rotujärjestön lehden takakansi syksyllä -11)


Auringon paistaessa otimme ilon irti kaikesta, mitä löysimme.


Sateen yllättäessä estimme mökkihöperyyden opettelemalla tärkeitä temppuja.


Kun olimme loman tarpeessa, menimme saareen nauttimaan Koirista Parhaimman seurasta.


Auringon porottaessa kävimme uimassa ja huomasimme, että olemme tosiaan rantakunnossa.

Koska tungemme kuonomme joka paikkaan, saamme joskus kuonoomme.
Ampiainen pisti metsälenkillä.


Nautimme auringonlaskuista joskus vain kuvittelemalla, minkälainen maailma olisi, jos kaikki olisivat yhtä hienoja kuin me.


Kesälajeihimme lukeutui uimisen lisäksi myös frisbee. Kuva: Mari Lustig


Saimme frisbeestä ensimmäisen pokaalimmekin!


Vuoden aikana tiedostimme, että emme voi vain uida ja heitellä kiekkoa. Meidän pitää harrastaa "kunnon" lajeja. Kuva: Mari Lustig


Jossain vaiheessa meillä oli ongelmia arvojärjestyksen kanssa. Ei ollut enää täysin selvää, kumpi meistä teki töitä ja kumpi nautti työn hedelmistä.

Marraskuussa jätimme hyvästit Koirista Parhaimmalle, Ramille.


Vuoden loppupuolella luikahdimme Messukeskukseen katselemaan ja ihmettelemään maailman menoa. Kuva: Mari Lustig

Vuoden aikana ehti tapahtua paljon, mutta uskomme alkaneen vuoden sisältävän vielä paljon enemmän.

Vähitellen minä ymmärrän

2012-01-01T05:21:00.000-08:00

Vuosi 2011 oli minulle tutustumisretki.
Vähitellen olen alkanut ymmärtää, mistä Titossa on kyse. Ymmärrän koko ajan paremmin...

...miksi tätä rotua sanotaan maailman viisaimmaksi.
...miksi bordercollieta ei suositella alaikäisille tai ensimmäiseksi koiraksi.
...miksi kasvattajat haluavat usein varmistaa, että koiran kanssa tehdään jotain, vaikkei kilpailuihin tähdättäisikään.
...mitä tarkoitetaan, kun neuvotaan olemaan askeleen koiran edellä.
...mitä tarkoitaa ennakointi - minun ennakointi ja koiran ennakointi.
...mitä tarkoittaa "nopea reagoimaan".
...miksi bc-ihmiset neuvovat opettamaan koirille rauhoittumista.
...mitä tarkoitaa, että koira on aina valmis.
...miten nopeasti ja monimutkaisesti koira voi yhdistellä asioita.
...miksi bc on monessa lajissa lyömätön.
...miksi tämä on minun rotuni.

Tito ei ole helppo koira. Välillä tuntuu kuin käsissäni olisi tulipallo. Yritän pitää sitä käsissäni, mutta en saa otetta, koska pallo on niin kuuma. Pallo sinkoilee kädestä käteen eikä se viilene hetkeksikään, jotta voisin pitää sen paikoillaan.

En halua kuitenkaan laskea tulipalloa maahan, koska se kiehtoo minua. En halua luopua siitä, vaikka välillä käsiin sattuu. Muutaman arven saaminen on tulipallon omistamisen arvoista.

Back on Track

2011-12-12T14:31:00.000-08:00

Ostin Titolle Back on Trackin loimen ja itselleni poolopaidan, housut, kaulurin sekä pohjalliset. Puin Titolle loimen päälle ja siinähän se luki kissan kokoisilla kirjaimilla "Back on Track". Elämä jatkuu.


Niin innoissaan

Sanat hukassa

2011-12-12T14:28:00.000-08:00

Viimeisimmät tekstini ovat olleet tunteiden purkamista. Ne ovat olleet sisintäni nakertavien ajatusten jakamista. Tämä on ollut minulle yksi tapa käsitellä Ramin menetystä. Kiitos lukijoilleni, jotka ovat jakaneet kokemuksen kanssani.

Titon kanssa on ehtinyt näiden parin viikon sisällä tapahtua paljon. Olemme käyneet useamman kerran jo crossaamassa, vierailleet Messukeskuksessa Voittajassa, innostuneet pitkästä aikaa tokosta ja opetelleet jälleen viilaamaan pilkkua. Lisäksi työkaveri kävi kokeilemassa Titon ohjaamista ja leikittämistä. Lupasinpa myös Titolle, että se pääsee ensi vuonna tuomareiden silmienkin alle...

Näistä kaikista voisin kirjoittaa vaikkapa romaanin. Kun viimeisimmät kirjoitukset ovat olleet muistokirjoituksia, on vaikea siirtyä pohtimaan treenien kulkemista. Se tuntuu jotenkin väärältä.

Mitä jos..?

2011-12-12T14:00:00.000-08:00

Kaikkihan me tiedämme, että olemme kuolevaisia. Kaikki elävä on kuolevaista. Ramin vanhetessa tulin yhä tietoisemmaksi siitä, että sen loppu lähenee. Rami ei kuitenkaan vanhentunut niin kuin koirat mielestäni yleensä vanhenevat. Vai kieltäydyinkö huomaamattani ajattelemasta asiaa? Kyllä se harmaantui ja kuuroutuikin viimeisen puolen aikana. Se jaksoi kuitenkin aina innostua temppujen tekemisestä ja innostua ulos lähtemisestä. Se heitteli itsekseen puruluita ilmaan ja syöksyi niiden perään. Rami nautti elämästä.

Kun sain äidiltäni viestin, että Rami käyttäytyy oudosti ja kaikki ei ole ihan kunnossa, maa katosi jalkojeni alta. Tuntui kuin jokin olisi humahtanut lävitseni. Päätin heti mennä tulevana vapaapäivänäni saareen katsomaan, mistä on kyse. Ostin Ramille hyvää lihaa ja herkullisia naudanmahaherkkuja tuliaisiksi.

Rami on aina halunnut istua jossain, mistä näkee mahdollisimman paljon. Talomme on pienen mäen päällä ja sieltä näkee hyvin, mitä ympärillä tapahtuu. Lähestyessäni kotia, näin kaiken harmaan ja märän keskellä tutun naaman. Vitivalkoinen rinta ja musta maski. Kyyneleet alkoivat valua heti ja juoksin Ramin luo. Polvistuin sen eteen, halasin ja itkin.

Näin Ramista heti, ettei kaikki ollut hyvin. Sen näkee joskus koiran silmistä.

Rami ei liikkunut yhtään ylimääräisiä askelia. Se käveli ja horjahteli hitaasti eteenpäin. Kotiin täytyy nousta pari rappusta ja Rami kaatui. Se täytyi nostaa takaisin jaloilleen ja auttaa sisään. Sisällä se seisoi enemmän kuin yleensä. Sen oli selvästi vaikea istuutua. Vaihtoehdot olivat seisominen tai meneminen vaivalloisesti makaamaan. Maasta seisomaan nouseminen oli vielä vaikeampaa.

Rami sai paljon nameja vain siksi, että se oli söpö. Minä, joka aina vaadin koiria tekemään ruokansa eteen jotakin, annoin koiralle kasoittain ruokaa, koska se oli söpö.

Sinä päivänä ymmärsin vähitellen, että Ramin kanssa eletty elämä oli loppumassa.

Ramin kunto heikkeni seuraavina päivinä nopeasti. Se sai rankkoja kohtauksia öisin ja kaatuili yhä enemmän. Vaikka intoa riittikin välillä pieniin juoksuaskeliin, yleiskunto romahti. Suunniteltua aikaa eläinlääkärille aikaistettiin. Eläinlääkäri kertoi, mistä kaikesta voisi olla kyse. Sitä seuraavat hetket olivat raskaita ja tuntui kuin olisin pidellyt hiekkaa käsissäni. Hiekka valui sormieni lävitse, vaikka yritin pidellä sitä parhaani mukaan.

Minä en muista elämää ennen Ramia. Minä en tiedä, minkälaista on mennä seuraavan kerran saareen ja todeta, että Rami ei istu mäen päällä odottamassa.

Vaikka tiedän, että päätös oli oikea, en voi olla ajattelematta, mitä jos... Mitä jos olisin voinut tehdä jotakin toisin?

2011-11-30T05:44:00.000-08:00

Walk away
That's what you do
And it looks like I'm
Somebody you, once knew
You're caught in a corner
With nowhere to hide, you're eyes
Do you think you wanna
Say goodbye

Hey
Always the last to say
Everything makes you feel
Like a walking away
Come on, come on, come on, come on
Hey
Always the last to say
Everything makes you feel
Like a walking away
Come on, come on, come on, come on

There's a bit of me
That will always be, with you
And something tells me
This is love due

Hey
Always the last to say
Everything makes you feel
Like a walking away
Come on, come on, come on, come on
Hey
Always the last to say
Everything makes you feel
Like a walking away
Come on, come on, come on, come on

Come on, come on, come on, come on
Come on, come on, come on
Come on, come on, come on, come on
Come on, come on, come on

Like a dream
The sky is falling
Is it you who's talking
Can I take these words away
Heyay

Hey
Always the last to say
Everything makes you feel
Like a walking away
Come on, come on, come on, come on
Like a dream
The sky is falling
Is it you who's talking
Can I take these words away
Like a dream
The sky is falling
Is it you who's talking
Can I take these words away

- Will Young "Come On"

2011-11-29T07:48:00.000-08:00

Koirista parhain
Rami 16.4.1996 - 29.11.2011

Not strong enough

2011-11-26T12:17:00.000-08:00

On se vaan mieltä murentavaa, kun tietää, että toisen lähtö lähenee. Rami on välillä huonona (hyvin huonona) ja tänään taas virkeä ja voimissaan. Nyt katsotaan päivä kerrallaan, miten tuo etenee. Ikäähän sillä on jo 15 vuotta, 7kk ja 10 päivää. Eilen näin, miten Rami kaatuili, huojui ja törmäsi asioihin, kun takajalat eivät jaksaneet. Se näytti niin raasulta, että minusta tuntui kuin naru kiristyisi kaulani ympärillä.

Mutta sillä hetkellä, kun tiedossa on ruokaa, koiran ilme muuttuu. Sen silmiin syttyy valo ja se tekee kovasti töitä saadakseen haluamansa. Rami sai eilen tehdä temppuja, joissa riitti makaaminen lattialla. Käytiin läpi perinteiset:
- peukalon näyttäminen, kun kämmen on auki
- pään heittäminen tyynylle
- jalkojen ristiminen monta kertaa puolelta toiselle
- vasemmasta kädestä ei saa ottaa

Rami teki niin innoissaan, että ehdin jo unohtaa, mikä sen voinnin oikea laita on. Päätös olisi helpompi, jos Ramin pää ei enää toimisi - se olisi sokea, täysin kuuro, dementoitunut ja näiden lisäksi vielä fyysisesti huonossa kunnossa. Mitä tehdä, kun toisen pää toimii moitteettomasti?

Älä lähde vielä

2011-11-25T10:24:00.000-08:00

Olet ollut pienen lapsen toiveiden täyttymys.
Olet merkinnyt minulle enemmän kuin osasin koskaan uskoakaan.
Olet tuonut valoa, kun varjo on yrittänyt pimentää.
Olet ollut syy jaksaa, kun uupumus on koittanut viedä voiton.
Olet ollut lähellä, kun sinua on eniten tarvittu.
Olet tehnyt kaiken niin hyvin kuin sinulle on opetettu.
Olet opettanut minulle, että pienilläkin asioilla on suuri merkitys.
Olet näyttänyt, miten tärkeää on elää hetkessä.
Olet osoittanut olevasi vahva ja päättäväinen.
Olet ollut syy elää.

Minä tarvitsen sinua - mutta tarvitsetko sinä enää minua?
Älä lähde, Rami. Älä lähde vielä.

Pakko ravata

2011-11-14T12:47:00.000-08:00

Koirathan osaavat liikkua monella tavalla. Löytyy ihan paikallaan seisominen, jolkottelu, väsynyt eteneminen, hiipiminen, kevyt ravi, reipas ravi, letkeä laukka, kovempi laukka, tykitys korvat takana niin kovaa kuin pääsee ja näistä tietysti monia välimuotoja.

Tiedän yhden Rajatapauksen, jolta löytyvät ensimmäinen ja viimeinen mainituista. Kyseinen otus osaa seistä paikallaan ja juosta niin kovaa, että tassut vain hipaisevat välillä maata. Tämä kasvattaa lihaksia tietojeni mukaan aikas yksipuolisesti. Jaloissa on sellaiset muskelit, että Paikkiksellakin kadehtivat. Syvien lihasten, niiden pienien ja sitäkin tärkeämpien, harjoituttaminen jää kuitenkin vähemmälle. Koska Tito ei vapaaehtoisesti raville siirry, se täytyy opettaa.

Yksi reippaan tunnin lenkki (josta siis vartti harjoiteltiin) teki tehtävänsä. Tito kiinni ja minulta hölkkä päälle. Tito ajatteli, että nyt juostaan! No, eipä juostu ja käskin hidastamaan. Tito siirtyi viereeni ravaamaan ja ajatteli, että tässä siis tokoillaan ja pitää juosta seuruussa. Kyllähän se siinä ravasi, mutta tätä minä en halunnut. Käskin siirtymään eteen. Kehuin aina, kun katse oli eteen eikä kohti minua. Jos siirtyi laukalle, käskin hiljentämään. Ravilla kehuin, mutten innostanut.

Tänään otin keppitreenin jälkeen loppulämpän pitkälti ravina. Kerran nosti laukaksi, mutta tajusi heti, että nyt piti malttaa ravata. Katse pysyi koko ajan edessä ( paitsi parista ohitetusta ihmisestä ja koirasta otti kontaktia) ja ravi pysyi tasaisena. Mitään en näyttelyistä ymmärrä, mutta Tito näytti hemmetin hyvältä, kun veti rivakkaa ravia. Selvästi keskittyi tekemiseen ja eikä kertaakaan kirinyt taluttimen nokkaan vetämään. Hihna pysyi löysänä koko ajan. Tätä tehdään nyt lisää, jotta Titon lihaksisto kehittyy entistä paremmaksi. Onhan se hyvässä kunnossa, mutta aina voi parantaa...

Tito harrastaa, Nova harrastaa

2011-11-04T15:00:00.000-07:00

Hyvä tavaton sentään...
Miten päin kiertelenkin, tosiasia ei muuksi muutu. Tiistaina saapuu uusi setti 2x2-keppejä ja marraskuun ajan syödään tattaripuuroa. Tito siirtyy tietysti Pedigree-linjalle. Onhan siinä kuitenkin "Kaikki, mitä koirasi tarvitsee".

Sitten on 12 kepakkoa talossa ja pääsen kokeilemaan entistäkin hauskempia häiriöitä. Nyt keppejä on ollut yhteensä 6, mikä on todella vähän, jos haluaa treenata häiriöitä monipuolisesti. Miksikö? Koska tuo karvakaulus on niin nopea, etten ehdi tehdä kaikkia niitä asioita, joita haluaisin!

Tänään tuli taas todettua, että Titolla on aivan käsittämätön imu kepeille. Tein enemmän pensaiden kiertoja kuin ennen ja Tito yritti jokaisen pensaan jälkeen juosta kepeille. Se ei myöskään huomaa vierestä käveleviä lenkkeilijöitä tai ohi kulkeneita koiria. Sopii minulle.

Vähän tokoa
Puukapulalla on tehty vauhtinoutoja muutamaan otteeseen. Yhdellä kerralla tein liian monta ja hakkasin sen jälkeen kapulalla itseäni päähän. Yksi vielä, enää yksi...

Metallikapulaa Tito pitää pitkään ja rauhallisesti. Pitoharjoituksien lisäksi olen tehnyt samaa vetoharjoitusta kuin puisella. Pidän siis kapulaa polvieni tai käsieni välissä ja Titon pitää vetää sitä tasaisesti pois. Naksun saa hyvästä rauhallisesta vedosta. Välillä teen niin, että peitän keskiön kädellä, jolloin Tito yrittii kuonolla saada kättäni siirrettyä. Jos tökkii ja työntää hyvin, otan käden pois ja Tito saa taas vetää. Metallilla olen tehnyt pitoharjoituksia koira edessä etuperin ja koira edessä takaperin. Nämä ovat taas näitä omia sävellyksiäni.

Edessä pidoissa Tito istuu joko luovutusasennossa tai ihan puolen metrin päässä. Peruspitoa ja kapulan pitää pysyä suussa, vaikka kädet lähestyvät.
Takaperin pitämiseen päädyin, kun mietin, miten voisin vahvistaa luovutuksen asentoa ilman, että sotken varsinaiseen luovutusasentoon (istumiseen edessä).
Selvennys: halusin, että Tito osaa pitää hyvin kapulaa suussa ja kuonoa taivasta kohti ilman, että se on kuitenkaan luovutusasennossa.
Idea on kuitenkin se, että Tito istuu jalkojeni välissä katsoen kanssani samaan suuntaan. Annan sille kapulan suuhun ja sen tehtävä on pitää. Tito automaattisesti ottaa kontaktia ja kirsu on näin kohti taivasta. Tadaa!
Voisin yrittää saada jonkun kuvaamaan, jotta saisitte hieman paremman käsityksen.

Kerronpa vielä loppuun, että olen aloittanut uusia harrastuksia. Pitkä purjehdustausta vaihtui jo pari vuotta sitten itsepuolustukseen - Hapkidoon. Tänä syksynä olen innostunut lisäksi kiipeilemään (köysillä ja ilman) sekä ratsastamaan. Itsepuolustusta teen 2 kertaa viikossa parin tunnin ajan kerrallaan. Kiipeilyä tulee tehtyä viikossa yhteensä 6-8 tuntia. Ratsastamassa olisi tarkoitus käydä pari kertaa kuussa. Life is Fun!

Pikapäivitys

2011-10-26T12:51:00.000-07:00

Tässäpä jälleen kuulumisia.

Kuonokosketus on mahtava. Tito nokkii maata tai pleksipalaa kuonollaan niin, että takajalat ovat sängynaluslaatikon päällä. Olen vähitellen lisännyt omaa liikkumista ja tietysti harjoitellaan molempia puolia.

Tasapainoilua harjoitetaan jumppapallon päällä.

Pari päivää sitten opetin Titon työntämään painavaa käsipainoa kuonollaan. Ei riittänyt ihan pieni tökkäsy.

Keppien treenaaminen sujuu aina vaan paremmin. Vaikeutan edelleen niin hyvin kuin vain osaan. Tänään mm.
- lähetin kepeille ja lähdin juoksemaan kepeistä katsottuna 90° oikealle
- leikkasin edestä ja takaa
- lähetin oikealta, mutta juoksin keppien takaa vasemmalle puolelle samalla, kun Tito kepitti
- tein pari ohjauskuviota ja valssasin Titon kepeille

Summa summarun - ei me osata agilityssa muuta kuin kepit.

Yhdessä vaiheessa tuli lenkkeilijä ja olikin sopiva hetki pienelle levolle. Käskin Titon maahan ja annoin lenkkeilijän juosta ½ metrin päästä Titosta. Itse seisoin kauempana. Tito näytti taas hauskalta, kun se oikein tsemppasi, ettei vaan innostuisi liikaa ohi juoksevasta henkilöstä. Eipä sen ilme värähtänytkään.

Tokoilua tulee tehtyä lähes päivittäin. Eilen kokeilin pitkästä aikaa vauhtinoutoa. Tai noh, olen kokeillut sitä kerran aikaisemmin... Kyllä Tito osaa kapulan nostaa, pitää kauan rauhallisesti suussaan, istua kapula suussa eteen ja irrottaa käskystä. Ensimmäisellä kerralla vauhtinoudoista ei oikein tullut mitään. Muistan, ettei minulla ollut itsellä tarpeeksi selvää kuvaa siitä, mitä oikeasti halusin tehdä.

Eilen päätin perusteellisesti, mitkä asiat merkkaan ja ei muuta kuin pihalle. Kai se oli sitten kuitenkin jotain ensimmäisellä kerralla oppinut. Leikin ensin kahden patukan leikkiä, josta parin patukan jälkeen heitin kapulan.
Tito pysähtyi ja katsoi: Älä kuule yritä! Toi ei ole nahkapatukka.
Seisoin jääpatsaana ja katsoin, mitä tapahtuu.
Tito: Ai, se pitää kuitenkin juosta hakemaan. Olisit heti sanonut!
Tito siis juoksi kapulalle, nappasi suuhun ja merkkasin heti. Kovaa juoksi patukkaan kiinni.
Tein 5 toistoa ja alkoi näyttää siltä, kuin Tito tietäisi, mitä pitää tehdä.

Vai olisiko se niin, että minä osasin tällä kertaa kertoa, mitä halusin..?

8 ajatusta Titosta

2011-10-21T11:58:00.000-07:00

Sain toisen haasteen ja otan nyt tämänkin vastaan. Kiitos, Joona, haasteesta!
Sen sijaan, että kertoisin 8 asiaa itsestäni uudemman kerran, ajattelin kertoa asioita Titosta.

1. Titon koko nimi on Divining Rod's All In One. Sain itse keksiä tuon loppuosan ja sanoisin, että nimestä huomaa, millä asenteella otin Titon vastaan.

2. En ole koskaan nähnyt, että Tito näyttäisi hampaitaan ja yrittäisi olla hurja. Jos leikki toisen koiran kanssa käy rajuksi, Tito näyttää lähinnä hölmistyneeltä. "Miksi sä riepottelet mua mun kaulanahoista? Ollaanko kavereita kuitenkin?" Tito ei ole kuitenkaan nössö, joka heittäytyy selälleen heti, kun joku mahtailee. Se heittää pari kieppiä, näyttää muutaman tempun ja yrittää tehdä toiseen vaikutuksen.

3. Olen hyvin tyytyväinen Titon luoksetuloon. Luoksetulo on varmaankin ainoa asia, jonka opettamisen suunnittelin perusteellisesti.

4. Tito voi tuijottaa jalkapalloa vaikka koko päivän. Se pari kertaa saanut talvella juosta pitkin peltoa jalkapallon kanssa ja sen jälkeen sellaisen näkeminen saa Titon unohtamaan kaiken muun. Pari päivää sitten treenattiin taas jalkapallopelin vieressä - samalla kentällä.

5. En ole tekemässä Titosta kisakenttien kuningasta. Moni kysyy, milloin menemme kisoihin ja kuinka paljon treenaamme. Minä otin itselleni bc:n, koska halusin koiran, joka pysyy perässäni. Tito pysyy. Halusin koiran, jonka kanssa voin tehdä "mitä vain". Näillä näkymin suojelun harrastaminen olisi suuren työn takana, mutta uskon kestäväni tämän menetyksen. Minulla ei ole suurempia suunnitelmia Titon kanssa. Haluan toki jossain vaiheessa käydä kokeilemassa, mitä joku tuomari tykkää meidän tekemisestä. Sen näkee sitten. Joku sanoisi, että me treenaamme monta kertaa joka päivä. Toinen voisi tuhahtaa, ettei meidän touhu ole treenaamista nähnytkään.

6. Jostain syystä mielestäni on hauskaa, kun Tito osaa tulla "suunnasta kuin suunnasta" eteeni istumaan. Voin kääntää Titolle selän ja se löytää nopsasti paikkansa edestäni istumassa. Ehkä tästä on apua ohjatussa noudossa - koska niitä kapuloitahan haetaan selän takaa...

7. Sanoisin, että Tito on hoitanut hommansa tähän asti kunnialla. Haluan nimittäin tulevaisuudessa lisää näitä "rajatapauksia".

8. Kun tulin eilen aamulla kylpuhuoneesta, Tito seisoi läppärini päällä. Läppäri oli siis pöydällä ja Tito sen päällä. Talvirukkasia joululahjaksi?

Titon keppijumppa jatkuu

2011-10-17T12:14:00.000-07:00

Kuva: Mari Lustig

Olen jo aikaisemmin hehkuttanut, miten kätevät Titon uudet kepit ovat. Niiden avulla voi opettaa niin monipuolisesti ja nopeasti, että päätä huimaa.

Tito on metka, kun se tajuaa, että olen menossa hakemaan keppejä varastosta. Se pysähtyy, alkaa tuijottaa intensiivisesti ja menee matalaksi. Otus ei hievahdakaan, kun laitan keppejä paikoilleen. "Noni" ja Tito juoksee luokseni. Otan pannasta kiinni ja Tito tuijottaa keppejä. Päästän irti ja kepit onkin jo pujoteltu siinä vaiheessa.

Vaihtelen lähestymiskulmia, omaa sijaintiani, omaa nopeutta, omaa suuntaa, lähetysetäisyyttä jne. Jos teen täysin uutta, laitan yleensä 4 keppiä, jotta pääsen heti palkkaamaan. Kun uusi harjoitus sujuu, lisään kolmannen keppiparin. Yksi hauska harjoitus: juoksen Titon kanssa kepeiltä pois ja hihkasen "Go!". Juoksemme siis kepeiltä pois ja käskyn kuultuaan Tito kiepsahtaa 180*, juoksee takaisin kepeille ja pujottelee ne. Voin myös ohjailla Titoa katulamppujen sekä puskien ympäri, sanoa yht'äkkiä "Go!" ja Tito hakee kepit heti.

Kuva: Mari Lustig

Blogihaaste: Tunnustuksia

2011-10-16T07:57:00.000-07:00

Tunnustuksen saaneen pitää;
1. Kiittää tunnustuksen antajaa
Kiitos kuuluu Heidille. Samalla onnittelut hyväksytystä BH-kokeesta!
2. Antaa tunnustusta kahdeksalle bloggaajalle.
Katsotaan nyt...
3. Ilmoittaa näille kahdeksalle tunnustuksesta
Hmm...
4. Kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestään
Tässäpä 8 asiaa minusta.
1. Minua on luultu ala-asteelta asti pojaksi niin monta kertaa, että olen täysin tottunut siihen. Naiset ovat järkyttyneinä katsoneet, kun tupsahdan naisten vessaan tai puhuhuoneeseen. Olen pienestä asti saanut myös kuulla monenmoista kommenttia poikamaisuudestani. Loukkaannunko? Enpä oikeastaan. Lähinnä mielestäni on surullista, miten rumasti ihmiset asiaa kommentoivat.
2. Elämäni parhaimpia hetkiä ovat olleet mm.
- Viikko isän kanssa lapissa huskien parissa.
- Viikko Norjassa lautailemassa.
- Titon tuleminen elämääni.
- Älykkäät sanailut ja vinoilut tiettyjen ihmisten kanssa. Ah, miten paljon näppärä sanailu saakaan aikaan!
- Äitini reaktio, kun kerroin kuuluvani "5 %:iin väestöstä".
- Istuminen ylioppilaslakki sylissä salissa tietämättä, miten kirjoitukseni menivät. Katsoin arvosanat vasta lakki päässä, kun muut olivat omistaan tietoisia jo viikkoja aiemmin. Elämässä pitää olla jännitystä!
- Viikko lapissa, kun olin Ylläksellä töissä. Illalla kiipeäminen tunturin päälle auringonlaskussa ja ympärille avautuvien maisemien ihaileminen.
3. Pidän fyysisten haasteiden voittamisesta.
4. Minulla on todella paha tapa ostaa tarpeettoman kalliita takkeja. Minulla on myös paha tapa tulla iloiseksi, kun puen sellaisen päälleni. Hyi, mikä materialisti...
5. Olen katkaissut muutamalta linnunpoikaselta kaulat vetämällä niiden päät irti. Kaveri oli ajanut pesän päältä ruohonleikkurilla. Kerroin kaverille, ettei poikasilla ollut enää mitän hätää...
6. Olen "hieman" rämäpää. Pidän kovasta vauhdista ja mietin vasta vauhtiin päästyäni, miten pysähtyminen tapahtuu.
7. Puhun paljon, mistä vain ja kenelle vain.
8. Minua kiehtoo oppiminen. Opin mielelläni vaikkapa eri urheilulajeista, fysiikasta, kaivinkoneen ajamisesta tai ruoka-aineiden vaikutuksista ihmiseen. Tylsistyn, jos en opi uutta.

Kuva-arvoitus

2011-10-12T12:26:00.000-07:00

Kuva: Mari Lustig

1.Kysymys
Mille kuvan koirista sanottiin, että nyt otetaan kuva?
Vastausvaihtoehdot
A) Pitkäkarvainen lyhytkarvainen collie
B) Sekarotuinen
C) Bordercollie

2. Kysymys
Mikä kuvan koirista näyttää söpöimmältä?
Vastausvaihtoehdot
A) Pitkäkarvainen lyhytkarvainen collie
B) Sekarotuinen
C) Bordercollie

3. Kysymys
Mikä kuvan koirista yrittää viestittää haluavansa hieman etäisyyttä kahteen muuhun koiraan?
Vastausvaihtoehdot
A) Pitkäkarvainen lyhytkarvainen collie
B) Sekarotuinen
C) Bordercollie

Saako tästä edes puhua?

2011-10-07T12:58:00.000-07:00

Koirallisia ihmisiä yhdistää usein asia, mistä ollaan hipihiljaa. Kukaan ei uskalla ottaa sitä puheeksi, koska jokainen luulee olevansa sairautensa kanssa yksin.
Näin kyseinen sairaus eteni minulla.

Kun olin pieni, halusin koiraa todella paljon. Kerroin äidillenikin, ettei ole mitään järkeä elää, jos ei ole koiraa. Koira tuli ja valkoisella hännänpäällä varustettu pentu valtasi sydämeni. Valloittava pentu kasvoi ja siitä tuli koira, joka...
- haukkuu huvin vuoksi pihalla
- varmistaa ennen käskyjen tottelemista palkan laadun ja tekemisen kannattavuuden
- reissaa omin päin saaresta jäiden yli mantereelle juoksuisten narttujen perässä
- astuu valioluokan spanielin menestyksekkäästi
- menettää pallinsa kolmen vuoden iässä, muttei yhtään luonnetta
- tappaa supikoiran vaikka flexin päässä
- leikkii leluilla kerran vuodessa
- karkaa autosta ja käy shoppailemassa ostoskeskuksessa, kun omistaja on terveyskeskuksessa
Näiden lisäksi Rami...
- osaa ontua käskystä
- osaa olla ottamatta vasemmasta kädestä, vaikka sen tunkee kuonoon kiinni
- osaa kerätä kolikot lattialta snapsilasiin
- rakastaa temppujen tekemistä
- maalasi vesiväreillä ja pensseleillä maalauksia, koska Lemmikki-lehdessä joku koira osasi moisen tempun
- on tyynen rauhallinen, vaikka sitä kääntelee ja vääntelee (halusin, että Rami näyttää bortsulta, joten käänsin sen korvien kärjet alas)
- ei ole koskaan rikkonut kotona mitään
- oli sisäsiisti heti kotiutuessaan
- on opettanut monella tapaa, miten asiat olisi voinut tehdä toisin
- on 15,5 -vuotias, vaikka suurimman osan elämästään onkin syönyt markettiruokaa (nyt raa'alla)
- on oppinut yli 300 temppua

Rami on toiminut opaskoiranani, kun tein sille opaskoiravaljaat ja kävelin side silmillä pitkin teitä.
Rami on opetellut agilityn saloja ja harjoittelemista varten rakensin sille esteet.
Rami on käynyt agilitykurssin pääsykokeissa karaten paikkamakuusta rähisemään kultaisellenoutajalle.
Rami on parhaansa mukaan yrittänyt opetella aakkosia, muttei jostain syystä oppinut niitä heti.
Rami on toiminut rekikoirana vetäen paukkupakkasissa sementtisäkkejä jäällä.
Rami on onneton nuuskuttelija ja tekee nuuskimisääntä vain miellyttääkseen omistajaansa. Kaiken voi löytää silmillä, jos jaksaa etsiä.

Niinpä niin, myötä- ja vastoinkäymisissä. Hirvittävä...n ihana koira, joka saa kärsivällisyyden pettämään aika ajoin.

Muutin pois kotoa muutama vuosi sitten ja vähitellen ajatus omasta koirasta alkoi vahvistua. Toki olin jo agilityn maailmanmestaruuskisoista vuodelta 2000 asti ihastellut mustavalkoista paimenkoiraa. Nyt alkoi kuitenkin tuntua, ettei enää tarvinnut katsella vain muiden rajapaimenia - voisin hankkia oman.

Aloin etsiä kasvattajia ja muutaman mutkan kautta löytyi Tito. Kasvattajien etsimisen ja pentueiden tutkimisten keskellä alkoi muodostua ajatus siitä omasta bc:stä. Se olisi täydellinen. Se osaisi temppuja jokaiselle vuoden päivälle. Se käyttäytyisi hyvin. Se olisi uskollinen "Lassie" ja katsoisi minun perääni.

Kun pentue syntyi ja tajusin pentuni nähneeni päivänvalon, tuntui odotus sietämättömältä. Kaipasin pentua ja tyydytin tuskaani ostamalla pentutarvikkeita. Kipot, aitaus, pari hihnaa ja panta. Leluja tietysti, koska tämä koira leikkisi kanssani vaikka joka päivä. Harjakäsine ja kynsisakset, jotta pentu oppisi käsittelyyn heti alkuunsa. Ruoaksi pussi samaa ruokaa, jota kasvattajakin syötti. Jääkaappi täyteen omaa ruokaa, koska kaupassa ei pääsisi käymään ennen kuin yksinolo onnistui parin tunnin ajan. Kaikki olisi valmiina pentua varten.

Kotimatka pentu jalkatilassa sujui kyyneleet silmissä. Siinä se nyt oli, monen vuoden toiveiden täyttymys.
Kuinkas sitten kävikään? Kaikki ei ollutkaan niin ruusuista.

Pentu ei ollut yhtään sitä, mitä olin ajatellut. Se tuntui vieraalta enkä tiennyt, mitä sen kanssa pitäisi tehdä. Pentu oli valmis vastaanottamaan koko maailman. Minun tehtäväni oli opastaa ja näyttää, miten suuri maailma onkaan. Mutta minä en halunnut. Minua ei huvittanut. Se pentu ei ymmärtänyt mitään. Se oppinut mitään. Se heilutti häntää kaikille muille paitsi minulle. Se halusi kaikkien muiden luo - muttei minun luokse.

Jos jollekin vihjasin, miten pentu ei ollut lainkaan haluamani kaltainen, sain syytösryöpyn päälleni.
"Miten voit sanoa noin?"
"Itsehän sinä sitä pentua halusit."
Mutta minä en halunnut tätä pentua!

Yhtenä päivänä katsoin nukkuvaa pentua ja aloin itkeä. Itkin ja itkin. Katsoin pentua ja itkin. Miten pieni mustavalkoinen voisi olla pettymys?


Kuva: Piia Hasu

Tämän jälkeen asenteeni pentua kohtaa muuttui. Tajusin, että minä voin tehdä parhaani tämän pennun kanssa. Tajusin, että pentu on omasta mielestään täydellinen. Ainoastaan minä voisin osoittaa sille, että se ei ole niin suuri ja mahtava kuin se luulee olevansa. Oma olemukseni kertoi pennulle, jos minä en ollut siihen tyytyväinen. Minä näytin keskisormea valkoisia varvassukkia pitävälle häntäänsä heiluttavalle lakukuonolle. Oli aika katsoa peiliin.

Tämän jälkeen keskityin vain naksuttelemiseen. En mihinkään muuhun. Tiedättekö, mikä hyöty naksutteluun keskittymisessä on? Koirasta alkaa etsiä vain myönteisiä asioita. Se katsoo rauhallisesti autoja. Se istuu rauhallisesti lupaa astua ovesta ulos. Se ottaa kontaktia parisataa kertaa päivässä. Se hiljaa oven toisella puolella. Se kävelee nätisti vieressä hihna löysällä. Se ei välitä postin äänestä tai rapusta kantautuvista äänistä. Se osoittaa päivän aikana satoja kertoja ansaitsevansa mitalin. Pieni pentu on taitava. Ja se pentu on minun ikioma pentu.


Kuva: Edda van der Ende

Kuva: Mari Lustig

Kuva: Seppo Louhimies

Kuva: Mari Lustig

Käymme yhdessä ain. Käymme aina rinnakkain.

2011-10-02T07:52:00.000-07:00

Titolla ei ole ollut valjaita ennen kuin täytti vuoden. Kun pentu oli tulossa, päätin ostaa valjaat heti, jos tulokas osoittaa hirvittävät vetohalut. En halunnut rikkoa hentoista otusta heti alkuunsa. (Toim.huom. Mitä hentoista?) Aloitin kuitenkin hihnakäytöksen opettamisen jo ensimmäisellä pysähdyksellä Mikkelistä Helsinkiin, kun haettiin pentu kotiin.

Olen sitä mieltä, että pentuja kannattaa palkita alusta asti siitä, kun ne kävelevät nätisti vieressä. Olen lukenut ja kuullut, miten moni pennunomistaja ylpeänä kertoo, ettei mitään veto-ongelmia ole. Muutama kuukausi kuluu ja mitä pennulle tapahtuu? Se kasvaa. Mikä tärkeintä, sen kinttuihin tulee lisää pituutta. Maailma suurentuu, kun lenkit pitenevät. Kun lenkit pitenevät, kunto kasvaa. Kunnon kasvaessa pentu jaksaa koko ajan enemmän. Se jaksaa myös vetää omistajaansa paikasta toiseen, jos omistaja antaa näin tapahtua. Auta armias, kun pentu on vuosikas. Kohta mietitään, miksi hartiat ovat jumissa päivästä toiseen.

Käyttäkäämme hyödyksi se aika, jolloin pennun jalat ovat vielä pienet. Ei tämä tarkoita, että pennut kävelevät hienosti vieressä, kun kotiutuvat. Ehei, mutta lähes poikkeuksetta, ne viihtyvät omistajansa jaloissa paremmin kuin pellossa kasvaneet vuosikkaat.

Osaako Tito kävellä hienosti hihnassa? Yleensä kyllä. Tunnin hihnalenkki sujuu vieressä sipsuttelevan mustavalkoisen kanssa. Välillä se ottaa kontaktia ja saa luvan mennä puskaan tekemään koiruuksiaan - haistelemaan ja tarpeilleen.
Jos tilanne on outo tai uusi, joudun edelleen pysähtelemään. Joskus päästään parilla pysähdyksellä. Toisinaan pysähdytään parin askeleen välein. Matka jatkuu, kun hihna löystyy.

Tekstin piti olla valjaista, mutta näin kävi. Palataan siis asiaan.

Valjaita Tito on käyttänyt ennen ainoastaan autossa. Kyseessä eivät ole superturvalliset valjaat, joten jossain vaiheessa voisin ostaa ne "ainoat ja oikeat" Allsafe-valjaat. Nyt Tito on kuitenkin saanut parit uudet valjaat. Miksi parit? Ei mitään järjellistä selitystä.

Ensimmäiset tuli ostettua tiettyä päivää ja tarvetta varten. Matkaan lähtivät Ezy Dogin Y-turvavaljaat.

Toisiin törmäsin "sattumalta" enkä voinut vastustaa. Tito sai Ruffwearin Webmaster -valjaat.

Ruffwearit sopivat ainakin tämmöiselle Rajatapaukselle erittäin hyvin. Pelkästään rinnan päälle tulevaa kolmiota voi säätää kolmella hihnalla. Vatsan ympäri menevät 2 hihnaa ovat hyvin pehmustetut ja niissä on samanlainen hengitysjousto kuin ihmisten hyvin suunnitelluissa repuissa ja rinkoissa.

Täältä löytyy perusteellinen kirjoitus (in English) näistä valjaista. Joku muukin on ostanut bc:lleen Webmasterit.

Tiedoksi lukijoille, että kirjoittaja on pienestä pitäen lämmennyt kaikelle, missä on mahdollisimman paljon lukkoja ja säädettäviä yksityiskohtia. Laukut (etenkin vaellusrinkat), kuoritakit, koira- ja heppatarvikkeet... you name it! Voisin hankkia muksun vain, jotta saisin ostaa sille vauhdikkaat juoksurattaat. Onneksi minulla ei ole lasta eikä hevosta. Tulisi aivan järkyttävän kalliiksi.

Enkä pelkää ollenkaan, enkä pelkää ollenkaan...

2011-10-02T06:23:00.000-07:00

Tito ei ole jänishousu. Se ei ole myöskään tänttäränttä, joka lainkaan ajattelematta syöksyy minne sattuu karvat pystyssä haukkuen.
Titon lähestyminen uusiin jänniin asioihin on yleensä minun tulkintani mukaan ensin ihmetystä ja sen jälkeen mielenkiintoa. Inhimillistän ja sanon, että tuntuui kuin Tito haluaisin ylittää itsensä, jos joku asia on ensiksi jännittänyt. Joskus pimeällä keskellä tietä ollut kaivinkoneenkauha on saanut puhahduksen aikaiseksi. Samoin on tehnyt katulamppu talvella. Hui. Muutamia pöhähdyksen kohteita on siis ollut, mutta niistä on päästy yli aina nopeasti.

Hurjia asioita on ollut niin vähän, että mitään käytöskaavaa on vaikea muodostaa. Eteneminen menee kuitenkin aika lailla näin.
Ensin puhahdus ja heti perään lähestyminen. Muutama askel kohti kohdetta. Jos kohde on luokkaa Muumilaakson Mörkö, täytyy ehkä kiertää toiselle puolella katsomaan, josko toinen puoli on yhtä pelottava. Tämän jälkeen nenä pitkällä kohti ja kosketusetäisyydellä päälle ilme: "Mä niin tiesin, ettei tää ole mitään pelottavaa." Jotta viesti menisi hihnan toiselle päälle perille, kohteen päälle on lirutettava omistushajut. Näiden jälkeen esitetään Supersankaria.

Miksi päätin kirjoittaa Supersankarin urotöistä? Noh, huvittava osuus tulee, kun pelätään rullaportaita, voitetaan pelko ja ruikitaan metroasemalla kaikkien ihmisten silmien alla. Silloin en ainakaan minä pidä itseäni Supersankarina...

Tito teki temput

2011-09-22T13:21:00.000-07:00

Nyt olisi vuorossa 100. blogiteksti. Mistähän kertoisin?

Voisin kertoa siitä, miten Titon kanssa on ollut nautinto lenkkeillä. Hihna pysyy löysällä ja koira tuntuu olevan kuulolla. Ohituksissa olen käyttänyt nyt ruokaa, kun se on vihdoin alkanut maistua paremmin. Ohi mennään hyvin, mutta nyt Tito haluaa aina kurkata, mikä siitä ohi menikään. Eli mennään ohi ja 10 m ohituksen jälkeen pitää kääntyä katsomaan, josko ohitettava on vielä näköpiirissä. Näin ei käynyt, kun käytin lelupalkkaa. Ruoka on kuitenkin ollut kivempi, koska lenkkeily ei katkea eikä Titolle nouse kovaa draivia leikkimisestä.

Ehkä kerron siitä, miten sisälläni kiehuu, kun ihmiset päästävät pienet moppinsa pitkissä hihnoissa meidän jalkoihin. Omistajat luonnollisesti seisovat paikoillaan ja odottavat, mitä tapahtuu. Eilen maassa vaani staffi ja myöhemmin 2 ylämaanterrieriä sinkosi tien toiselta puolelta flexeissä parin metrin päähän meistä. Murinaa ja räksytystä. Viikko sitten odotin Titon kanssa bussia ja joku nainen päästi räsymattonsa haukkuen meidän luokse. Löin koiraa napakasti rintaan ja tiuskaisin naiselle, ettei päästä ilman lupaa. Nainen seisoi tyhmänä ja löin koiraa uudestaan rintaan. Ärtyneenä sanoin naiselle, että vie koiransa pois. Pysäkillä oli tietysti parikymmenä ihmistä ja sain tosiaan huomion itseeni. Hienoa.

Miten olisi turinaa viime sunnuntailta? Kävimme Kiikalassa Päivin luona kennelpäivillä. Päivi ei ole Titon kasvattaja, mutta Titon isän kasvattaja kylläkin. Päivi kysyin viikkoja takaperin, josko tahtoisin tulla temppuilemaan hänen kennelpäivilleen. No tottahan toki!

Kennelpäivät pidettiin sekä lauantaina että sunnuntaina. Töiden vuoksi pääsin kuitenkin vain sunnuntaina paikalle. Tutustuimme ensin hakuun ja Päivin kertomana se olikin mielenkiintoista. Hän vastaili kysymyksiin ja kertoi koko ajan, mitä tapahtui ja miksi. Hakuilun jälkeen söimme ulkona ja minä näytin temppuja. "Vähän" jännitti, mutta yritin ajatella, ettei tässä ollut kovinkaan vakavasta asiasta kyse. Titoliinin oli välillä vaikea keskittyä enkä ihmettele lainkaan, miksi. Hain sen autosta ja toin tekemään temppuja. Ympärillä oli autoissa koiria ja vieressä ihmisiä, jotka juttelivat. Paikkakin oli uusi eikä keneenkään saanut ensin tutustua.

Peruskiepsahdukset näytettiin pariin kertaan ja Tito sai myös pakittaen pyöriä minun ympäri. Yleisö tuntui tykkäävän, kun Tito pyöri hyrränä vinhaa vauhtia itsensä ympäri. En vieläkään tajua, miten sen pää ei mene siitä sekaisin.

Kurre-asento alkaa olla aika vahva ja Tito pysyy jo pitkään pystyssä.

Toki T osaa leikkiä hirnuvaa heppaakin ja nousta takajaloille.

Yksi uusista tempuista on lähinnä minulle haastava. Tito pysyy kyllä selkäni päällä, mutta minun osuuteni on hankalampi.

Tempuista esim. etutassun ottaminen suuhun on niin uusi, etten ole tehnyt sitä kuin kotona sisällä. Temppu on niin tuore, että olin oikeasti yllättynyt sen onnistuessa.

Kaiken kaikkiaan oli hauska näyttää temppuja. Oli myös mukavaa, kun muut kyselivät temppujen opettamisesta. Minähän jaksan näistä aina turista.

Temppuilujen jälkeen lähdettiin katsomaan lampaita. Kyllä hävetti, kun muut koirat osasivat katsoa lampaita rauhallisesti ja Tito halusi kovasti paimentamaan. Myöhemmin Tito sai pienen hetken paimentaakin. Tämä ei ollut tarkoitus, mutta 2 lammasta sattui kävelemään meitä vastaan, kun tulimme vesihakureissun jälkeen pellolle. Tito oli muutenkin liinassa ja meille huikattiin, ettei lampaita saisi päästää siihen suuntaan, johon ne olivat menossa.

Tuumasta toimeen ja kohti lampaita. Tämä oli toinen kerta, kun Tito pääsi kokeilemaan paimennusta. Ensimmäinen kerta oli talvella sisätiloissa. Niin se vain on, että Tito tiesti heti, miten tulisi tehdä. Se hiipi kuin tiikeri ja oli valmis liikkumaan minne tahansa. Minä seurasin perässä ja katsoin, ettei Tito pääse kerimään lampaita eli liian lähelle. Olin todella iloinen, kun Tito tuli nopsasti oikean jalan viereeni kuultuaan käskyni "takaisin". Sen jälkeen käsimerkillä, että levon paikka. Poju meni maahan ja jäi katselemaan lampaita.

Joskus pentua etsiessäni kysyin Päiviltäkin, että haittaako, jos koira ei pääse lampaille. Paimennus ei niin kiinnostanut. Päivi sanoi, että kannattaa ainakin kokeilla ja yleensä laji vie mennessään. Hmm... Päivi näköjään tiesi, mistä puhui. Minä ja Tito halutaan lisää!

Tito alle 3kk.

Kaikki kuvat ovat Päivi Nietosvaaran ottamia - viimeisintä lukuun ottamatta.

Tito sai lussutuspalloja

2011-09-08T09:10:00.000-07:00

Koulutusmaailma on menossa koko ajan pehmeämpään suuntaan - niin ovat palkkausvälineetkin. Moni on luopunut juuttipatukoista todettuaan koiran pitävän enemmän naruleluista. Hapsuja ja fleeceä on yhä useammassa palkaksi tarkoitetussa lelussa.

Moni koira syttyy viimeistään karvalelusta ja niissä onkin jo paljon valinnanvaraa. Lammasta, hirveä, nautaa, biisonia, kettua ja pupujussia löytyy monessa muodossa. Eläimien nahkoja on käytetty toki ennenkin, mutta nyt on huomattu, ettei karvoja kannata poistaa. Meiltä löytyy tällä hetkellä pari lampaankarvalelua eri kahvoilla. Näiden lisäksi aito lampaantalja odottaa työstämistä. Siitä olisi tarkoitus saada useampi lelu.

Naruleluja Titolla on ollut pikkuisesta lähtien. Ne joustavat sopivasti, niistä voi tehdä monenlaisia ja iloisen värisiä. Kyllähän meiltä erilaisia patukoita löytyy ja Tito taistelee niistä hyvin. Ne eivät kuitenkaan mene samalla tavalla taskuun kuin naru- ja karvalelut.

Koulutuskentillä moni on saattanut törmätä kirkkaisiin lussutuspalloihin. Ne ovat tällä hetkellä pop. Kyseessä on hyvin joustavat pallot, jotka kestävät hyvin. Mikäli kirkkaanvihreä pallo tuntuu liian pehmolta, voi Gappaylta ostaa katu-uskottavamman perinteisen lussutusnarupallon. Minulla on monta narupalloa, joten nyt halusin ostaa true-lussutuspallon, koska niin moni on niitä kehunut.

Tito sai pienemmän version. Ja Tito tykkää. Ajattelin ostaa toisen, jonka läpi punon fleecestä kahvan. Tokihan piti innostuksen myötä tilata myös Orbee Tuff -malli, jota näkyy enemmän agilitykentillä. Tito sai tietysti vaalean, joka hohtaa pimeässä. Hauska pallo!

Pohdintaa ohjatusta harjoittelemisesta

2011-09-08T07:49:00.000-07:00

Nykyään jokainen käy ohjatuissa treeneissä - kilpailuihin tähtäävät ja kilpailevat ainakin. Toki on poikkeuksiakin. Esimerkiksi minä.

Haluaisinko ohjattuihin treeneihin? No tottahan toki!
Aionko mennä ohjattuihin treeneihin? Ilman muuta.
Milloin? En tiedä vielä.

Minulla ei ole ajokorttia eli luonnollisesti autokin puuttuu. Julkisilla pääsee tiettyyn pisteeseen saakka kätevästi. Sen pisteen jälkeen julkisilla liikkuminen on yhtä helvettiä. Kun tähän lisätään vielä matkustaessa kuolaava koira, jää treeneihin meneminen yllättävän helposti väliin.

Tito on minun pieni koekaniini. Sen avulla tutustun rotuun ja uusiin lajeihin. Kokeilen ehkä kilpailemistakin.
Olen varmasti tehnyt jo 836 eri virhettä Titon kanssa arkielämässä ja lajiharjoitteluissa. Olen kuitenkin sitä mieltä, että olen vähintään yhtä monta kertaa onnistunut.

Kun opetan itse itseäni, saan itse miettiä, mikä koiralleni sopii. Tämä tietysti edellyttää, että aktiivisesti etsin uutta tietoa, pidän mieleni avoimena ja sitä kautta kehitän itseäni. Pysyttelemällä turvallisella pohjalla ei pääse pitkälle. Uutta on kokeiltava. Minulla on suuremmat mahdollisuudet keksiä jotakin uutta ja toimivaa, jos askartelen itse. Toisaalta, miksi keksiä pyörä uudelleen ja uudelleen... Onhan suuri todennäiköisyys, että joku on jo keksinyt asian, josta itse hihkun innoissani.

Kyse on oivaltamisesta. Minusta on suurenmoista keksiä itse ja huomata omien menetelmieni toimivan. En halua kävellä valmiiksi tallattua tietä. Minä kiertelen ja kaartelen muodostaen oman polkuni. Kompastun juuriin ja kiviin - lennän pitkin pituuttani maanpinnalle. Nousen kuitenkin ylös ja pyrin jatkossa olemaan tarkkaavaisempi.

Ehkä tästä nousee esiin se, etten ainakaan vielä tähtää heti huipulle. Voi olla, että viidennen bordercollien kohdalla totean oppineeni edellisiltä koirilta jo niin paljon, että haluan seuraavaksi todella katsoa, kuinka pitkälle rahkeet riittävät. Silloin on aika tähystää huipulle. Kaiketi minulla on jo ajokortti ja autokin siinä vaiheessa.

Titon keppijumppa

2011-09-07T02:59:00.000-07:00

Edistyminen uusien keppien myötä on ollut päätä huimaavaa.
Aiempien keppien kanssa "ongelma" oli, että ne joustivat, kun olivat maahan tökättävää mallia. Tito oppi siis rymistämään niistä täydellä vauhdilla läpi - ja kepithän lensivät joka ilmansuuntaan. Uusilla kepeillä Tito törmäili alussa muutaman kerran niin, että kolisi. Imu kepeille on kuitenkin jo niin hyvä, että kolistelu ei sitä haitannut. Tajusin kuitenkin, että kepit pitää kiertää, jos haluaa välttää törmäämisen.

Pari päivää sitten laitoin 4 keppiä vihdoin suoraan linjaan ja sen kummempia neuvottelematta lähetin Titon kepeille. Viuh ja Tito oli vikkelästi pujotellut itsensä kepeistä läpi. Etevä pieni otus!

Suljetut kulmat (toivottavasti se on niiden oikea nimi) sujuvat tällä hetkellä mistä vain. Tänään otettiin parin kohteen kiertoa ja niiden jälkeen kepeille suljetusta. Täysiä juoksee kepeille, kerää itsensä, pujottelee vinhaa vauhtia ja keppien jälkeen taas täysi vauhti päälle.

Lähettäminen onnistuu myös kaukaa. Voin jäädä itse seisomaan jonnekin ja lähettää Titon kepeille. Sillä on hyvin ajatuksena, että eteenpäin mennään ei meinata.

Vaikka avoimia kulmia on treenattu paljon, tajusin tänään harjoitusmäärän olevan kuitenkin huomattavasti vähäisempi kuin suljettujen. Otetaanpa ne avoimet tehotreeniin. Tänään meni jo muutama todella nätisti.

Itse toivoisin saavani Titolle tekniikaksi etutassujen vasen vasemmalle ja oikea oikealle. Onhan se etutassuilla puolelta toisellekin nopea, mutta minä en siitä niin välitä. Tito on parina päivänä itse alkanut hakea hyvää nopeaa tekniikkaa ja sehän sopii.

Tänään harjoiteltiin myös uusia häiriöliikkumisia. Minä siis vaihdoin puolta ja juoksin hissukseen eri suuntiin. Kun otan uutta häiriötä, avaan keppejä, jotta Titon osuus helpottuu.

Jo ennen Titon tuloa päätin, että opetan sille pujottelun tällä 2x2 -tekniikalla. Täytyy sanoa, että opetan tulevaisuudessa kaikki koirat tällä tavalla. Huipputekniikka!

Pikapäivitys

2011-09-04T13:40:00.000-07:00

Tässäpä huonosti jäsennelty päivitys meidän tekemisistä.

Tito syö edelleen paremmin kuin aiemmin. On jopa hetkiä, jolloin se meinaa syödä sormetkin. Tämä ei kuitenkaan ole jokapäiväistä. Parempaan päin ollaan kuitenkin menossa.

Kuonokosketus on otettu pitkästä aikaa ohjelmaan. Sitä on tehty varmaankin vuosi sitten, kun Tito oli Pikku-Tito. Nyt T osaa jo nakuttaa pientä 5cm x 5cm matonpalasta kirsullaan. Pari kertaa on otettu niin, että takajalat ovat sängynaluslaatikon päällä ja etutassut maassa. Matonpala etutassujen välissä.

Uudet pujottelukepit tulivat. Koska meillä ei ole vielä omia kuvia, tässä kuva valmistajalta. Tilasin kuvassa juuri kuvassa näkyvän setin ja samalla värillä eli punaisena. Kepit ovat hienot ja niiden kanssa harjoitteleminen huomattavasti sujuvampaa kuin meidän aikaisemmilla, jotka iskettiin maahan.Titon voi lähettää jo pitkältä ja se tekee hienoa itsenäistä työtä. Hyvin se on oppinut, että ajatus on eteenpäin. Nyt uusien keppien myötä alan lisätä omasta liikkumisestani aiheutuvia häiriöitä. Tähän mennessä olen keskittynyt Titon itsenäiseen suorittamiseen oikein - en siihen, teenkö kärrynpyörän vai kuperkeikan vieressä.

Hienosti hihnassa etenee suurimmaksi osaksi hyvin. Ajoittain T:llä on ajatukset jossain muualla, mutta muutamalla pikaisella suunnanvaihdoksella saa ihmeitä aikaan.

Luoksetuloja vaikeutan edelleen. Mitä ihanamman hajun Tito on löytänyt, sitä innokkaammin olen kutsumassa. Tänään olin todella tyytyväinen, kun Tito juoksi leikkikaverin (nuori nahka) kanssa kovaa poispäin. Kutsuin, Tito kääntyi heti ja juoksi kovaa luokse. Hyvin keskittyi muutenkin leikkimiseen, vaikka vieressä pörräsi toinen koira. Palautti myös pallot ja lelut heti minulle, vaikka nahka pyysi vieressä leikkimään.

Kaukoja on tehty viimeksi tänään. Pari viimeistä kertaa olen häivyttänyt kuonokosketuskättä M-S -vaihdossa. Tänään teki 4 kertaa peräkkäin täydellisen hissinousun pelkällä käskyllä. Nousi liikauttamatta yhtäkään tassua eikä mielestäni nojannut liikaa eteen. I-M-I on todella hyvä. Maahan lätsähdetään ja istumaan hypähdetään keveästi.

Käytiin Kivikossa seuraamassa agilitykisoja ja sen jälkeen otettiin muutama kiekkokuva. Muuten kiekkoilu on ollut täysin tauolla. Tässä Mari Lustigin ottamia kuvia.

Vilvoittelun jälkeen

Jänistä mä metsästän, jänistä mä metsästän...

2011-08-19T13:39:00.000-07:00

Kun syksy tulee, jänikset löytävät tiensä ihmisten ilmoille yhä aikaisemmin. Hämärää on syksyisin jo yhdeksältä illalla. Äitini sanoi, että vielä ei ole syksy. Minulla on hieman eriävä mielipide ja se perustuu tekemiini havaintoihin.
- Olen kerännyt puolukoita pakkaseen.
- Metsässä on lehtiä maassa.
- Osa mustikanvarvuista on punertavia.
- Metsissä on sieniä.
- Olen nukkunut vanhempieni luona isossa leikkimökissä ja herännyt aamulla siihen, että olen jäässä.
- Koira pitää kuivata lähes joka lenkin jälkeen, koska ulkona on kosteaa ja märkää.
- Otin uuden heijastintaluttimen käyttöön.

Nyt on siis syksy. Olen viikon sisällä törmännyt jo muutamaan jänikseen ja yhteen mäyrään lenkillä. Tito on päässyt jäniksen perään kerran. Silloin pupujussi porhalsi juoksuun Titon kuonon edestä pellolla. Siinä ei ehtinyt kauheasti miettiä, kun koira oli jo poissa. Eihän se kauan kestänyt. Ikävä tuli ja takaisin tuli sukkelasti. Minä en kuitenkaan halua, että tuo lähtee yhtään minkään perään ilman lupaa. Linnut olivat vielä keväällä hankalia - nyt lintujen pyrähtely on vastaehdollistettu hyvin. Joskus riittää, että lähellä raakkuu lintu kovaa. Tito tulee jo siitä luokse.

Pupujen etsiminen harjoittelua varten on mahdotonta. Pitäisi kaiketi lähteä keskustaan etsimään citykaneja. Onneksi nyt on syksy ja pupuja näkyy koko ajan enemmän. Ensimmäinen näkyi viikko sitten. Oli hämärää ja Tito juoksi vapaana nauttien vilpoisasta syysillasta. Katsoin, että Tito on sopivan kaukana, jotta voin kutsua sitä. Yritän jatkuvasti koetella Titon luoksetuloa eli yritän kehittää tilanteita, joissa olisi pientä haastetta. Kutsuin Titoa ja pahin painajaiseni tapahtui. Kutsun hetkellä Titon kuonon edestä noin 10 metrin päästä pinkaisee pupu pakoon. Tito ehti nähdä pitkäkorvan...ja hetkeäkään epäröimättä juoksi kuin tykinsuusta luokseni. Hihkuin ja leikin Titon kanssa kuin en olisi sitä kuukauteen nähnyt. Sydän jyskytti ja meinasin tikahtua ilosta samaan aikaan.

Sen jälkeen jäniksiä on näkynyt kahtena iltana. Molemmilla kerroilla olen hihkaissus palkkasanan ja heittänyt lelun selän taakse. Onhan siinä riskisä, kun päästää koiran juoksemaan lelun perään hihna perässään. Mitä jos se päättäisi kuitenkin lähteä tupsuhännän perään?

Tänään juoksin Titon kanssa pellolla töiden jälkeen. Sain olla tarkkana, koska parinkymmenen metrin päässä kulki paljon koiria ja Tito oli vapaana. Onneksi pidin silmiä auki. Tito ehti ennen minua pellonreunaan. Tito ja minä näemme jotain viiden metrin päässä - kissa. Ja se kissa lähtee rivakasti karkuun. Samaan aikaan palkkasana ja narupallo niin kauas kissasta kuin mahdollista.

Vaikka näitä toistoja ei olekaan satoja takana, koen, että meillä on hyviä onnistumisia pohjalla. Täytyy pysyä tarkkana ja hämärällä maltettava pitää Tito liinassa. Minä niin vihaan liinoja...

Lisäys kaukoihin

2011-08-19T11:47:00.000-07:00

Lisäsin kauko-ohjausta käsittelevään tekstiin pari videota.

Shhh... Se syö...

2011-08-12T08:24:00.000-07:00

Titohan ei ole syönyt halukkaasti kuin muutaman kerran vuoden aikana. Pari päivää sitten näin jotain täysin uutta. Tito juoksi kupilleen vapautuksen jälkeen. Nyt parin viikon ajan Tito on syönyt paremmin kuin koskaan. Namit ovat muutenkin kelvanneet paremmin. Eivät todellakaan aina, mutta yllättävän usein. Miten helppoa, kun koiraa voi palkita nameilla! Eilen Tito lyttäsi kirsunsa aivan lyttyyn matonpalaa vasten, kun naksuteltiin kuonokosketusta. Palkkiona vain ruokaa. Jos joku ei vielä ymmärtänyt, Tito teki töitä ruoan eteen. Siis ruoan.

Vaikka Tito on syönyt 2 viikkoa enemmän kuin koskaan, se painaa 19,6 kg. On siltä muutama karvakin lähtenyt, mutta ei 1,5 kg:n verran.

Näytetään niille!

2011-08-12T08:07:00.000-07:00

Reipas vuosi sitten joku sanoi äidilleni:
"Toivottavasti Nova ei saa koskaan lapsia."
Kommentti juontui siitä, että olin hänen mielestään "natsi" koirien kanssa. Tämä siis tarkoitti asettamiani rajoja ja johdonmukaisuutta. Tietysti oli myös väärin, että vaadin koirilta asioita. Minähän loukkaannuin kommentista ja taisin hieman puhdistaa kyynelkanavianikin. Omasta mielestäni en ollut koirien kanssa kohtuuton. Päätin, että tulevan koirani kanssa näytän kyseisille ihmisille sellaisen näytöksen, ettei kenellekään tule enää mieleenkään sanoa noin inhottavasti.

Tito tuli ja sillä oli heti töppöset täytettävänä. Vähättelemättä nimeksi "All in One", blogin osoitteeksi "Titotaito" ja katse eteenpäin.

Mustan listani ensäimmäistä sijaa pitävän henkilön kommentista on nyt tosiaan reipas vuosi. Näytös oli viikko sitten. Viime lauantaina olin niin hermostunut, että pelkästään kellon seuraaminen sai minut sekaisin. Pidin siis frisbee-esityksen saaressa vuosittain järjestettävässä urheilutapahtumassa.

Tässä ohjelmasta se, mitä muistan. Suuri osa on varmasti täyttä hepreaa monelle, mutta ehkä saatte tästä jotakin irti.

Aloitin kutsumalla Titon luokseni nurmikentän toiselta laidalta toiselle. Tito sinkosi luokseni kuin tykki ja tiesin, että ainakin alku oli lupaava. Tämän jälkeen otin pujottelua jaloissa ja siitä rolleri maata pitkin. Erilaisia kiepsahduksia pakittaen jalkojeni välistä. Kurreasento, josta jalkojen välistä ja pitkä rystyheitto. Around the world, jossa 4 kiekkoa rystynä ja yksi selän takaa. Tito sai selän takaa heittoja ensimmäistä kertaa kiinni edellisenä iltana - nyt meni nappiin. Multiplen tein muunneltuna eli liikuin itse koko ajan. Siskoni tykkäsi tästä, kun kiekot liikkuivat nopeasti. Tein muutaman tavallisen distancen, joista pari heittoa menikin sitten yleisöön. Tito juoksi ihmisten jalkojen välistä ja etsi vain kiekkoa. Sitä ei kiinnostanut muut ihmiset tai koirat. Meillä oli kapea kaistale käytössä, joten haastetta oli. Osan Tito sai kuitenkin hienosti ilmasta kiinni.

Paikalla oli viisi koiraa, joista kaksi yritti sännätä kentälle. Toinen onnistui rähisten pääsemään kentän reunalle muutaman metrin päähän Titosta, mutta eipä kiekkomestari sitä näyttänyt huomaavankaan. Voltteja takaperin tehtiin viisi tai kuusi. Hyvin meni - vain yksi kiekko lähti kädestäni huonosti. Tuloksena hyvä voltti, mutta ei koppia. Syliin hyppääminen ei onnistunut heti, vaikka tämä onnistuu "aina". Syy oli siinä, että pidin kiekkoa aivan liian kaukana kehostani ja Tito hyppäsi tietysti liian kauas. Parin kerran jälkeen onnistui kuitenkin hyvin. Uusin temppu jännitti aivan pirusti. Selkään hyppääminen oli ollut työn alla reippaan viikon ennen esitystä. Nyt ei olisi voinut mennä paremmin. Odotti rauhallisesti ja hyppäsi heti merkin saatuan. Titolla oli heti täydellinen tasapaino, mikä helpotti minun tehtävääni. Tein tämän toisenkin kerran niin, että nousin suorempaan seisomaan, kun Tito oli selässäni. Hyvin pysyi! Loppuun vielä onnistunut sylihyppy ja kumarrus. Käskin Titon keskelle kenttää "Lepo"-käskyllä odottamaan. Siinä se pysyi aplodien ajan makaamassa, kun keräsin kiekot.

Eipä kuulunut enää kommentteja, että olen tyranni koirien kanssa. Sen sijaan, että ihmiset toivoivat minulle lapsettomuutta, he olivat tarjoamassa koiriaan minulle koulutukseen. Mission accomplished!

Suureksi yllätyksekseni saimme ensimmäisen pokaalimme.

Tito - Probably the Best Dog in the World

2011-07-30T14:51:00.000-07:00

Aamulla jännitti aivan pirusti. Olin päättänyt ottaa Titon pitkästä aikaa töihin. Aiemmin se on hypännyt tiskipöydälle, nyysinyt pari energiajuomatölkkiä, toimittanut yhden tuolin roskiin, lorotellut aikansa kuluksi lattioille jne. Jos tekemistä ei ole löytynyt, haukkuminen on ollut oikein hyvä varasuunnitelma.

Kävelin töihin ja matkaan kului 45 minuuttia. Tito sai juosta suurimman osan matkasta vapaana. Pidin silmät auki myös selässä, jotta ehdin kutsua otuksen pois lenkkeilijöiden jaloista ja pyörien pinnojen väleistä. Tien vieressä oli setiä valmistautumassa kalasteluun. Näin, miten T-Boy heilutti häntää ja housujaan sedille. Huikkasin vain, että jatketaan matkaa, ja Titohan unohti papat sillä sekunnilla. Metsän kautta oikaistiin ja Tito sai juoksennella samalla, kun itse keräsin aamupalaa marjapensaista. Metsä loppui tien reunaan ja Titohan painoi sinne polkua pitkin, minkä kintuistaan pääsi. Alamäestä sai hyvin lisävauhtia. "Odotahan siinä" ja Tito seisahti niille sijoilleen odottamaan tien laitaan. Kehut ja koira hihnaan. Käveltiin lenkkipolkuja ja ohitettiin pari kiljuvaa moppea. Pieni valkoinen pölyhuisku teki vaikuttavan suorituksen sinkoilemalla tien puolelta toiselle. Se rytmitti säntäilyään taidokkaasti omalla haukkumisella. Osaisikohan Tito, jos oikein kannustaisin?

Se moppi muuten ohitettiin ihan suosiolla viereisen nurmikkokaistaleen kautta. Kontaktista palkka ja leikkiä ohituksen ajan.

Töissä laitoin Titon kassan taakse pikkukeittiöön. Tein tilasta pelkistetyn eli kaikki tavarat pois lattialta ja tasoilta. Annoin lattialle possun kylkiluun - sellaisen Tito saa aina, kun lähden töihin. Pari puruluuta vesikuppiin pehmenemään. Miksi? Hei, koirathan rakastavat rosvopaistia eli maassa mädäntyneitä luita ja lihoja. Puruluista tulee ihanan limaisia vedessä lillumisen jälkeen.

Olin alkuun kassalla, jotta pystyin palkitsemaan Titoa ja seuraamaan sen tekemisiä. Vähän aikaa se kuljeskeli ympäriinsä ja kävi sitten luun kimppuun. Poistuin hetkeksi ja Tito haukahti. Tunsin, kuinka stressi sisälläni kasvoi. "Eih, älä aloita..." Eipä tuo aloittanutkaan. Se oli päivän ensimmäinen ja viimeinen haukahdus.

Olin yllättynyt, miten hyvin Tito söi nameja. Kävin antamassa sille namin kuonon eteen lattialle, kun se oli rauhallinen tai asiakkaiden koirat haukkuivat. Hyvin nopeasti Tito alkoi nuutua lattialla. Silmät lupsahtelivat ja pää alkoi painaa. Olin niin iloinen, että teki mieli mennä sitä hirmuisesti kehumaan, mutta pysyin rauhallisena, etten kiihdyttäisi sitä.

Töiden jälkeen Tito pääsi kaveeraamaan kahden neidon kanssa isossa sisätilassa. Sirulta Tito on saanut aiemmin jo käsilaukkua, mutta Donna oli täysin uusi tuttavuus. Työkaverini oli koiriensa kanssa istumassa ja minä siirryin Titon kanssa viereen. Koirat saivat haistella ilmaa ja katsella toisiaan, mutta leikkimään eivät heti päässeet. Tito yritti välillä hypnotisoida minut kontaktilla, mutta en päästänyt leikkimään. Vasta tovin kuluttua annettiin koirille luvat tutustua toisiinsa. Tito yritti pysytellä housuissaan, kun viehkeät neidot ottivat selvää, mikä ilmestys tämä mustavalkoinen on. Siru oli yllättävän suopea ja kutsui Titoa leikkimään. Donna ei kuitenkaan pitänyt siitä, että Tito meni lähelle työkaveriani. Päällehän se tuli käsilaukkuineen. Mentiin sitten takaisin lattialle istumaan ja annettiin koirien oleskella. Olin todella tyytyväinen, kun Tito tuli viereeni itse makaamaan. Juttelun ja makoilun jälkeen kokeiltiin uudestaan tutustumista ja nyt oli Donnakin jo sitä mieltä, että kyllähän Titossa karismaa on. Seura alkoi siis kelvata.

Käveltiin sitten töistä kotiin. Matkalla tavattiin juoksentelevia naperoita, poliisiauto keskellä puistoa, Vantaanjoessa laulava uimari, uusia piikkiannoksiaan sulattelevia narkkareita, koiria, koripallonpelaajia, kiljuvia uimareita, Flexejä ja punttijuntteja. Tito oli nyt lähes koko matkan hihnassa, koska ihmisiä alkoi olla huomattavasti enemmän kuin aamulla. Vetämättä kuljettiin reipas tunti. Hyvä, poika.

Päivän arvosana: 10/10

Huh, mikä heinäkuu!

2011-07-28T11:47:00.000-07:00

Kohta on heinäkuu pulkassa ja kuluneeseen kuuhun on mahtunut monenlaista.

Ampiainen pisti Titoa kuonoon kesken marjaretken. Ampiainen oli sotkeutunut Titon housuihin ja Tito yritti ottaa sen pois. Kuonoon tuli.
Näin, että jokin oli vinossa, joten kutsuin luokse. Onneksi Tito on tottunut, että kaikissa ikävissä tapauksissa (risut ja roskat housuissa, tikku hampaiden välissä yms.) kannattaa tulla luokseni, koska voin auttaa. Irroitin ärhäkän ampparin ja koppasin 21-kiloisen syliini. Päätin kantaa otuksen, koska se valahti veltoksi muutenkin. Kotiin oli matkaa ja Tito tuntui todella painavalta metsän kallioita ja kiviä kiipeillessä.

Yhdessä kohdassa oli pakko huilia ja laskin Titon kyljelleen maahan. Pelästyin, koska Tito ei hievahtanutkaan maassa. Siinä se makasi, ja huomasin, että nyt kuono alkoi turvota nopeasti. Kotona laskin Titon lattialle kyljelleen ja soitin eläinlääkäriin. Missään ei vastattu. En saanut edes Viikkiä kiinni. Onneksi on työkavereita, jotka tietävät. Sain neuvoksi kyytablettien antamisen ja hengityksen seuraamisen, koska kyseessä oli kuono ja ensimmäinen kerta, kun Titoa amppari pisti. Tuntui kamalalta jättää Tito yksin, kun lähdin apteekkiin.

Apteekki oli vielä 20 minuuttia auki eli Titolle viilennystakki päälle, kenkien vaihto pyöräilykenkiin ja menoksi. Onneksi ei tarvinnut jonottaa ja pääsin heti takaisin. Tulin kotiin ja onnekseni näin, että kuonon turvotus oli jo laskemassa. Annoin kuitenkin tabletit varmuuden vuoksi.

Täytyy sanoa, että pelästyin todella paljon, vaikka kyseessä ei ollutkaan kyy tai auton alle jääminen.

Turvotus jo laskenut, mutta vielä ei jaksa.

Agilitaamassa on käyty muutamana iltana. Pitäisi katsoa joku hyppytekniikkakurssi syksylle tai talvelle. Titolla ei ole mitenkään erinomainen tekniikka, joten hyppiminen on jäänyt vähemmälle. Lähinnä on räiskitty keinua alas, juostu tukka putkella putkien läpi, lennetty pöydän päälle loikoilemaan ja edistytty etenemään pois päin ohjaajasta. Keppejä keplotellaan kotinurkilla ja niitähän nuijitaan menemään kuin viimeistä päivää.

Tito kävi näyttämässä kuonoaan kesäjuhlassa, jossa oli paikalla paljon ihmisiä, lapsia ja koiria. Tito käyttäytyi esimerkillisesti ja näytti vähän temppujakin. Eipä tuo huomannut ihmismassaa ympärillä, kun kerroin, että olisi muutaman tempun paikka. Hyvin se jo leikkii oudoissakin tilanteissa. Narupallo on pop.

Vanhempieni naapurilla on venäjäntoysekoitus, joka räksyttää pienien koirien tapaan. Kesäjuhlien jälkeen naapuri halusi tutustussaa omaa koiraansa Titoon. Täytyy sanoa, että olin äärettömän ylpeä Titosta, joka pysyi vieressäni ja piti kontaktia, kun toinen oli puolen metrin päässä kiljumassa. Naapuri halusi kokeilla leikkimistä, mutta eihän siitä mitään tullut. Tito juoksi onnellisena kovaa, ja mönkijäinen haukkui stressaantuneena. Kutsuin siis Titon pois ja annettiin asian olla. Ei lapsia voi pakottaa leikkimään keskenään - eihän?

Illalla söimme perhetuttujemme luona. Toysekoitus oli paikalla vapaana. Se kävi välillä räkyttämässä Titolle, mutta eipä tuo siitä välittänyt. Rami olisi jo pistänyt suihinsa, kun ei jaksaisi kuunnella pienestä eläimestä lähtevää metakkaa.

Loppuilta ja yö menivät saaren "paikallisessa". Itse pysyttelin vesilinjalla - kuten aina. Oli huikean hauskaa seurustella vanhojen tuttujen kanssa ja tutustua uusiinkin kasvoihin. Missä Tito oli tämän ajan? Siellä terassilla mukana tietysti. Kovaäänisen rupattelun ja juomalaulujen uneen tuudittamana Tito veti sikeitä kaikkien jaloissa. Onhan sitä rauhoittumista yritetty harjoitella, mutta nyt Tito kyllä yllätti. Viime aikoina tuo on muutenkin osannut rauhoittua eri tilanteissa paremmin. Aikaisemmin se ei ole viihtynyt, jos olen jättänyt sen yksin vanhempieni luokse sisälle. Nyt se veti ensimmäisen kerran pari tuntia sikeitä yksin olohuoneessa. Onko meillä siis toivoa?!

Lupasinpa sitten tehdä Titon kanssa pienen kiekkoesityksen yhteen urheilutapahtumaan. Täytyy kehitellä vielä pari uutta liikettä ja pistää ohjelma kasaan. Muutaman liikkeen olen jo yhdistänyt ja hyvinhän tuo tuntuu toimivan. Heittokäsi vielä kuntoon ja se on siinä.

Isän synttäreitä vietettiin pari päivää sitten. Päivällä Tito oli penkissä kiinni, kun kannoin halkoja liiteristä nuotiolle. Yht'äkkiä kuulen vain tömähdyksen ja penkki on nurin. Haukahdus talon toisella puolella ja Tito on jo takaisin. Se ehti olla poissa ehkä 5 sekuntia. Ilmeisesti kissa kävi kurkkaamassa, josko juhlat olisivat jo alkaneet. Lettukestit illalla isän juhlistamiseksi. Herkullisia täytteitä ja mukavia ihmisiä. Tito makoili penkkini vieressä ja oli oikein mallikelpoinen.

Yöllä täytyi lähteä kotiin, koska seuraavana päivänä oli töitä heti aamusta. Lähdettiinpä rantaa päin ja päästin Titon vapaaksi. Sehän on aina vapaana. Tito juoksi tuttuun tapaansa noin 30:nen metrin päähän ja siinä samassa sen kuonon edestä juoksee meidän kissa esiin. Viuh ja sinne meni. Minä kirosin ja kirosin mielessäni. Vaikka Titon luoksetulo on tykki ja olen testannut sitä monin keinoin, en uskaltanut kissan perästä yrittää. Kissa kiipesi viereiseen puuhun ja Tito jäi kiertämään puun ympärille kehää. Ei se kissaa haukkunut - juoksi vain puun ympärillä. Menin lähemmäksi ja Tito tuli luokseni. Siitä sitten veneelle ja päässäni kihisi.

Kissoja ollaan useamman kerran jo katseltu ikkunan läpi ja kauempaa. Niin kauan, kun kissa ei juokse, meillä ei ole ongelmaa. Olen kävellyt Titon kanssa useamman kerran naapureiden kissojen vierestä ulkona. Vanhempieni *rpot kissat nyt sattuvat pinkomaan heti vieraan koiran nähdessään. Mahtavaa!

Onneksi eilen ja tänään on ollut taas ilo elellä tuon kanssa. Eilinen meni täysin lepopäivänä. Veinpä töiden jälkeenkin vain hihnalenkille, jottei tuo pääsisi juoksemaan. Tänään tehtiin töiden jälkeen pienet keppitreenit ja käytiin katsomassa ponia. Muuten Juniori on saanut lepäillä. Titolla on takana 5 päivää kaikkea uutta ja erikoista, joten lepopäivät tulivat tarpeen.

Naks Naks - Mark the Action

2011-07-19T13:50:00.000-07:00

Muutama päivä sitten päätin "pitkästä" aikaa ottaa naksuttimen esille. Ulkona lenkillä, kiekkoillessa ja agilityssa huomaan käyttäväni aina "JES" -sanaa merkkaamaan oikeaa toimintoa. Toki naksutin on viikoittain käytössä, mutta siitä on tovi, kun olen aloittanut jonkin asian tyhjältä pöydältä. Nyt on harjoiteltu kuplien puhaltamista vesiastiaan ja kielen näyttämistä.

Kuplien kanssa Tito on jo tajunnut, että vettä on turha juoda. Hyvin nopeasti se alkoi pitää kuonoa vedenpinnassa ja viimeksi saatiin jo useampi pieni puhallus kirsusta veteen.

Kielen näyttäminen on ehdottomasti yksi vaikeimpia asioita, mitä olen tuolle opettanut. Tuntuu, että olen koko ajan liian hidas. Parissa päivässä on kuitenkin tapahtunut paljon. Tällä hetkellä kieli käy koko ajan, ja kohta voin poimia lipaisujen seasta ne, joissa kieli osoittaa enemmän eteen. Tarkoitus ei siis ole, että Tito lipoisi huuliaan. Haluan, että se työntää kielen suoraan ulos suusta.

Lyhyen tekstin lopuksi kuva uusista taluttimista, jotka tein Titolle. Ovat ihania käsissä ja todella käteviä.

Viilaten ja höyläten

2011-07-15T13:13:00.000-07:00

Kaukoja on tullut treenattua viime päivinä. En tiedä, miten kaukoja tulisi opettaa. Toki tiedän useamman tekniikan, mutta kuinka usein olen nähnyt oikeasti hyvät kaukokäskyt.. Harvoin - eli toimivatko ne? En ole keksinyt mitään uutta, lyömätöntä ja takuuvarmaa tapaa opettaa kaukoja. Minä olen vain opettanut ja tällä hetkellä pidän näkemästäni. Olen ajatellut opettaa Titolle tekniikat ja tehdä miljoona toistoa ennen etäisyyden lisäämistä. Niin varmasti moni muukin on ajatellut. Minä olen kuitenkin päättänyt oikeasti ne miljoona toistoa tehdä. Vaikka kaukokäskyt ovat mielestäni koiraurheilun kamalimpia viilauksen kohteita, ihailen kuitenkin hienoja suorituksia, joissa koira tekee vaihdot tarkasti ja varmasti.

Kaukojen tekniikka on kuuma puheenaihe ja tulee varmasti aina olemaan. Ainakin niin pitkään, kuin on vaihtoehtoja. Vienon huhun olen kuullut, että näihin olisi tulossa tarkennusta, mikä selkeyttää varmasti uusien tulokkaiden tietä, mutta kasvattaa harmaita hiuksia sekatekniikkaan pinttyneille. Itse pidän kiinni niistä takatassuista. Tito ei sitä tiedä, mutta ei sen tarvitsekaan. Tärkeintä, että sillä on hauskaa. Voin kertoa, että meidän kaukoharjoitteluissa on hauskaa.

Minähän meinasin jo 10-viikkoisen pennun kanssa heittää tokon likaviemäriin kaukojen vuoksi. "Hirveätä hinkkaamista ja tylsää molemmille. Kamala laji." Koska olin vama, että kaukojen treenaaminen on vain tylsää, päätin, että siitä on tehtävä erityisen hauskaa. Muuten en pääsisi eroon ajatuksesta, kuinka typerästä touhusta oikeasti on kyse.

Miten me sitten treenataan? En todella tiedä. Jokin hieno suunnitelma valmiina ennen treenejä? Ei, ei meillä.

Hyvä on, ennen harjoittelua päätin sentään, minkälaiset kaukovaihdot haluan.
- Takatassut paikoillaan kaikissa vaihdoissa.
- M-S-M Hissinä tietysti ja niin, että ne kaikki neljä tassua pysyvät oikeasti paikoillaan. Ei niin, että yksi tassu vähän harhailee.
- M-I-M Haluan, että Tito hypähtää ylös kokonaan. Sen pitää siis kerätä etutassut kokonaan alleen. Ei puoleenväliin. Etutassujen pitää olla täysin suorat istuessa. Maahan mentäessä haluan, että Tito tipahtaa maahan. Ei siis isojen koirien tavalla, jossa maahan "kävellään" muutamalla askeleella. Etutassut alta pois ja pläts.
- I-S-I Seisomaan hyppäämällä eteenpäin. Istumaan pakittaen.

Kahta ensimmäistä eli helpointa, on treenattu huomattavati enemmän kuin viimeisintä vaihtoa. Ensimmäisissä tekniikka alkaa olla oikein sujuvaa ja nopeaa. Jotta viimeisin vaihto olisi järkevää ja hauskaa harjoitella, minun täytyy ensin hieman miettiä, miten sen opetan. Näitä kaikkia tehdään niin kauan läheltä, että Titon lihaksissa ei ole muita vaihtoehtoja kuin oikein suorittaminen.

Palkkana on muuten ollut melkein aina nahkainen luu, joita Titolla on lattialla. Se innostuu joskus heittelemään ja juoksemaan jonkun perässä ja silloin se luu on paras palkka, mitä meiltä löytyy.

Namit? Yök.
Narupallo? Niitä saa lenkilläkin.
Patukka? Miks aina pitää tehdä hommia hampaat irvessä..?
Narulelut? Miks aina narulelujaaa?
Puristeluu? Joo!

Tässä yksi video, missä kaukoja tehdään aika pitkälle minua miellyttävään tapaan. Vähän siellä tassut liikkuvat, mutta muuten aika kiva.

Seuraavassa videossa Squid tekee istu-seiso -vaihdon haluamallani tavalla. Vaihto tapahtuu kohdassa 1:30.

TT eli Täydellinen Tito

2011-07-14T14:43:00.000-07:00

Pari tekstiä aiemmin pelkäsin, että Juniori keksii jotakin pääni menoksi, kun sitä käyn kehumaan. Karvakorva tuntuu olevan yleensä askeleen (tai muutaman) minua edellä. Itse yritän lähinnä pysyä perässä ja keksiessäni, mitä lankoja pitäisi vetää, ihmiset luulevat, että minä olen kouluttanut koiraani. Kukaan ei tunnu huomaavan vieressä olevaa mustavalkoista, joka pyörittelee silmiään ja miettii: Ai, tuo on kouluttanut minua? Minäkö olen jotakin vihdoin oppinut? Hei, minä olen tässä yrittänyt parhaani hihnan toista päätä kouluttaa, ja vihdoin hän on oppinut jotakin.

Tämän hätäisen tekstin aihe on kuitenkin TT eli Täydellinen Tito. Viimeiset pari viikkoa ovat menneet pilvilinnoissa kulkiessa. Tito on toiminut kuin ajatus. Ohitukset sujuvat koko ajan paremmin. Tänäänkin mentiin upealla kontaktilla vierestä pomppineen terrierin ohi. Etäisyyttä oli reipas metri ja Tito pysyi koko ajan vieressäni kontaktissa. Ihmiset kääntyivät katsomaan, kun hihkuin ilosta ja leikin autotien vieressä Titon kanssa. Siinähän ihmettelevät.

Busseissa meni tänään yllättävän hyvin. Aikaisemmin tutuiksi tulleet kuolaputoukset suupielistä olivat tyrehtyneet pieniksi pisaroiksi. Laskipa Tito päänkin bussin lattialle ja huokaisi syvään. Hyvä tietää, että tämä on mahdollista. Toivoa ei ole menetetty.

Agility on superhauskaa. Tänään otettiin aitasarjoja kahdella eri korkeudella ja putkea eri kulmista. Aitasarjojen jälkeen vein Titon kentän ulkopuolelle huilimaan siksi aikaa, kun hain ja asetin putken haluamallani tavalla. Unohdin hihnan keskelle kenttää, joten sanoin Titolle "Lepo". Poju otti mukavan lonkka-asennon ja pysyi siinä koko sen ajan, kun askartelin kentällä. Treenien jälkeen jäin kentän ulkopuolelle Titon kanssa. Istuin maassa ja Tito tiesi ottaa paikkansa jalkojeni välissä. Siinä oltiin ja katseltiin punertavaa taivasta. Kun Tito oli rauhoittunut, lähdettiin kotiin päin. Hyvä treeni - parempi mieli.

Kotimatkalla pysähdyttiin lähikauppaan hakemaan Matkahuollon toimittama paketti. Tito kiinni kaupan sivuseinälle vähän syrjään. Kuppi vettä ja poistuminen paikalta. Takaisin heti ja namit naamaan. Toistin poistumista noin 20 kertaa. Vaihtelin aikaa joka kerta, ja Tito pysyi koko ajan rauhallisena. Ainakaan tuo ei vaikuttanut stressaantuneelta, kun namitkin kelpasivat. Joka kerta tullessani takaisin katselin muualle, menin kyykkyyn, annoin namit ja poistuin uudestaan. Näin pyrin pitämään lähdöt ja tulemiset rauhallisina ja ilman suurempia hössötyksiä.

Sitten koitti totuudenhetki ja lähdin kauppaan. Rauhallinen poistuminen, mutta kulman takana enemmän kaasua. Tuttu proteiinipatukka kouraan ja kassalle. Kassaneidillä kesti ikuisuus löytää paketti - siltä se ainakin tuntui. Paketti kouraan ja puumerkki kuittiin. Ulos ja seisahdus. Kuuluiko ulvontaa, haukkumista, ulinaa, yninää, piippausta tai muuta, mitä Tito voisi saada aikaiseksi. Ei, ei kuulunut. Tullessani kulman takaa näin Titon haistelemassa seinää. En mennyt Titon luokse vaan jäin noin 10 m:n päähän syömään ostamaani patukkaa. Odotin niin kauan, että Tito kävi makaamaan. Lähdin kohti Titoa, mutta se nousi. Käännyin takaisin ja jäin taas odottamaan. Kestihän se, että pienessä päässä alkoi raksuttaa. Ensimmäinen kerta, että näin tehtiin tai edes oltiin tämän kaupan luona. Vihdoin Tito kävi makaamaan, ja menin sen luokse. Ymmärsi hyvin, että nouseminen ilman lupaa on nou nou. "Noni" ja kotia kohti.

Nyt maistuu uni molemmille ja Tito on kauniit unet ansainnutkin.

Ajatuksia matkan varrelta

2011-07-11T08:28:00.000-07:00

Tässäpä joitakin ajatuksiani ja oivalluksiani kuluneelta vuodelta. Osa on todettu toimiviksi heti ja osa sieltä kantapään kautta.

- Pidä nameja ja leluja aina mukana lenkillä.
- Pidä nameja ja mielellään myös leluja molemmilla puolilla vaatteita. Näin palkinto on aina heti saatavilla eikä tarvitse miettiä, minne laitoit lelun viimeksi tai miltä puolelta palkkaat.
- Suunnittele luoksetulon opetus ja opeta se huolella vaiheittain. (Ei toko.)
- Käytä eri tilanteissa eri luoksetuloja. Palkitse "Nyt, Tänne ja Heti" -luoksetulo aina parhaimmalla mahdollisella palkinnolla.
- Vaadi seuraavia asioita heti, kun pentu on kotiutunut:

Rauhoittuminen ennen ulos menemistä.
Katsekontakti ennen vapaaksi päästämistä.
Vetämättä kävelemistä hihnassa.

- Suunnittele ennalta, miten toimit erilaisissa tilanteissa. Vastaavasti suunnittele, miten toivot koiran käyttäytyvän eri tilanteissa.

Toisen koiran juostessa luokse.
Lapsien pörrätessä ympärillä.
Koiran säikähtäessä tai pelätessä jotakin.
Koiran jättäessä käskyn noudattamatta. Mieti myös, miksi käsky jäi noudattamatta.
Koiran karatessa ihmisen, koiran, hajun yms. perään.
Toisen koiran tullessa vastaan.
Koiran haukkuessa jollekin.

Täydennän listaa vähitellen. Tässä kuitenkin alkua.

Hienosti hihnassa - valoa tunnelin päässä?

2011-07-11T07:58:00.000-07:00

En tiedä, uskallanko kirjoittaa aiheesta. Olen varma, että Tito sikailee heti seuraavat päivät oikein urakalla. Otetaanko riski? No, otetaan.

Ihmisten kohdalla Tito osaa jo lähes aina hillitä itsensä. Satunnaisesti tulee vastaan ihmisiä, jotka saavat Titon housuvillat heilumaan. Niidenkin kohdalla Tito yleensä päättää kaikesta huolimatta ottaa kontaktia.

Uskoin vielä tähän aamuun asti, että lastenrattaiden kanssa ei tarvitse enää päätä vaivata. Kattia kanssa. Aamulenkillä tuli kulman takaa lastenrattaat, ja Tito oli onnensa kukkuloilla. Käännyin heti takaisin, kun huomasin, että Tito oli liian innokas. Käännyin takaisin, ja Tito otti heti kontaktia. Rattaat oli jo nähty eli niistä ei enää innostuttu. Ensin intoa täynnä ja heti perään kuin rattaita ei edes olisi. Täytynee mennä lastentarhan viereen harjoittelemaan.

Sitten ne nelijalkaiset eli koirat. Nyt on viikko menty hihna löysällä ja kontaktissa muista ohi. Eilen mentiin ohi kahdesta naisesta, jotka olivat pysähtyneet koiriensa kanssa tien viereen. Kolme räkyttävää mäyräkoiraa ja kumeasti haukkuva kultainennoutaja. Parin metrin päästä mentiin ohi - no problem.

Koirista ei mennä vielä kuitenkaan ohi kertaheitolla. Minulla on liivin molemmissa taskuissa narupallo. Kun Tito ottaa ensimmäisen kerran kontaktia, pallo lentää selän taakse. Tämän jälkeen mennään ohi ja ohituksen jälkeen vetoleikki tai pitkä heitto pallolla, jos paikka vain sallii. Jos vieressä on tilaa ja ohitettava koira on hankala (haukkuu, ärisee, tempoilee, tulee lähemmäksi flexissään, hyppii), saatan heittää juuri ohituksen hetkellä Titolle pallon sivuun. Tämä on osoittautunut meille toimivaksi tavaksi. Eilen monen haukkuvan koiran kohdalla, Tito otti vielä hanakammin kontaktia, koska haukkuvien koirien kohdalla on aina suuri todennäköisyys palkkaan.

Tärkeimmäksi asiaksi olen todennut sen, että keskityn vain Titoon. En vilkuile ohitettavaa tai kiroa suhisevia flexejä. Jos toinen koira on sietämätön, voin aina hypätä ojaan Titon kanssa. Kunhan homma on hallinnassa!
Toki tässä on iso riski, että päästäessäni Titon juoksemaan pallon perään se päättääkin juosta esim. ohitettavien koirien luokse. Sitä murehditaan sitten.

Pitkään aikaan ei ole enää ollut sitä, että Tito jää katselemaan ohitettuja koiria ja sitä saisi vetää mukana.

Vieressä käveleminen sujuu jo varsin mukavasti. Jos Tito menee liian eteen, pysähdyn ja Tito pakittaa itse takaisin paikalleen. Jos Tito jää pysähdyksen jälkeen tyhjä katse silmillään tuijottamaan jotakin, käännyn kokonaan takaisin päin ja matka jatkuu kontaktista. Näin käy yleensä, jos Tito on todella väsynyt.

Olen halunnut palkita Titoa hienosti kävelemisestä, mutta se on ollut pienoinen projekti, kun namit eivät kelpaa. Jonkin aikaa palkkasin lelulla, mutta pian minulla oli vieressä silmiin tapittava elukka, joka ei hievahtanut minnekään. Todella rentouttavaa kävelyä molemmille. Palkka löytyi tien vierestä. Vapautan siis Titon "Puskaan" -käskyllä haistelemaan ja tarpeilleen. Toiminto rauhoittaa, mutta on palkitsevaa. "Mennään" ja matka jatkuu.

Titolla on uusi talutin ja panta ja olen suuresti mieltynyt niihin.
Talutin on sähkönsininen D&C SuperGrip 2 m, ohut. Todella kevyt ja mukava kädessä.
Panta on sininen EzyDog Classic Camo.

Kuva: Mari Lustig

Hyvää juhannusta kaikille!

2011-06-24T09:06:00.000-07:00

Odotus palkittiin

2011-06-14T14:10:00.000-07:00

Viimeisimmässä kirjoituksessani aiheena oli odotettu kiekkoilukurssi. Ja sitä kannatti odottaa! Sisukkaat suomalaiset eivät välittäneet, vaikka sää ei ollutkaan paras mahdollinen. Mitä siitä, jos tuulee niin, että heittojen arviointi on vähän niin ja näin? Mitä sitten, jos sade piiskaa päin naamaa ja kiekkojen pamahtaminen kohmeisiin sormiin saa sadattelemaan ihan vain muutaman kerran? Kesälajiksi sanovat. Ehkä kuitenkin ympärivuotinen laji, mutta sisällä pelattava.
Kouluttajina olivat ihanat ja taitavat Ewa Lukasik, Iwona Golab ja Monika Palacz. Täytyypä tässä mainita, että niin paljon oli Ewa pudottanut painoaan, etten itse meinannut häntä videolta tunnistaa. Video on pari vuotta vanha.

Ainakin Ewa ja Iwona ovat virallisia tuomareita. Se näkyikin hyvin opetuksessa. Tuli nopeasti selväksi, miten mikäkin asia arvostellaan kilpailuissa, missä vaiheessa jalan saa laskea maahan ja missä sitä kiekkoa on pidettävä. Itse pidän juuri sellaisesta koulutuksesta, jossa yksityiskohtiin kiinnitetään huomiota. Minua harmittaa, jos kouluttajan asenne kielii siitä, että hän ei halua paneutua oppilaisiinsa yksilöinä.
Monikalla oli puolestaan erilaiset heittotekniikat hanskassa - ja hyvin olikin.

Ensin kaikki osallistujat saivat vuorollaan näyttää taitojaan. Jos kiekko ei ollut tuttu ennestään, koiran kanssa sai vaan leikkiä. Tarkoitus oli siis hieman esitellä suhdettaan omaan koiraan. Minä tärisin jännityksestä niin, että housut meinasivat pudota. Uusi paikka, uusia ihmisiä... Kyllähän minä olen perheelleni ja naapureilleni näyttänyt, mitä Rami ja Tito osaavat. Se on ollut lähinnä hauskaa viihdettä. Nyt paikalla oli kuitenkin koiraihmisiä. Ihmisiä, jotka arvioisivat meitä. Sitten olikin meidän vuoro. Laitoin Titon liinaan, koska pelkäsin, että se juoksisi kaikkien ihanien ihmisten luo. Turhaan minä sitä pelkäsin. Hetki liinassa ja totesin, että ehkä voin kuitenkin päästää Juniorin vapaaksi. Kuinkas sitten kävikään? Kävi niin kuin pitikin - Tito teki niin kuin halusin. Olin niin iloinen, että teki mieli rutistaa tuota otusta. Ja minähän rutistin, kun lopetin vuoromme sylihyppyyn, ja koira oli sopivasti siinä sylissä. Ajatus siitä, mitä muut ajattelevat, vaihtui ajatukseen, että minulla on paras koira maailmassa.

Kuva: Mari Lustig

Seuraavaksi opeteltiin, miten kiekkoa tulisi heittää. Unohdettiin siis kaikki, mitä ollaan opeteltu uimarannoilla. Koiralle heitetään toisella tavalla. Ensimmäisenä opeteltiin keräämistekniikka. Kiekkoja ei saa katsoa kerättäessä, ne pitää kolauttaa toisiinsa ja ne ladotaan viuhkaksi käteen. Heitettävä kiekko otetaan aina pinon alapuolelta.

Koirafrisbeessä tärkein heitto on floater eli kierteinen heitto ylös ja alas. Nimensä mukaisesti kiekon tulisi "leijua" ilmassa. Heitolla ei siis haeta pituutta vaan sitä käytetään erilaisissa tempuissa, joissa koira hyppää ihmisen osien yli tai ponnistaa joltain osalta. Osat voivat olla kaikki, mitä meissä ihmisissä on; jalat, kädet, selkä, pää, vatsa, kyljet jne. Kouluttajat näyttivätkin upeita esimerkkejä koirillaan. Heidän pakettiautossaan oli omien laskujeni mukaan seitsemän koiraa.

Kuva: Sirpa Saari

Floater opeteltiin heittämään pinosta monta kertaa nopeasti peräkkäin, pystyssä olevien tikkujen päälle, oman selän päälle ja maassa kyykyssä ollen tikun nokkaan. Floaterin jälkeen oli vuorossa koiraystävällinen heitto. Heiteltiin "maaliin" kahden kepin väliin ja heiteltiin parin kanssa. Parin kanssa heiteltiin ensin yhtä ja lisättiin vaikeutta ottamalla toinen kiekko mukaan. Toinen heitti yläkautta, toinen alakautta. Kesti hetken, että pystyi keskittymään sekä heittämiseen, että kopin saamiseen. Onneksi koirat osaavat ottaa huonojakin heittoja kiinni.

Jotta osaisimme heittää koiralle, meidän pitää tietää, miten koira liikkuu. Juoksimme siis kehää parin kanssa ja heitimme toisillemme. Tärkeää oli ennakoida, mihin kohtaa tulisi heittää, jotta pari voi pysyä omassa tahdissaa eikä kiekko lentäisi ohi. Ei ollut kannattanut heittää kovaa, koska se sattui. Liian alas tai ylös heittäminen ei toiminut myöskään. Hyvää harjoitusta minulle, jonka heittokäsi toimii kuin tuuliviiri.

Lopuksi harjoiteltiin heittämistä Monikalle. Olin yllättynyt, miten hyvin kiekot lensivät. Monika innostui ja alkoikin vaatia minulta erilaisia heittoja. Piti heittää päähän, rintaan, polviin, kovaa, hiljaa, lyhyitä, pitkiä jne.

Kuva: Mari Lustig

Heittotekniikoiden jälkeen otettiin jokainen koira vuorollaan kentälle. Kouluttajat opastivat koirakohtaisesti, miten tulisi toimia. Osa koirista tiesi, mitä piti tehdä ja osa vaati enemmän sytyttelyä. Suurin osa koirista joka tapauksessa innostui repimään ja leikkimään kiekoilla. Nähtiinpä muutama raivokas tapporavistus yhdeltä heeleriltäkin.

Minä olin niin innoissani seuraamassa muiden koirien treenaamista, että unohdin oman koirani olemassaolon. Ruokatauko alkoi ja säpsähdin, että Tito ei ole vielä saanut opetusta. Sain ilokseni kuulla, että ollaan Titon kanssa "eri tasolla" muihin verrattuna ja meidän kanssa tehdään muita juttuja. Suu auki sitten hämmentyneenä nyökyttelin ja aloin treenata Iwonan neuvoessa.

Kyllä tuntui hauskalta, kun etenimme näin:

Kuva: Mari Lustig

Iwona: Koira on vähän liian lähellä tätä varten.
Minä: Back up! Tito peruuttaa.
Iwona: Great! Osaisiko Tito tehdä _____?
Minä: Ai, näin? Tito tekee kyseisen tempun.
Iwona: Jes, just noin! Entä osaisiko se _____?
Minä: Näinkö? Tito tekee työtä käskettyä.
Iwona: Jes, mahtavaa! Entä toiseen suuntaan?
Minä: Tarkoitatko näin? Tito tekee.

Sitten yhdistelimme ja jalostimme meidän temppuja. Opettelimme uusia juttuja ja opettelimme vanhoihin temppuihiin parempaa tekniikkaa. Oli yllättävän vaikeaa esimerkiksi pitää kättä paikallaa, kun koira tulee kohti. Teoriassa helppoa, mutta käytännössä vaatii ainakin minulta monen monta toistoa.

Totesimme, että olen möhlinyt ja opettanut huomaamattani Titolle kamalan hyppytekniikan. Sain monta hyvää neuvoa, miten hyppytekniikkaa saa paremmaksi. Frisbeessä koiran tulee hypätä erilailla kuin agilityssa. Agilityssa meillä ei ole ollut rimoja vielä kuin maassa, joten eipä sitäkään hyppyä ole takataskussa. Tällä hetkellä hypyt ovat jo huomattavasti parempia, kun niitä on harjoiteltu.

Kouluttajilla oli hyvin erilaisia koiria. Yksi oli iso, toinen pieni. Yksi oli hyvä tasapainoa vaativissa tempuissa ja toinen parhaimmillaan korkeissa hypyissä. Yksi pidettiin agilitykoirana, joten se teki toisenlaisia temppuja frisbeessä. Kysyin kouluttajilta lukuisia kysymyksiä ja he vastasivat hyvin. Tuli selväksi, että pennun kanssa ei oikeasti kannata kiekon kanssa harjoitella. Temppuja ilman kiekkoa voi tietysti opetella, mutta kiekko otetaan mukaan vasta vuoden iässä. He painottivat myös hyvin sitä, että kaikkien koirien ei pidä eikä tarvitse osata kaikkia temppuja. Jokaisen koiran kanssa kannattaa tehdä niitä temppuja, joissa se on hyvä ja joita sen on helppo oppia. Ei saksanpaimenta kannata laittaa selän päälle seisomaan takajaloilla. Eikä kai sitä tarvitse kauheasti perustella.

Opin viikonloppuna huimasti. Takataskussa on yli kymmenen erilaista heittotekniikkaa; jalan alta, selän takaa, kämmenheitto, rystyheitto, heitto ylös, skippi maasta, floater muunnoksineen jne. Opin asioita, joita minun kannattaa huomioida juuri Titon kanssa. Näin hienoja temppuja, upeita koiria ja tapasin taitavia ihmisiä. Päälimmäiseksi jäi kuitenkin ajatus: Minulla on superkoira!


Kuva: Edda van der Ende

Tätä on odotettu!

2011-05-26T23:29:00.000-07:00

Jei, ensimmäinen kurssi Titon kanssa edessä. Kyseessä on myös ensimmäinen kurssi minulle. En ole osallistunut koiran kanssa koskaan ohjatulle kurssille. Lajikokeilut ovat asia erikseen.
Viikonlopun frisbeekurssille osallistuu myös Titon puolisisko, Sumu. Sumun omistaja kertoi odottavansa "erityisesti" Titon tapaamista. Hyvä tavaton! Tämän hulivilin?

Kurssin alussa kaikki saavat kertoa tai näyttää omia taitojaan kiekkoilun parissa. Kertoisinko vai näyttäisinkö? Pupu hyppäsi pöksyihin ja nyt jännittää. Täytynee yrittää muistaa, että Tito on kohta vasta vuoden eikä sen tulekaan osata vielä mitään mielettömiä kiekkotemppuja.

Laitanko Titon liinaan? Se vaikeuttaa tekemistä oleellisesti tässä lajissa. Olen kerran lentänyt reippahasti selälleni, kun liina jäi jalkani ympärille, ja Tito juoksi kiekon perään. Liina kuitenkin varmistaisi, ettei Tito kävisi tervehtimässä muita. Viime aikoina se on kyllä tehnyt hyvinkin intensiivisesti töitä kanssani ihmisten ja koirien ollessa lähettyvillä. Eilen viimeksi harjoiteltiin keppejä ja ohi käveli koirakko. Tito katsoi heitä hetken, mutta keskittyi sen jälkeen keppien tuijottamiseen ja pannasta irrottaessani ampaisi kepeille.

Eilen piti pakata kurssia varten. Eihän siitä mitään tullut. Aina, kun pitäisi tehdä jotakin tähdellistä, päädyn temppuilemaan Titon kanssa.

Vaikka Tito näyttää siltä, että hieno hattu ei ole mieleinen, täytyy kertoa, että oli tosiaan hankalaa saada Tito pitämään tötteröä päässä. Miksi? Koska Tito halusi tunkea päänsä tötterön sisään joka kerta! Tito sai siis palkan aina, kun oli välittämättä tötteröstä.

Viime viikolla Tito painoi 20,7 kg tällä viikolla 21,1 kg. Eivät nuo tarkkoja ole, mutta suuntaa antavia.

Vihdoinkin agilitya!

2011-05-16T07:15:00.000-07:00

Vuokrasin avaimen agilitykentälle toukokuun alussa. Nyt on takana 3 kertaa kentällä ja hauskaa on ollut. Varmasti olisi syytä mennä ihan ohjattuunkin ryhmään, mutta pitäisi löytyä kurssi, jossa käytettäisiin edes jonkin verran koulutustapoja, joista itse pidän.

Ensimmäisellä kerralla otin putkea, keppejä, siivekkeiden kiertoa ja vielä putkea. Otin aina yhtä asiaa kerrallaan ja sen jälkeen Tito sai odottaa hetken kentän laidalla. Tauko siis eri esteiden välillä.
Putken lyttäsin kasaan ja otin Titon kentälle. Menin seisomaan putken luokse ja odotin. Tito juoksi putkesta läpi ja sai vetoleikin palkaksi. Näitä tein muutaman ja kasvatin vähän omaa etäisyyttä. Sinne se otus aina juoksi. Putkea sai nopeasti pidentää ja vauhti vain kasvoi. Alkutalvesta Tito pääsi tutustumaan kolme kertaa putkeen hallissa, joten putki ei ollut nyt täysin vieras.

Keppejä harjoiteltiin jo syksyllä. Olen opettanut keppejä 2x2 -menetelmällä. Syksyllä en voinut kuitenkaan jatkaa keppien opettamista, koska Tito oli vielä niin nuori. Silloin opeteltiin keppien lähestymistä eri suunnista ja juostiin vain keppiparien läpi. Mutkalle ei vielä tarvinnut vääntyä. Nytkin olen edennyt hissukseen. Mikäs kiire tässä on täyteen keppiriviin. Tärkeämpää minulle on, että tuo osaa hakea ja edetä itsenäisesti.

Siivekkeiden kierto on tuttu juttu. Onhan puita tullut kierrettyä niin paljon kuin vain on jaksettu. Ei meillä mitkään hienot ohjauskuviot ole hallussa, mutta sanoisin, että ihan hyvät perusteet.

Putkea vielä lopuksi ja nyt mentiin jo pitkällä putkella. Vähän kokeiltiin U-mutkaa ja hienoa oli huomata, että ainakaan tällä hetkellä Tito ei häiriinny minun liikkumisestani lainkaan. Voin juosta ristiin rastiin ja Tito juoksee tasan sinne putkeen.

Kentän vieressä on meri ja kuumina päivinä on ollut helpottavaa, kun Tito on päässyt ennen ja jälkeen liitelyn uimaan.

Kahtena muuna kertana on jatkettu putken harjoittelua. Etäisyyksiä, lähestymiskulmia, mutkia ja muuta.
Kepit mennään täysillä, mutta edelleenkään ei tarvitse vääntyillä muualla kuin sisäänmenossa. Tito on koko ajan mennyt kepit kovaa, mutta löytyihän sieltä lisää vauhtia, kun keppien jälkeen lisättiin putki.
Pöytää harjoiteltiin kotona sängynaluslaatikolla ennen kentälle menemistä. Tito osaa juosta laatikon päälle ja tipahtaa heti makaamaan ilman erityistä käskyä. Kokeiltiin kentällä minien pöydällä ja näytti lupaavalta. Hauskaa oli, kun heittäessäni lelun maahan palkaksi, Tito hyppäsi lelun kanssa pöydälle takaisin ja halusi vetoleikit pöydän päällä. That's my boy!

Kuonokosketusta on harjoiteltu kotona, mutta se ei ole vielä siinä vaiheessa, että lähtisin siirtämään rappusille tai esteille. Kaikki aikanaan. Keinulla tehdään seuraavalla kerralla BANG-leikkejä. Toki niitä on tehty syksylläkin, mutta nyt kokeillaan ihan oikealla keinulla.

Vuosi on kohta täynnä!

2011-05-16T05:56:00.000-07:00

Viimeisestä tekstistä onkin jo pari viikkoa aikaa. Tuntuu, ettei täällä ole tapahtunut mitään uutta, mutta lähempi tarkastelu osoittaa tämän harhaluuloksi.

Tito täytti 11 kuukautta ja viime viikolla massaa löytyi huikeat 21 kiloa. Seuraavaksi otan nartun, joka painaa sen 14 kiloa, koska tämän jättiläisen pitäminen jalkojen päällä on työlästä. Mielestäni ihan oikea peruste koiran valitsemiselle.

Koiran ikä on mielestäni huvittava asia. Kun koira on alle vuoden ikäinen, sen ikä kerrotaan kuukausina ja jopa viikkoinen. Kun vuosi tulee täyteen, koira on yksinkertaisesti vuoden. Kun ikää on kertynyt 1,5 vuotta, lähennellään jo kahta vuotta. Viikot ovat unohtuneet jo historiaan, toiset jaksavat vielä laskea kuukausia, mutta nekin pyöristyvät nopeasti ja jäävät pois. Kuinkahan kauan jaksan punnita tuota Ronttia. Siirrynkö vuoden jälkeen kuukausipunnituksiin? Eihän muutoksia tapahdu enää samaan tahtiin kuin pari kuukautta sitten.

Näin vaaka näytti viime viikkoina.
46 vkoa - 19,9 kg
47 vkoa - 20,5 kg
48 vkoa - 21,0 kg

Tito on siis syntynyt 2.6.2010.
Tito virallisesti

Mitä opin tänään?

2011-04-29T13:07:00.000-07:00

Vietettiinpä sitten pääsiäinen vanhempieni luona saaressa. Neljä päivää aurinkoa, hyvää ruokaa ja kevättöitä. Itse innostuin metsän raivaamisesta. Saha pysyi kädessä kahden päivän ajan. Suuren männyt pääsivät oikeuksiinsa, kun pienemmät puut kaadettiin pois. Tito auttoi parhaansa mukaan. Mitä isompi karahka metsästä löytyi, sitä iloisempi koira. Tito juoksee helposti metsässä kolme metriä pitkien ja useamman kilon painoisten karahkojen kanssa. Jos pökkelö jää johonkin kiinni, sille täytyy haukkua, koska haukkuminen saa puut liikkeelle.

Tito nukkui kanssani samassa huoneessa. Hihnassa ja hihna kiinni sängyssä. Pakko, koska muuten aamulla voi herätä hienoisen remontin keskelle. Luulin, että sain kaiken raivattua Titon ulottuvilta. Yhtenä aamuna heräsin siihen, että Tito vetää tiivisteitä hirsien välistä. Toisena aamuna pikkuveljen pehmolelu sai tuuletusaukon paitaansa. Kolmantena aamuna räsymaton reuna muutti muotoaan. Neljäntenä aamuna Tito nukkui.

Tito pian 11 kk ja Rami 15 vuotta.

Pääsiäisenä Tito ehti hypätä kaksi kertaa ikkunasta ulos. Molempina kertoina hypyn sai aikaiseksi Rami, joka haukkui ikkunan alla. Ikkuna on reippaasti yli kahden metrin korkeudessa. Yleensä Tito ei reagoi haukkumiseen, mutta nyt oli liikaa vaadittu, että pitäisi sisällä pysyä. Toisella kerralla hypyn seurauksena yksi ruutukin meni kokonaan palasiksi. Onneksi Tito ei sentään hypännyt ruudusta läpi. Taisi ohi mennessään tönäistä avoinaista ikkunaa, joka sitten pamahti päin karmeja. Lopulta Tito oli sisälläkin hihnassa. Kyllä siitä saa olla ylpeä!

Äidilläni on jokin käsittämätön ongelma sen kanssa, että kutsun Titoa toisinaan sanalla "Pentu". Äiti ihan hiukkasen inhimillistää koiraa ja pohtii, miten Tito ikinä oppii nimeään. Koska sehän on äärimmäisen tärkeää, että koira tietää, mikä sen nimi on. Jos huikkaisin "Tänne", äiti ei ihmettelisi. Näytin sitten pääsiäisenä sekä isälle että äidille, miten käy, kun kutsun Titoa nimellä. Pitkä välimatka ja kutsuna "Tito". Tito juoksee niin lujaa kuin ikinä pääsee. Se ei välitä, vaikka Rami pyörii vieressä. Se ei välitä, vaikka lintuja nousee puskista. Se ei välitä mistään. Se juoksee kuin pieni musta salama ja kohteena olen minä. Palkkana on aina vetoleikki.
Nyt äitikin sitten kaiketi ymmärsi, miksi en kutsu tuota koiraa aina nimellä. Siinähän lentää tavarat eikä aina ole muutenkaan tarvetta tuollaiselle nopeudelle.

Pääsiäisenä Tito pääsi tekemään niin paljon, että suunnittelin viikon treenitaukoa. Tauko ei kestänyt päivääkään. Totesin, että tarvitsen toisen koiran, jotta voisin vuorotella ja koirat saisivat välipäiviä enemmän. Tekeminen on vain niin kivaa. Tänään olen kovasti yrittänyt ja ulkona olemme lähinnä olleet. Istuttu joen rannalla ja puistossa. Tito syönyt keppejä ja katsellut ohi kulkevia koiria ja ihmisiä. Kovasti tekisi mieli naksutella, mutta ei tänään. Huomenna olisi luvassa treenit työporukalla. Täytynee ennalta päättää, että keskitytään vain muutamaan asiaan. Minähän haluaisin treenata kaikkea...

Kuva: Mari Lustig

Mitähän me olemme viime viikkoina opetelleet?
Vanhoja vahvistettu ja muutamaan uuteen asiaan tutustuttu. Eteen tullessaan Tito ei enää törmää. Koskee, muttei paina. On rauhallinen ja tulee monesta suunnasta suoraan. Meidän bravuuri on selän takaa eteen tuleminen. P-makuuta ollaan treenattu viime aikoina enemmän. Eilen viimeksi (treenitauko?) puistossa. Tein erilaisilla häiriöillä:
- kävelin n. 40 metriä pois
- juoksin ohi ja juoksin kohti
- kiersin ison puiston
- liikuin Titon takana
- heittelin lelua ympäriinsä
- juoksin kauempana
- menin puiden taakse piiloon
- liikuin Titon sivuilla
- vaihtelin kestoja

Tito pysyy skarppina eikä ole koskaan mennyt lonkalle (vielä). Toki ollaan makuun lisäksi harjoiteltu paikalla istumista ja seisomistakin. Tosin vähemmän.

Kun osoitan ulko-ovea, Tito tietää mennä ovelle ja mennä makaamaan. Siinä odottaa niin pitkään, että lähdetään ulos. Kätevää, kun koira ei pyöri jaloissa. Tosin ikinä meillä ei olla ulos lähdetty, jos Tito on yhtään näyttänyt kiihtyneisyyden merkkejä. Pikkuisenakin Titon piti aina ensin rauhoittua ja sitten vasta lähdettiin ulos.

Foot stall on ollut työn alla viikon verran. Kyseessä temppu, jossa ohjaaja makaa selällään jalat kohti taivasta ja koira hyppää jalkojen päälle. Tito vaikuttaa lupaavalta. Tämän tempun olen opettanut monessa osassa. Tällä hetkellä osia on ollut jo lähes kymmenen - niissäkin monta versiota. Olen yhdessä osassa esim. vaihtanut omaa paikkaani ja asentoani monta kertaa, vaikka Titon on oikeastaan tarvinnut tehdä koko ajan sama asia.

Kuonokosketusta alustaan on treenattu jonkin verran. Siinähän se kirsu pysyy liimattuna, kunnes toisin sanotaan.

Toki piti opettaa sen kuonon koskeminen myös etutassulla. Onnistuu maassa maaten ja seisoessa.

Aloitettiin myös pullon pitämisen harjoitteleminen. Tito osaa entuudestaan halata vaikka sateenvarjoa, joten alku on ollut helppoa. Lähinnä haastetta tuo istuminen etutassut ilmassa. Sitä ei olla kovinkaan paljon harjoiteltu, joten tasapaino on vielä hakusessa.

Etutassuilla seistään luvattoman usein. Kokeilin kirkasta lasiseinää vasten pari päivää sitten. Eipä tuo epäröinyt hetkeäkään. Sukkelasti nousee oikeastaan kaikkea vasten. Pitänee jossain vaiheessa aloittaa tukien häivyttäminen.

Kuvat: Mari Lustig

Tito osaa pyörähtää molemmilta puolilta peruuttaen jalkojen välistä. Hyppää ojennetun jalan tai käden yli ja ottaa samalla kiekosta kopin. Toki se osaa hypätä myös syliin niin, että samalla ottaa kopin. Onnistuu Titolta kiitettävän hyvin jo jonglööraaminenkin kiekoilla. Siinä Tito on edessäni lähellä ja heitän kiekkoja toisensa perään. Tito ottaa kaikista kopin ja ottaa perään aina uuden.

Tito osasi jo pienenä laittaa neljä tassua ruokakuppiinsa. Käänsin viikko sitten kupin toisin päin ja tuli lisähaastetta. Nyt onnistuu pohjankin päällä seisominen. Tämä on ollut yksi foot stall -tempun osatekijä.

Näin meillä tällä hetkellä. Pääsiäinen taisi kuluttaa ja vaaka näytti Titolle keskiviikkona 19,9 kg. Lisäsin vähän ruokaa, kun vappukin tulee olemaan täynnä ryminää ja rytinää.

Tito on ihana, kamala ja kamalan ihana.

Kiekkoilua

2011-04-20T14:23:00.000-07:00

Titolla massaa 20,6 kg.

Nyt on kurssimaksukin maksettu eli toukokuun lopussa kuonot asetetaan kohti Turkua ja kiekkoilua. Dog Frisbee ei ole Suomessa vielä kovinkaan tunnettua, mutta muutamia kursseja on järjestetty. Maailmalla järjestetään erilaisia kilpailun. Kilpailuissa on mm. erilaisia matkasarjoja, joissa koiran pitää saada tietyn pietuinen heitto kiinni. Näyttävimpiä ovat vapaaohjelmat, joissa tehdään enemmän temppuja ja vähemmän pitkiä heittoja. Pitkillä heitoilla pelataan lähinnä aikaa, jotta ohjaaja saa kerättyä kiekkoja maasta.

Uudet kiekot saapuivat viime viikolla ja olen niihin hyvin tyytyväinen. Tilasin 5 kappaletta Hero Xtra -kiekkoja. Tähän mennessä ehdottomasti parhaimmat, mitä minulla on ollut. Viime päivinä olen harjoitellut Titon kanssa paljon ja Titon silmissä syttyykin joka kerta liekki, kun otan kiekot esille. Toiset innostuvat patukasta, toiset pallosta - meillä ykkönen on lentävä kiekko. Tekisi hurjasti mieli harjoitella näyttäviä temppuja, mutta nuoren koiran kanssa on maltettava pysyä lähempänä maata. Ja onhan tässä itselläkin harjoiteltavaa. Olisi kiva, jos kiekko menisi sinne, minne haluan.

Ulkona on vielä kalpean näköistä, joten kuvat ovat sen mukaisia. Koska kuvaaja on sama kuin heittäjä, rajauksiin tms. ei ole kiinnitetty lainkaan huomiota.

Tito, Tito, Tito...

2011-04-16T03:23:00.000-07:00

Viimeisessä tekstissäni kehuin Titoa ja iloitsin hyvistä päivistä, joita oli takana. Eipä olisi kannattanut. Heti muutti Teinininja-apina takaisin. Kolme päivää revin hiuksiani päästä ja häpesin illalla nukkumaan mennessäni, miten inhottavasti olin Titoa päivällä kohdellut. Monen mielestä ehkä ihan perustouhua, mutta ei meille. Minä en nyppäile ärtymystäni hihnalla, enhän? Pari kertaa laitoin Titon kiinni penkkiin tai puuhun ja menin vähän kauemmaksi nollaamaan.

Miksi sitten menetin malttini? Kun sanon tämän ääneen tai kirjoitan tähän, hävettää vielä enemmän. Menetin malttini, koska Tito lähti pari kertaa lintujen perään. Lintuja pyrähtelee hallitsemattomasti ihan vierestä ja viuh, koira nauttii sydämensä kyllyydestä. Mitä enemmän se juoksee, sitä enemmän lintuja lehahtaa ilmaan. Mieletöntä! Heti, kun lintujen pyrähtely rauhoittuu, Tito juoksee luokseni. Ei se siis minnekään jää tai lähde juoksemaan päättömänä edelleen. En myöskään kutsunut sitä, joten en voi sanoa, että se ei olisi totellut kutsua.

Toinen syy hermojeni pettämiseen löytyy hihnalenkeiltä. Titoa ei ole kiinnostanut hihnan toinen pää lainkaan. Titohan ei vetämällä vedä. Se ei ole niska pitkänä hönkivä puskutraktori. Se haluaisi kuitenkin kävellä 1-1,5 metriä edelläni. Se nyt ei vaan käy. Ja syy on tosiaan tässä päässä. Kukas on taas vältellyt hihnalenkkejä? Noh, edelleen päivittäin ja monta viikkoa joka lenkillä on hihnassa kuljettu, mutta on se hieman eri asia kuin kunnon hihnalenkkien tekeminen. Meillä mennään usein 10-15 min hihnassa ja reipas tunti vapaana.


Kuva: Mari Lustig

Ja kolmas asia liittyy Titon retkeilyyn. Olemme Marin kanssa pari kertaa käyneet yhdessä treenaamassa. Viimeksi isolla jalkapallokentällä. Koirat autoon ilman mitään tervehtimisiä ja siitä suoraan kentälle. Eivät siis päässet haistelemaan missään vaiheessa. Menin toiseen päähän kenttää ja Mari toiseen. Tito ei tiennyt, miten päin olisi pitänyt olla. Ensin teki muutaman asian hyvin, mutta frisbeen palautus tapahtui jalkoihini tiputtamalla ja matkan jatkamisella Marin ja Sirun luokse. Mari yritti häätää Titoa pois, mutta Tito on nopea. Juoksin hakemaan Titon ja laitoin kiinni. Seuraavat jutut menivät ihan hyvin nekin, eikä Tito enää lähtenyt.

Susan Garrett on viisaana todennut, että koira käyttäytyy niin hyvin kuin sille on opetettu. Hmm...

Edessä siis pieni Ruff Love ja kaivoin vihdoin liinan esiin. 10 metriä liinaa löytyy, mutta olen sen käyttöä vältellyt. Se tuntuu niin vaivalloiselta ja jää kaikkialle kiinni. Näin ainakin muistelin... Tänään mentiin sitten pellolle ja Tito liinassa. Miten helppoa! Itsellä varmempi olo ja Tito juoksi kaikista pyrähtelevistä linnuista, pellon laidalla näkyvistä koirista ja ihmisistä heti luokseni. Mitä ihmettä olen ajatellut..? Eihän se liina jäänyt minnekään kiinni. Liina tulee käyttöön jatkossa myös, kun treenataan niin, että kentällä on muitain koirakoita.

Täytyypä vielä sanoa, että eilen ja tänään Tito on parantanut huomattavasti hihnassa kävelemistä. Sain itse nollattua oman turhautumiseni ja keskityin jälleen niihin hyviin asioihin, mitä tuo otus tekee. Ja sehän tekee.

Kuulumisia

2011-04-13T14:04:00.000-07:00

Tito 45-viikkoinen ja 20,3 kg näytti vaaka. Vähän aikaa sitten tuntui, että tuo meinaa kuihtua, mutta lisäsin lihojen määrää ja saipa Tito pitkästä aikaa taas lammasta.

Titolla on tassu tulehtunut. Oikea takatassu on anturoiden välissä punertava ja yksi antura märkii pieneltä alueelta. Ei riitä siis pyyhekuivaus. Joka lenkin jälkeen vuorossa on suihkutus ja välillä pesen tassut shampoolla. Sen jälkeen pyyhekuivaus, jolla saadaan enimmät vedet pois. Sitten hiustenkuivain eli fööni seinään ja tassut kunnolla kuiviksi. Sinkkivoidetta märkivään anturaan ja anturoiden väleihin Bacibactia. Muutaman päivän jälkeen näyttää hyvältä.

Öisin olen laittanut sukan Titolle jalkaan, vaikka se ei tassua tunnu nuolevan. Täytyy sanoa, että olin hämmästynyt, kun sukka oli ensimmäisen yön jälkeen edelleen tassussa. Odotin, että Tito olisi repinyt sukan irti tassusta ja silpunnut sen tunnistamattoman pieniksi riekaleiksi.

Viime aikoina Titon kanssa on ollut oikeastaan ihan mukavaa. Onnistumisia on tullut paljon - epäonnistumisia (lue: huonoja ajoituksia) toki myös. Monta päivää meni niin, että lähes kaikki tuntui sujuvan. Tänään Tito yritti vähän temppuilla, mutta jäähy puuhun sidottuna näytti toimivan. Iltasella otettiin kaukojen m-s-m-s -toistoja. Hienoinen tauko ollut noutokikkailuista, joten otettiin pari kertaa nostoja, pitoja ja loppuasentoa. Ensimmäinen loppuasentoon tuleminen oli Titolta vähän varovainen. Oli kuitenkin suora ja kapula pysyi hyvin suussa. Toinen oli jo parempi ja kolmannen jälkeen teki mieli tarjota Titolle kakku.

Opetin pari päivää sitten Titolle uuden tempun - tassun laittamisen kuonon päälle. Vilunkipelillä lähdettiin liikkeelle eli puhalsin hiljaa kohti Titon kuonoa. Heti, kun Tito reagoi siihen, naks. Tästä jatkettiin ja muutaman toiston jälkeen toinen tassu nousi ilmaan joka kerta, kun puhalsin. Vähitellen vaadin enemmän ja pian Tito tajusikin, että tassulla pitää koskea kuonoon. Seuraavalla kerralla vahvistin pari tassunnostoa, sen jälkeen kuonon koskemista tassulla ja sen jälkeen lopetin puhaltamisen. Odotin ja naks heti, kun tassu liikahti. Muutama toisto ja Smarty Pants hoksasi, että nyt tehdään tosiaan samaa kuin edellisellä kerralla, mutta ilman puhallusta. Pian tassu osuikin joka kerta kuonoon, kun edellinen nami oli syöty. Nyt olen vahvistanut kuonon koskemista paljon ja nostanut kriteeriä. Ehkäpä pian saadaan pidempi kosketus kuonoon. On tosin hauskan näköistä sekin, kun Tito huiskii kuonoaan tassulla ja meinaa samalla kaatua kumooon.

Eilen aloitin myös orava-tempun opettamisen. Toisella opetus kerralla alkoi vanha ystävämme tasapainokin löytyä.

Etutassuilla seistään melkein joka päivä pari kertaa. On seisty taloja, puita, lumipenkkoja, aitoja, tuoleja, liikennemerkkejä ja muita kohteita vasten. Täytynee ottaa kuva joku päivä. Pääsiäisenä yritän saada temppukuvia aikaiseksi. Itse on hieman hankala kuvata, mutta ehkä siskosta olisi kuvaajaksi.

Suunnitteilla on myös kuvata tämän vuoden aikana frisbee-video, vaikka tässä ollaankin vielä aivan alkutekijöissä. Tällä viikolla käyn noutamassa uudet oikeat koirille tarkoitetut frisbeet postista. Toukokuussa osallistun Titon kanssa Dog Frisbee -tapahtumaan.

Toko on menettänyt aika lailla hohtonsa. Kyllä liikkeitä opetellaan pienissä erissä oikeastaan joka päivä, mutta kiekkoilu on enempi meidän juttu. Ehkä tokoilu alkaa jossain vaiheessa taas viedä mennessään. Sitä odotellessa.

Laitetaanpa vielä muutama kuva.

Kyllä Tito osaa

2011-04-04T13:46:00.000-07:00

Päivät Titon kanssa ovat pieniä seikkailuja nyt, kun ilmat lämpenevät ja ärsykkeiden määrä tuntuu lisääntyvän eksponentiaalisesti. Viime aikoina on ollut paljon onnistumisia ja olen saanut useaan kertaan todeta, että tuohan osaa jotain. Tietysti Ninjan paluuseen on varauduttu, mutta sitä ennen nautin kuitenkin sellaisista päivistä kuin tänään. Päivät, jolloin Tito toimii kuin ajatus.

Aamulenkki meni oikein mukavasti. Muutaman puun sai kiertää, pujotella jaloissani pakittaen ja juosta kinosten päälle. On muuten yksi Titon lempileikkejä, että osoitan lumikasaa ja se saa juosta sen huipulle. Jos se ei ole kyllin korkealla, näytän kädellä, että pidemmälle. Silloin Tito nousee korkeammalle. Nykyään Tito osaa jo juosta hienosti heti huipulle. Toki poikkeuksia on, mutta eipä tuo haittaa. Sitten kiivetään korkeammalle. Useamman kasan kanssa tätä on vielä hauskempi leikkiä. Tito odottaa, että näytän kädellä, minkä kasan päälle pitää kiivetä. Sitten seuraava kasa ja seuraava kasa...

Töiden jälkeen lenkille ja lenkki oli mitä mainioin. Heti ulos päästyämme huomasin, että Titolla oli hyvä asenne. Se oli tarkkaavainen ja yhteistyöhaluinen. Rattaathan ovat Titon suuri rakkaus. Yleensä Tito menee sekaisin, vaikka rattaat olisivat kaukanakin. Nyt tien toisella puolella meni rattaat. Tito näki rattaat ja otti heti kontaktia. Siinä se tepsutteli vieressä eikä välittänyt rattaista enempää.

Omaa laiskuuttani on Hienosti hihnassa -projekti ollut aika huonolla mallilla. Tänä vuonna on sentään joka päivä harjoiteltu - viime vuoden puolella hyvin harvoin. Tänään meni hyvin. Harvassa olivat kerrat, jolloin Tito yritti edistää.

Sitten tultiinkin jo vilkkaammalle tielle. Juoksijaa, sauvojaa, polkijaa ja kävelijää. Tulinpa iloiseksi, kun Tito otti kaikista kontaktia ja ohi mentiin niin hienosti, että ohituksien jälkeiset vetoleikit olivat ansaittuja. Parin ihmisen kohdalla jatkoin vain leikkimistä ja Tito keskittyi vain ja ainoastaan leikkimiseen.

Leikittiin myös pimeän alikulkusillan alla syvässä vesilammikossa. Tito sai myös hakea lelua lammikosta kaukopalkkana. Vesi roiskui ja hauskaa oli.

Näin hienosti käveli hihnassa ja hyvillä mielillä päästin vapaaksi juoksemaan. Löydettiin metsästä pressu ja siitäpäs saatiin hauska leikki. Tito tajusi heti, että lelu lentää, kun ensin juoksee pressun päälle seisomaan. Pressu oli iso, kahiseva ja liukas. Eipä hätkähtänyt, vaikka kannoin pressua korkealla. Annoinpa vielä käskyn repiä pressua, ja Titohan hyppäsi kohti pressua suu auki. Pari kertaa kiinni ja irroitus.

Lähdettiin tietä pitkin kotia kohti. Tito juoksenteli edellä ja pysähtyi yht'äkkiä. Juoksi luokse ja sai vetoleikit palkaksi. Oli huomannut miehen ja koiran, jotka olivat tulossa meidän tielle. Käytin treenimahdollisuutena ja risteyksessä mentiin ohi vapaana seuraten oikealla puolella. Täydellisen suorituksen jälkeen saalisleikki kahdella kepillä (Sanni, ei ollut muita sillä hetkellä käsillä!). Heitinpä riskillä toisen kohti miestä ja koiraa. Tito juoksi täydellä vauhdilla kepin luo, nappasi suuhun ja sinkosi takaisin luokse. Kotiin mentiin hyvillä mielin.

Aprillipila

2011-04-03T06:55:00.000-07:00

Aprillipäivä meni jo, mutta haluan kuitenkin kertoa vitsin. Vitsi sai ainakin minut nauramaan eilen makeasti.

"Tito täytti eilen 10 kk ja saa virallisesti osallistua tokokokeisiin!"

Taitava Apina on hieman keventänyt ja vaaka näyttää nyt 20,1 kg.


Taitavasti tehnyt anatomiatyynystä tasalaatuista silppua.

Pää piilossa eli turvassa

2011-03-28T14:16:00.000-07:00

Tito on viime aikoina tehnyt samaa asiaa, mihin kiinnitin huomiota, kun se oli vasta 4-viikkoinen. Jos jossain on kolo, pää pitää tunkea sinne ja on aika vedellä hirsiä.
Seinän vieressä on usein kasseja (treenikassi, pyykkikassi, paperikassi jne.), ja Tito löytää tiensä seinän ja kassin väliin. Pää pitää tunkea myös lattialla olevan peiton alle.Tällä hetkellä koirasta näkyy vain takajalat ja häntä. Kaikki muu löytyy sängyn alta. Unisena Tito aloittaa sängyn vierestä ja hivuttautuu vähitellen pidemmälle. Jossain vaiheessa se sitten herää ja kuuluu vain muks, kun pää kolahtaa sänkyyn. Ja rytinällä sieltä kaivaudutaan pois.

Koiruuksia

2011-03-25T09:06:00.000-07:00

Olin Marin ja Sirun sekä Tanjan ja tyttötrion kanssa Iso-Valkeella 20.3.

Aloitettiin Marin kanssa aamu pienellä treenituokiolla. Marilla omat treenit vähän matkan päässä ja minä keskityin Titoon toisaalla. Paikka oli oikeastaan leveäksi aurattu tie. Koirat siis näkivät toisensa hyvin. Tein Titon kanssa frisbeejuttuja (niihin jää koukkuun...), paikkamakuuta, perusasentoja, eteentuloja ja pieniä askelsiirtymiä. Kun Tito tietää tehtävänsä, se keskittyy hyvin. Kerran tai kaksi vilkaisi alussa Sirua, mutta muuten teki hyvää työtä.

Kuva: Mari Lustig

Vaikeaksi menee, jos Titolla ei ole kunnon tehtävää. Treenien päätteeksi kävelin Titon kanssa Marin luo. Tito oli hihnassa ja palkkasin sitä narupallolla sivuun, kun käveli vieressä ja otti kontaktia. Alussa meni mukavasti, mutta liian vaikeaksi meni, kun tultiin noin 5 m:n päähän Marista ja Sirusta. Palkkasin Titon, se haki palkan, mutta palautuksen kohdalla oikein näki, miten pieni pää tajusi mahdollisuuden Sirun luo menemiseen. Tsing! Ja Tito pyrähti Sirun luo. Marilla kamera kädessä ja soppa oli valmis. Tito takaisin ja uusiksi. Uusiksi Tito sen tekikin. Lähti toisenkin kerran. Juuh, koirahäiriöitä tarvitaan ja tämmöisten päähänpistojen syntyminen/toteutuminen tulee minimoida.

Mutta aina ei todellakaan ole näin. Edellisenä päivän harjoiteltiin paikkamakuuta rannassa.

Vieressä menee vilkas kävelytie ja koiria tuntuu kulkevan enemmän kuin ihmisiä. Paljon saatiin hyviä suorituksia, vaikka koirat menivät ohi.

Tiedänpähän, mihin keskittyä. Täytynee laittaa tuolle pitkä liina, jottei pääse toteuttamaan omia aatoksiaan.

Iso-Valkeella paistoi aurinko. Koirat ulos autoista ja jäälle. Tito oli alussa ruosteessa johtuen ilmeisesti kammottavasta automatkasta. Vähitellen se huomasi olevansa neljän neidin kanssa ja juokseminen alkoi maistua.

Kuva: Tanja Vahtera

Vetreä nuorukainen yritti jälleen parhaansa olla mieliksi, mutta lopputulos oli yleensä tämä.

Kuva: Tanja Vahtera

Pohdintaa punnituksista

2011-03-21T14:40:00.000-07:00

Titon viimeisimmät punnitukset:

40 vkoa - 20,1 kg
41 vkoa - 20,2 kg

Tässä olen Titon kylkiä katsellut ja todennut, että ihan rahtusen voisi napata pois. Eihän tuo mikään pötkylä ole, ei missään nimessä. Kyllä noilla kyljillä pyykkiä pesisi. Tänään töissä kävi Titon velipuoli Kvarkin yhdistelmästä Win-Piski. Kyseinen uros, nimi taisi olla Toby, oli vuoden ikäinen ja hyvä vertailukohde. Sosiaalista huliviliä käsitellessä totesin, että voisihan se Tito olla ehkä kilon kuivempi. Temppujenkin kehittyessä yhä vauhdikkaammiksi on tärkeää, että otus pysyy hoikkana ja notkeana.

Tällä hetkellä Tito syö aamuisin yhden lihaisan luun, joka on yleensä lammasta. Sen lisäksi päivän aikana tulee napsuja, heppaa ja keuhkoja lenkeiltä. Heppaa tulee myös uusia asioita treenatessa. Itsetehdyt heppanamit säilyvät hyvin, maistuvat Titolle hyvin ja tuoksuvat huomattavasti paremmilta kuin mahasta tehdyt. Napsuja annan, koska niitä on niin helppo ottaa taskuihin mukaan.

Nyt pitäisi vaihtaa ehkä napsuja, koska Titon suupielet ovat aika törkeän näköiset. Ei se punaisuus varsinaisesti haittaa, mutta olisihan tuo "siistimmän" näköinen, jos valkoinen olisi tosiaan valkoista. Tälläkin hetkellä purkissa on kolmea eri napsua - pitänee siis kiltisti ottaa yhtä kerrallaan, syöttää pidempi tovi ja seurata, josko muutoksia tulisi.

Lihoja Tito saa lähes päivittäin. Toisinaan napsuja ei tule päivällä ollenkaan ja silloin lihan osuus kasvaa. En ole enää millintarkka Titon ruoan suhteen, koska aamulla on mahdotonta tietää, kuinka paljon ruokaa menee missäkin vaiheessa.

Välillä ihmettelen, miten tuo voisi kupista edes saada ruokaa. Eihän päivän jälkeen jää enää syötävää! Lihamössötkin menevät paikkamakuuta tai vaikkapa kaukoja harjoitellessa.

Piristystä

2011-03-13T06:42:00.000-07:00

Jos kaipaan piristystä harmaisiin päiviin, ratkaisu on Anne Talasmäen videoissa.
Nämä ovat suosikkejani:

Kohta häkki heilahtaa

2011-03-13T05:19:00.000-07:00

Ai ei murrosikää?! Perun kaikki puheeni. Täällä nimittäin asustelee kulkusensa löytänyt apina, joka omistaa yhä useamman puun metsässä ja lyhtypylvään tien vieressä. Hermoja koetellaan nyt lähes päivittäin. Koiran ripustaminen puuhun tai laittaminen kellariin ei tunnu yhtään hullummalta ajatukselta. Kellarissa on vapaana verkkokomeroita - eiköhän sieltä löydy Titollekin sopiva...

Nöyränä joudun myöntämään, että olen muutaman (alle 10) kerran pöllyttänyt Titoa. Jokaisen pöllytyksen jälkeen olen tarjonnut Titolle mahdollisuuden tehdä oikein ja palkinnut tai vapauttanut juoksemaan/leikkimään. Täytynee osallistua meditointikurssille. Ei tuo pöllyttäminen tunnu hyvältä. Ja jos joku vinoilee, että ei sen ole tarkoitus mukavalta tuntuakaan, tervetuloa pöllytettäväksi.

Ei Tito kuitenkaan täysi hirviö ole - ainakaan vielä. On päiviä, jolloin se edelleen toimii kuin ajatus. Eilen Tito juoksi edellä ja yht'äkkiä näkyy juoksija. Tito ei edes miettinyt vaan lähti heti pinkomaan luokseni. Ihmisistä päästy koko ajan paremmin ohi. Otin itseäni niskasta kiinni remmikävelyjen suhteen, ja nyt sekin alkaa sujua. Sisällä harjoitellaan tokoa ja temppuja. Tänään kokeilin ensimmäistä kertaan eteen tulemista selän takaa ulkona. Käännyn siis selkä Titoa kohti ja Titon pitää tulla eteen. Ja sehän osasi heti. Muutenkin suurin osa on suoria. Vinoista uusi yritys.

Olen mennyt aivan sekaisin tokon säännöistä ja siitä, minkälainen edessä istuminen tulisi olla. Toisaalla puhutaan, että koskea ei pitäisi, toisaalla arvostetaan tiivistä ja joku tykkää niin väljästä, että siihen mahtuisin ihminen väliin. Ota siitä nyt sitten selvää. Tunnetuksi tullut opuskin neuvoo hyvin tiiviiseen suoritukseen. Säännöissä sanotaan, että törmätä ei saa. Ohjaajan horjumista tai vaikkapa kaatumista ei siis katsota hyvällä. Meillä on nyt sitten tiivis (koira kiinni) ilman törmäystä. Edessä Tito istuu rauhallisena. Olen nähnyt pumppaavia koiria ja luojan kiitos, meillä ei ole sitä ongelmaa. En tiedä, tulenko Titon kanssa tokossa kilpailemaan. Ärsyttää kuitenkin, jos tulee opetettua ihan väärin ja haluan joskus kehänauhojen sisäpuolelle. Ehkä meidän suoritus voisi olla kisojen kevennys...

9 kk

2011-03-03T14:02:00.000-08:00

Penikka (20,3 kg) täytti eilen 9 kk ja sen kunniaksi on kinttukin noussut kahteen kertaan komiasti. Huvittuneena seurasin, miten Tito ensin haisteli puuta ja alkoi kohottaa jalkaansa. Sen jälkeen jalka laskeutui takaisin maahan. Tito katsoi puuta ja sen jälkeen minua.
"Mitä ihmettä mun pitää tässä tehdä?!"
Fiksuna koirana Tito tajusi, että puun viereen pitää mennä kyljittäin. Ei riitä, että kuono on puussa kiinni. Ja näin sai Tito talletettua osuutensa nelijalkaisten tietopankkiin.

Eilen harjoiteltiin iltasella mm. kapulalla erilaisia juttuja. Kapulan pitämistä pieniä hetkiä, pitämistä luovutusasennossa, kapulan vetämistä polvieni välistä jne. Otin muutaman eteen tulemisen ilman kapulaa ja päätin riskillä kokeilla, mitä tapahtuu, kun yhdistellään palasia. Koira istumaan, kapula sille suuhun, itse pari askelta pakitusta ja seisomaan neutraalisti kädet sivuilla. Mitäs veikkaatte, mitä tapahtui?

Tidii! Titohan siitä tuli kapulan kanssa eteen istumaan. Kaksi toistoa lisää ja jokaisella kerralla palkka heti, kun tuli. Kapula lensi lattialle, kun Tito sai ruhtinaalliset leikit. On se etevä.

Talvinen lenkki Kiikalassa

2011-02-26T12:18:00.000-08:00

Käytiin tuossa muutama viikko sitten Kiikalassa morjestamassa Titon isää Piskiä ja muita paimenia. Yhteislenkille mentiin 9:n bc:n, Päivin, Tanjan ja Marin kanssa. Tito yritti olla kaikkien koirien kaveri. Tuloksena selätys uroksilta ja hampaita nartuilta. Titolle tehtiin selväksi, että se on nuorin tässä laumassa. Kuvia lenkiltä löytyy osoitteista:
Päivi Nietosvaaran kuvat
Tanja Vahteran kuvat
Mari Lustigin kuvat

Kuva: Tanja Vahtera

Isän kädestä Kuva: Tanja Vahtera

Kuva: Tanja Vahtera

Rakettiryhmä Kuva: Mari Lustig

Tänään ärsyttää

2011-02-26T09:33:00.000-08:00

Tito vinkuu ja vonkuu niin, että hermoja koetellaan. Auta armias, jos vieressä olevan tutun koiran kanssa ei pääse leikkimään. Penikka ynisee ja halu päästä leikkimään on kova. Luvalla pääsee leikkimään, mutta en voi antaa lupaa, jos Tito katsoo minua ja piipittää samalla.

Äänen käytön lisäksi ärsyttää se hihnassa käveleminen. Mielestäni meillä on mennyt viime aikoina ihan hyvin. Ihmisistä päästy hienosti ohi. Tito ei siis sinkoile ohi käveleviä ihmisiä kohti tai jää katselemaan niiden perään. Jes.

Mutta yhteislenkki jonkun toisen koiran kanssa - missio mahdoton. Tänään aamupäivällä oltiin jäällä kaverin ja hänen gronttunsa kanssa. Ikäväksemme saimme huomata, ettei gronttu tule edelleenkään toimeen Tito the Ilopillerin kanssa. Leikki menee liian rajuksi ja sitä on turha jatkaa. Noh, Tito sai juoksennella vähän vapaana, mutta ei siitäkään tullut mitään. Se käyttäytyi kuin kuriton kakara. Juoksi jonkun lehden perään, vaikka syksyllä päästiin hyvin siihen, että lehdet saavat lennellä ohi, mutta niistä ei välitetä. Oli oppi unohtunut.

Jäällä oli kauempana tietysti muitakin ihmisiä ja koiria. Tito sinkoili paikasta toiseen. Vähän kohti koiria ja sitten takaisin. Ehkä kuitenkin koirien luo - Ei, vaan takaisin. Minulla meni hermot totaalisesti ja teki mieli ripustaa koira puuhun. Otin sen sitten kiinni, koska tuota temppuilua en jaksanut katsoa.

Sen jälkeen käveltiin hihnassa ja mukana oli kaksi apinaa. Koirat tuntuivat vuorottelevan sitä, kumpi kävelee nätisti. Samaan aikaan? Ei missään nimessä.

Auratulla tiellä otettiin hiukkapikkasen seuraamista. Ensin kokeilin, miten leikki sujuu, kun toinen leikkii vieressä. Sehän sujuin hyvin. Tämä iloinen yllätys oli ihan tarpeellinen kaiken sen kukkoilun jälkeen. Yllätys se oli siksi, että emme ole kovinkaan paljon touhunneet muiden koirien ollessa ihan vieressä. Tito keskittyi muutenkin tekemiseen kelvollisesti, vaikka vieressä hääräsi Mustanaamio.

Kaveri katsoi myös meidän seuraamista ja tuomio oli:

- Tito on hyvin suorassa.
- Ei edistä sen kummemmin.
- Mutta on liian tiivis - tulee siis välillä päälle ja meikäläisen polvi osuu siihen.

Olenhan minä vuosia tiennyt, että palkkaamisen suunta vaikuttaa suoritukseen. Ramille opetin joskus pään pudistelemisen ja se temppu perustui juuri siihen palkkaamisen suuntaan.
Lenkillä olen kuitenkin välillä palkannut oikealla kädellä vasemmalle, kun tuo on kävellyt hienosti vieressä. Toki olen vienyt käden ihan kunnolla sinne sivulle, mutta oikealtahan se on kuitenkin tullut. Varsinaista seuraamista harjoitellessa on palkka ollut vasemmassa kädessä tai takapalkkana. Ikinä en ole siinä palkannut oikealta. Onko lenkillä palkkaaminen vaikuttanut sitten näin paljon? Ehkä, ehkä... On vain ollut niin helppoa pitää hihna ja naksu vasemmassa ja namit oikeassa. Tekosyitä, hyi!

Mutta ei Tito aina tule päälle. Joskus seuraaminen on todella hyvän näköistä; tarkkaa, aktiivista ja oikeassa kohdassa. On se siis siellä - se täytyy vain kaivaa esiin.

Tähän väliin kommentoin, että olin kateudesta vihreä, kun kaverin koira odotti rauhallisena kaiteeseen sidottuna meidän touhutessa.

Hienosti hihnassa - palautellaan mieleen

2011-02-23T11:42:00.000-08:00

Otinpa itseäni niskasta kiinni ja nyt on useampi päivä ulkoiltu hihnassa. Mielestäni hihnkalenkit ovat tylsiä. Tito on luultavasti samoilla linjoilla. Tallusteleminen vierekkäin teitä pitkin vaiko vapaana viilettäminen pitkin metsiä?

Noh, olen nyt kuitenkin pitänyt Titoa kiinni lenkkien alkuosan. Tätä on tehty säälittävän vähän, joten palkkaan paljon. Siinähän se vieressä kävelee suurimmaksi osaksi. Välillä edistää, mutta tulee sitten takaisin viereen, kun pysähdyn.

Koiria ei ole näkynyt näinä päivinä ollenkaan. Missä ne ovat? Noh, ehkä niitä alkaa tosiaan näkyä, kun aurinko lämmittää ja kinokset sulavat. Sitä odotellessa. On nimittäin aikas jäätävää naksutella ja palkata sormet paljaina.

Ja Titohan painaa tänään hurjat 20 kg.

Jos et tiedä, kysy koiraltasi.

2011-02-20T01:14:00.000-08:00

Välillä tuntuu, että Titolla leikkaa huomattavasti nopeammin kuin minulla. Olin pitkään miettinyt, millä tyylillä opetan kaukojen m-s-m. En halunnut aloittaa opettamista, koska minulla ei ollut kunnon suunnitelmaa. Noh, Titolla oli.

Tarkoitus oli opettaa Titoa koskemaan tassuilla isoon muovialustaan. Alusta maahan ja Tito lennähtää sen päälle maahan. Ei tarvinnut kovinkaan paljon sheippailla. Yht'äkkiä Tito nousee hissinä ylös. Huvittuneena seuraan, mitä tapahtuu. Tito tuijottaa minua ja laskeutuu hissinä alas - nousee hissinä ylös - ja hissinä alas. Alkuperäinen opetus jäi saman tien ja aloin vahvistaa tätä hissiliikettä. Yksikään tassu ei liikkunut, ylös nousi nopeasti ja alas samaten. Tätä tehtiin useampi toisto ja loppu siltä erää.

Seuraavalla kerralla Titolle oli täysin selvää, mitä alustan päällä tehdään. Ylös ja alas. Liitin vihjeet, vaikka minua arvelluttikin se alusta. Sanoin siis vihjeen aina sillä hetkellä, kun Tito suoritti liikkeen. Vähitellen aikaistin vihjeitä ja aloin mennä kohti kontrollia. Nyt Tito osaa odottaa maassa, että saa vihjeen nousta seisomaan. Seisominen on sille hankalampaa ja se haluaa heti mennä takaisin maahan. Tässäkin on kuitenkin edistytty ja olen vahvistanut seisomista.

Katsotaan, miten edetään. Alustan avulla saisin Titon varmaankin helposti kauemmas minusta. Toisaalta haluan päästä siitä eroon. Hmm...

Tarina frisbeestä

2011-02-19T10:41:00.000-08:00

Dexter

Ostin joskus vuosia sitten kelluvan frisbeen. Se oli aikaa, kun halusin, että koirani noutaa vedestä. Kaverinkin koira (tolleri) nouti...

Kun lähtökohtana on koira, joka menee veteen enintään kahlaamaan eikä kirveelläkään pidemmälle, on turha aloittaa ainakaan heittelemällä esineitä veteen. Aika kuluu siihen, kun odottaa, että aallot tuovat esineen takaisin.
Ramista ei tullut vesipetoa. Sain sen hyppäämään laiturilta käskystä veteen, mutta sekin on jo valtavan paljon. Frisbee jäi laatikon pohjalle. Ei tullut Ramista disc dogia eikä siitä tullut vesipetoa.

Rico

Sitten saareen tuli yhdelle perheelle sileäkarvainennoutaja. Rasavilli, jolle piti heti ostaa dami. Opetin sen hakemaan käskystä damin ja frisbeen vedestä. Kivaa oli, kun pentua sai opettaa. Sen kesän jälkeen frisbee jäi taas laatikon pohjalle. Nyt se näytti jo vähän siltä, että sitä oli käytettykin.

Frisbee odotti kauan laatikossa - kunnes hoitoon tuli kaksi saksanpaimenkoiraa. Voi sitä iloa, kun oli koirat, jotka rakastivat vettä sekä noutamista. Näiden koirien lähdettyä frisbee oli vettynyt ja epämuodostunut. Olen huono heittämään asioita, mutta tässä asiassa syy on ihan frisbeessä. Kyseistä möhkälettä on mahdotonta heittää haluttuun suuntaan.

Ja sitten tuli Tito.
Natiaisena se ainakin tykkäsi vedestä. Eiköhän se tykkää tulevana kesänäkin, kun jaksaa nyt enemmän polskia. Ensimmäisen heiton jälkeen on Titon silmissä syttynyt joka kerta liekki, kun frisbee on otettu esille. Odotan jo lumien sulamista, että pääsemme nurmikentille heittelemään. Muutamaa temppua tässä ollaan harjoiteltu. Minun kiertämistä pakittamalla, volttia sylistä, kieppejä myötäpäivään, pujottelua eri suuntiin, alta juoksemista ja tietysti sitä syliin hyppäämistä. Siihen on sitten hyvä lopettaa esitys.

Joka tapauksessa Tito tykkää frisbeestä valtavasti. Ja sen on näköinenkin.

Kaikki on pilalla - Kaikki on menetetty

2011-02-17T03:03:00.000-08:00

Muutaman tunnin mukava lenkki auringossa jäällä. Ihmisistä hienosti ohi ja luoksetulot niin tykkejä, että lumi vaan pöllyää. Sitten ollaankin kotiovella. Koira vapaana (viimeinen kerta) ja avaan ovea. Käännyn kohti koiraa, joka säntää sillä sekunnilla nurkan taakse. Naapuri pulassa kahden pienen räksyn ja sotkuisten flexiensä kanssa. Tito siinä metrin päässä aivan innoissaan. "Tulkaa leikkimään mun kanssa!" Juoksen pois ja Tito lähtee tulemaan. Kääntyy tosin välissä takaisin kohti pikkukoiria ja miettii, kannattaako nyt lähteä tuon yhden juoksevan perään. Tuleehan se sieltä sitten.

Onko kaikki nyt pilalla? Tito pääsi nyt varmasti karkaamisen makuun eikä sitä voi koskaan enää pitää vapaana. Siitä on nyt tullut kyläkoira, joka juoksee ovelta ovelle etsimässä ruokaa ja leikkikavereita. Jos vaikka löytyisi tyttöystävä...

Kaikki on nyt menetetty.

Ps. Tito painaa 19,0 kg.

"On niin helppoo olla onnellinen..."

2011-02-12T10:35:00.000-08:00

Tiesittekö, että muutin hieman alle vuosi sitten tulevan pennun vuoksi? Asuin ennestään mukavalla seudulla - lähellä oli metsiä, kallioita, rantoja, puistoja ja talvisin jäitä, joilla tallustella. Hyvät etäisyydet sivistykseen sekä vanhempieni luokse saareen. Bussipysäkki oven edessä. Asunto oli oikein passeli - siisti ja remontoitu juuri ennen minua. Parveke ja pakastin puuttuivat, mutta pärjäsin hyvin ilman.

Asuntoon ei kuitenkaan saanut ottaa koiraa. Ramin sain ottaa, kun esitin asian oikein. Pennun ottamista asuntoon en eds ehdottanut. Asunnossa oli kaikki uusittu: attiat, seinät, ikkunat, keittiö jne. Oli aika muuttaa. Onnea matkassa ja vasta rakennetusta talosta löytyi uusi kotini. Parvekkeellinen tilava yksiö. Kylpyhuonekin n. 3-4 kertaa aiemman kokoinen. Nyt puuttuu kylpyamme, mutta olen juuri ja juuri selvinnyt ilman.

Parasta tällä hetkellä? Metsät, puistot, joki, koski, rannat, pellot ja kaikki muukin ympäriltä löytyvä. Talon toiselta puolelta pääsee helposti metsään ja toiselta puolelta puistoon. Pienen kävelymatkan päästä löytyy ensimmäinen niitty. Parikymmentä minuuttia luonnonsuojelualueen laitaa pitkin ja päästään pelloille. Jep, minä pidän ja taitaa Titokin nauttia.

Tänään töiden jälkeen mentiin ensimmäistä kertaa paikallisille jäille. Lähellä pauhaava koski ja sen aiheuttamat virtaukset arvelluttavat. Kyllä minulta naskalit löytyy, mutta en ole ihan varma, mistä... Jäälle siis mentiin nauttimaan auringosta ja tuulesta.

Viikon punnitus

2011-02-11T10:06:00.000-08:00

Ja tätähän on odotettu!
Vihdoinkin vaaka näyttää, että painoa ei olis tullut kamalasti lisää. Oikeastaan ei yhtään eli Tito painaa edelleen sen 19,7 kg. Nämä luvut ovat aikas karkeita. Tito syliin ja vaa'alle - ei kovin tarkkaa. Antavat kuitenkin suuntaa painon kehityksestä.

Koska "musta valkoisella" on aina mukavaa, tässä vielä erityisesti siskolleni, jota ei voisi vähempää kiinnostaa, kuinka paljon Tito painaa.

9 vkoa - 5,5 kg

10 vkoa - 6,1 kg

11 vkoa - 6,6 kg

12 vkoa - 7,7 kg n. 3kk

13 vkoa - 7,9 kg

14 vkoa - 8,8 kg

15 vkoa - 9,8 kg

16 vkoa - 10,3 kg

17 vkoa - 10,7 kg n. 4kk

18 vkoa - 11,9 kg

19 vkoa - 12,2 kg

20 vkoa - 13,5 kg

21 vkoa - 12,8 kg

22 vkoa - 13,8 kg n. 5kk

23 vkoa - 13,7 kg

24 vkoa - 14,8 kg

25 vkoa - 15,5 kg

26 vkoa - 15,7 kg n. 6kk

27 vkoa - 16,2 kg

28 vkoa - 16,7 kg

29 vkoa - 16,4 kg

30 vkoa - 17,0 kg

31 vkoa - 17,8 kg n. 7kk

32 vkoa - 18,5 kg

33 vkoa - 19,0 kg

34 vkoa - 19,4 kg

35 vkoa - 19,7 kg 8kk

36 vkoa - 19,7 kg

Korvaton riiviö vai uhitteleva teini? Ei kumpikaan.

2011-02-08T05:32:00.000-08:00

Tito täytti 8 kuukautta 2.2.2011. Moni on kysynyt, että onko Titolla paha murrosikä vai onko vielä alkanutkaan. Ai mikä? Aika, jolloin nuori koira tajuaa, että jumatsuikka, maailmassa on muutakin kuin tuo yksi ihminen. Huvittavaa on, että olen kuullut 4 kuukautta sekä 3 vuotta vanhojen koirien selittelevän koiransa käyttäytymistä murrosiällä. Oli, miten oli, mielestäni tämä on huvittavaa. Voihan olla, että edessä on hiuksien repimistä ja itkupotkuja. Sitten tehdään vielä enemmän töitä - ennakoidaan ja suunnitellaan.

Tito pissailee vähän enemmän kuin aiemmin ja on kiinnostunut hajuista. Hajut tosin kiinnostivat jo 5 kuukautta sitten. Ehkä se keltaisen lumen maisteleminen on asia, jota ei ollut aikaisemmin. Tito toimii kuitenkin pitkin päivää kuin ajatus. Pitkin päivää on myös tilanteita, joissa hakkaan päätäni seinään. Ihan niin kuin 6 kuukautta sitten. Ei tässä mitään suuria muutoksia siis ole tullut.

Nyt odotan lumien sulamista ja muiden koirakoiden ilmestymistä ihmisten ilmoille. Haluan päästä harjoittelemaan ohituksia. Haluan päästä metsään juoksemaan ilman varustautumista kalastushaalarilla. Haluan aloittaa agilityn ja päästä kentälle tokoilemaan. Haluan opettaa Titolle frisbee-temppuja.

Tito haluaa uimaan. Tito haluaa juoksemaan pelloille kovaa ilman hukkumisvaaraa. Tito haluaa jahdata lintuja ilman lupaa. Tito haluaa haistella ihania hajuja lumien alta. Tito haluaa kiikuttaa kaikki mätääntyneetkin roskat minulle tunteakseen itsensä tärkeäksi. Tito haluaa rypeä mudassa ja hypätä sen jälkeen syliin.

Ihania ihmisiä!

2011-02-06T03:14:00.000-08:00

Usein (lue: yleensä) kuulee, että koirakoille toisten koirien ohittaminen on ongelma. Voitte kuvitella, minkälaista meillä on, kun jo ihmisten ohittaminen on projekti. Tässä on kuitenkin edistytty!

Ihmisistä on päästy ohi niin, ettei niistä välitetä ollenkaan. Juuh, näitä kertoja on vähän, mutta niitä on! On myös kertoja, jolloin näen, että Titon häntä alkaa heilua eikä se meinaa pysyä nahoissaan. Se kuitenkin ottaa kontaktia ja pysyy vieressä, vaikka jokainen näkee, että Pentu yrittää hillitä itseään kaikin keinoin.

Tito tervehtii luvan kanssa. Kuvaaja, Seppo Louhimies, oli Titolle uusi tuttavuus. Otin Titon sivulle ja annoin kontaktista luvan mennä tervehtimään. Seppo teki ohjeiden mukaisesti eli käänsi selän, kun Tito pari kertaa yritti hypätä vasten. Tämän jälkeen Tito näytti tyrmistyneeltä ja pettyneeltä. Oli naurussa pitelemistä, kun se oma-aloitteisesti tuli takaisin viereeni istumaan.

Viikko sitten kutsuin Titoa ensimmäisen kerran suurella riskillä. Tito oli kaukana ja väliin tupsahti vieras nainen ja mukana ollut kuvaaja. Kutsuin ja pidin peukkuja pystyssä. Tito käännähtää ja sinkoaa luokse välittämättä naisesta tai kuvaajasta. Palkkaus oli sen mukainen eli leikkiä suurten kehujen kera.

Vähitellen mennään kohti kevättä eli lenkkeilijöitä alkaa näkyä koko ajan enemmän. Hyviä häiriöitä! Kokeilinpa tuossa yhdellä aamulenkillä seuruuta juoksijaa kohti. Jätin lelun takapalkaksi ja seurautin kohti juoksijaa. Hyvää reipasta seuruuta ja vapautus palkalle. Tito juoksi palkalle ja palautti sen epäröimättä juoksijan ohi minulle. Kyllä meikä oli tyytyväinen Junioriin.

Aamulenkiltä

2011-02-04T11:35:00.000-08:00

Titolla massaa nyt 19,7 kg. Ajattelin, että ehkä n. 200 grammaa olisi tullut lisää viime viikosta - mutta ei.

Tänään aamulenkillä oli aurinkoa matkassa ja muistinpa ottaa kamerankin ulkoilemaan. Pari kuvaa sain räpsittyä.

Tito nauttii lumesta.

Olinpa muuten tyytyväinen, kun metsässä tienhaarassa tuli nainen belgianpaimenkoira groenendaelin kanssa. En sanonut Titolle mitään. Se tajusi muutenkin, että sivulla pitää istua. Se ei tehnyt elettäkään lähteäkseen tutustumisretkelle. Ei myöskään vinkunut. Istui siinä rauhallisesti. Katsahti välillä toiseen koiraan ja sen jälkeen minuun. Lopuksi heitin pitkästä kontaktista palkan selän taakse.

Normaalisti syöttäisin tässä tilanteessa Titolle ruokaa naamaan, mutta nyt oli kamera kädessä ja hankalaa. Onneksi meni näin hienosti. Ei tarvinnut lähteä juoksemaan kameran kanssa...

30.1.2011

2011-01-30T13:52:00.000-08:00

Mikäs siinä, kun tutulla on kamerat ja laitteet. Jos on niin paljon onnea, että aurinko ja vapaapäivä osuvat yhteen, on aika suunnata kameran kanssa ulos.
Kuvista kiitos Seppo Louhimiehelle!


Kohti uutta patukkaa.

Saako tästä edes puhua...

2011-01-28T11:05:00.000-08:00

Pakkohan se on tänne hehkuttaa. Töihin tuli eilen monen monta laatikkoa D&C Dogsportilta. Jei! Laatikot täynnä kaikkea, mitä on pakko saada.

- Eri mittaisia jälkiliinoja kaikissa sateenkaaren väreissä. Miten olisi pinkki liina, kun lumien sulettua kokeillaan jälkeä?
- Kapuloita. Titollekin sopiva. Tällä hetkellä kotona on yksi Berralta, jolla on ollut hyvä harjoitella noudon alkeita. Kotoa löytyy myös isompi puinen, mutta näiden väliin tarvitaan vielä yksi. Se näytti odottavan ostajaansa siellä laatikossa.
- Patukoita. Pehmeitä, juutteja, nahkaisia, kankaisia ja vaikka mitä. Heti löytyi sellaisia, joista tiedän Titon tykkäävän.
- Erilaisia narupalloja grippinarulla. Tänne tulee ainakin yksi. Pallon materiaali tuntui hyvältä.
- Hakupantoja ja -rullia, rättejä, teddy-patukoita yms.

Ja taas syödään puuroa!

Malta mielesi, Nova

2011-01-27T14:10:00.000-08:00

Tito on kohta 8 kuukautta vanha. Painoa tällä 35-viikkoisella on 19,4 kg.

Olen koko ajan tiedostanut, että olen sekoittanut tuon Juniorin päätä, kun se himputin ärsykekontrolli on jäänyt. Uusia asioita on opeteltu, mutta mistä ihmeestä pieni mieli voisi tietää, mitä siltä halutaan. Kuperkeikkaa, volttia ja yhdellä tassulla seisomista tarjoaa, mutta ei kelpaa. Koira turhautuu ja menee hetki, että pääsee jujusta kiinni.

Miksi sitten olen näin tehnyt? Koska on niin kiva vain opettaa! On kivaa ja hauskaa, kun koira tekee erilaisia juttuja. Itselle tulee ideoita koko ajan ja niitä pitää päästä heti kokeilemaan. Koiran mielenrauhan kustannuksella. Voiko olla itsekkäämpää..?

Tämän pohdiskelun seurauksena olen parin viimeisen viikon aikana keskittynyt vain muutamaan asiaan. Perusasento, eteen tuleminen, seuraaminen ja maahan meneminen. Hyvä on, eilen harjoiteltiin etutassuilla seisomista. Shhh...

Kun sain otettua itseäni vähän tiukemmin niskasta kiinni, sain omin silmin huomata, mitä tapahtuu. Jos odotan vain, Tito käy maahan. Sisällä tai ulkona - sama juttu. Nyt käsky tähän seiso-maahan -liikkeeseen -> ärsykekontrolli ja se olisi siinä.

Antaa lapsen leikkiä

2011-01-25T07:36:00.000-08:00

Leikillä palkkaaminen on ollut sekä minulle että Titolle uusi asia. Itse opin koko ajan lisää ja samalla pitäisi opettaa Titoa. Huomaan tehneeni paljon virheitä ja huomaan tehneeni paljon oikein.

Olen ihminen, joka harmittelee tehtyjä virheitä tarpeettoman pitkään. Jos huomaan vieneeni Titon liian vaikeaan tilanteeseen, sadattelen itselleni, että olisihan minun pitänyt tietää. Jos en huomaa jostain tulevaa koiraa tai ihmistä tarpeeksi ajoissa, soimaan itseäni, että jatkossa pitää olla tarkempi. Harmittelen myös asioita, joihin en voi mitenkään vaikuttaa. Kulman takaa tullut koirakko olisi pitänyt jotenkin huomata, vaikka tiedän, ettei se olisi ollut mahdollista.

Tajusin syksyllä leikkineeni Titon kanssa alussa liian rajusti. Huomasin, tämän kyllä aika pian, koska Titon into leikkimiseen hiipui. Itsetutkiskelun paikka ja uudet otteet. Titon liikkeitä myötäilemällä löytyi leikkimisen hauskuus takaisin. Hampaiden vaihtuessa vetoleikkejä ei leikitty kuin todella harvoin. Silloin opeteltiin palloleikin säännöt.

Tajusin myös, että en antanut Titon voittaa tarpeeksi usein. Vetoleikit muistuttivat enemmän kilpailua toisiamme vastaan kuin leikkimistä yhdessä. Antamalla Titon voittaa useammin ja ottamalla naksutin vetoleikkeihin mukaan, onnistuin kertomaan Titolle, että kanssani on huomattavasti kivempi leikkiä kuin yksin.

Nyt Tito palauttaa lelun jo mallikkaasti. Se ei hyppää lelun kanssa päin minua haastaakseen uuteen leikkiin - näitähän aina näkee. Täytyy sanoa, että en ehkä rapatassua haluakaan päälleni hyppimään. Voittaessaan lelun Tito tepsuttelee reippaasti luokseni tarjoten lelua. Mikäli olen heittänyt lelun tai lelu on ollut etäpalkkana, Tito juoksee lelun kanssa kovaa takaisin.

Millä me sitten leikitään?
Titohan leikkisi pahvilla, tölkeillä, lankakerällä ja vaikka porkkanoilla. Varsinaisia erityisleluja löytyy eteisestä kassista. Se on selvää, että Tito tykkää pehmeistä leluista. Pentupatukoihin tarrataan kovaa ja fleecessä roikutaan viimeiseen asti. Kuvissa osa meillä käytössä olevista motivointileluista. Yhdellä kahvalla varustettu lammaslelu on tällä hetkellä niin käytetty, että on aika tilata uusi.

Relax - Take it Easy

2011-01-24T13:58:00.000-08:00

Ensinnäkin
Tito painoi viime keskiviikkona 19 kg. Hurjaa.

Sitten muuta
Jo luovutusikäisenä arvasin, ettei tästä koirasta tule pörröisintä bc:tä. Ei ollut sellainen pallero, mitä välillä näkee. Ja tämä ei yhtään haitannut. Turkki on kuitenkin jo sen pituista, että korvien takana on hyvä käyttää kampaa säännöllisesti. Liikaa on koiria, joiden pehmoiset korvakarvat ovat solmussa. Mieluummin otan käteeni kamman kuin sakset.

Häntä on hassu huiska. Ramin häntähän on paksu ja pörröinen. Titon häntä muistuttaa - bc:n häntää. Hännän asento kertoo aina, jos Tito on liruttelemassa hankeen. Häntä nousee komealle kaarelle, kun Poju neiteilee neljällä jalalla kyykkien. Kinttu kohoaa edelleen harvakseltaan.

Hammaskaluston kanssa on ollut murheita. Mikään kulmahammas ei enää paina reikiä ikeniin, joten olen helpottunut. Yläpurenta on niin selvä, että se ei tuosta hyväksi enää muutu - ilman ihmettä ainakaan.

Hampaista puheen ollen...
Titolla on tosiaan ollut valtava tarve maistella kaikkea mahdollista. Seinää, kirjoja, vessaharjaa, pesusientä, kenkiä, käsirasvatuubia, kynsisaksia, pajukoreja, huonekasveja, työkalupakkia, sänkyä, tuoleja - lamputkin ovat maistuneet. Jos joku tulee kertomaan, että Titolla on tylsää ja sen kanssa ei tehdä tarpeeksi, voi olla, että naurahdan ihan alkajaisiksi.

Ymmärtääkseni pentu, jonka kanssa tehdään koko ajan, ei välttämättä osaa vain olla. Tämän vuoksi, olenkin Titon kanssa istuskellut teiden vieressä, metsässä, pellolla, kotona lattialla jne. Ajatus on ollut vain olemisessa. Tänään oltiin autotien vieressä vartti vain istumassa. Katseltiin ihmisiä, rekkoja, koiria, rattaita, pyöriä ja pelottavia busseja. Sisällä olen vienyt kuonon eteen namin, kun Tito on makoillut lattialla. En naksauta, koska se saa Titon luulemaan, että nyt kannattaa heittää kärrynpyöriä. Olen siis pyrkinyt vahvistamaan rauhoittumista. Nyt pitäisi käydä ostoskeskuksissa enemmän. Kun Tito oli ihan pieni, kävimme pari kertaa Itäkeskuksessa, mutta jostain syystä (sitä sanotaan laiskuudeksi) kerrat jäivät vähäisiksi.

Sisällä olen treenihetkien jälkeen rauhoittanut Titon kyljelleen, jos olen käyttänyt lelupalkkaa. Treeni - vettä - rauhoittuminen. Muuten minulla on kotona sekopää, joka juoksee pitkin seiniä... Tähän mennessä tämä on toiminut hyvin. Usein Tito alkaa syödä luuta tai menee nukkumaan rauhoittumisen jälkeen.

Puuha-Pete

2011-01-17T23:49:00.000-08:00

Tito painaa kohta enemmän kuin isänsä (24 kg)! Noh, ei nyt ihan vielä, mutta viime keskiviikkona vaaka kertoi Titon painoksi 18,5 kg. Saas nähdä, miltä huomenna näyttää. Monessa asiassa tuo tuntuu jo aikuiselta, mutta aina joku hullunkurinen päähänpisto osoittaa, että kyseessä on Junior.

Kaikkea pitää edelleen maistaa. Tänään aamulla heräsin kolinaan eikä kyseessä ollut luiden pyörittely. Tito avasi työkalupakkia. Taitavaa, mutta ei niin tarpeellista.

Tito ei saa tosiaan tulla sänkyyn. Saan kuitenkin joka aamu herätä siihen, että se tökkii kuonollaan naamaani. Turha esittää nukkuvaa, kun joka kerta hätkähdän hereille. Elkäämme unohtako aamua, jolloin heräsin siihen, kun Tito toi kännykän sängyn reunalle. Pidin sitä taitavana. Eihän kännykän kanssa olla opeteltu mitään. Ihan itse oli saanut päähänsä tuoda puhelimen. Tätä ennen oli ilmeisesti itse yrittänyt sammuttaa herätystä. On nimittäin pureskeltu kauttaaltaan. Näyttö on kuitenkin ehjä ja puhelin toimii.

Luiden syöminen tasoilta on tapa, jota en ole aiemmin koirilla tavannut. Tito tykkää syödä luita niin, että se itse seisoo lattialla. Luun pitää kuitenkin olla jollakin tasolla. Tähän soveltuvat matala laatikosto, nojatuoli - niin ja sänky tietenkin. Enpä tiedä, mikä tasoissa viehättää. Eihän se luu pysy mitenkään paikoillaan, kun siitä ei pidä kiinni...

Aamulla, kun laitan naamarasvaa, on vieressä ovela kettu, joka odottaa sopivaa hetkeä. Sillä hetkellä, kun levitän rasvan kasvoihini, on tuubin korkki kadonnut. Riittää, kun sanon KRHM ja ojennan käteni. Niin vain ilmestyy korkki takaisin. Taikuutta!

Pelottava pallo

2011-01-06T13:52:00.000-08:00

Tito on videossa 9-viikkoinen. Tänä päivänä Tito tykkää kyseisestä pallosta, mutta videossa se on uusi tuttavuus.

Iso poika

2011-01-05T10:53:00.000-08:00

Titosta on tulossa reippaan kokoinen koira. Näin ainakin luulen. Toivottavasti ei mitään jättiläistä. Nyt on jo aikamoinen jysäys, kun Tito hyppää seistessäni syliin. Parempi olla hyvä tasapaino tai ollaan molemmat nurin.
29 vkoa - 16,7 kg
30 vkoa - 16,4 kg
31 vkoa - 17,0 kg
32 vkoa - 17,8 kg
Tällä hetkellä harmittaa vähän, että en ole ottanut joka viikko seisotuskuvaa Titosta. Näkisi tuota kehitystä vähän selvemmin. Noh, "seuraavan" koiran kanssa sitten. Hih.

Nyt, kun on ollut puhetta Titon varttumisesta vähitellen aikuiseksi, otan puheeksi myös tuon rontin seksuaalisuuden. Tito vietti herkkiä hetkiä fleecehuopien kanssa jo 10-viikkoisena. Tällä hetkellä huopia saa ottaa usein pois. Yksi Titon salarakas on maapähkinän muotoinen jumppapallo. Se pidetäänkin visusti ulottumattomissa, jos ei treenata tasapainoa. Että sellainen nuorukainen.

Joulu ja uusi vuosi

2011-01-04T11:20:00.000-08:00

Joulu vietettiin saaressa vanhempieni luona. Tito sai olla Ramin kanssa paljon pihalla ja muutenkin ulkona. Pakkasta ei ollut niin paljon, ettei ulkona olisi selvinnyt. Laitoin koirille ulos ison paksun lampaantaljan. Rami tajusi, että sen päällä voi makoilla, mutta Tito yritti parhaansa mukaan keritä karvat irti nahasta.

Vanhempieni luona on 3 kissaa. Vanhin täyttää nyt keväällä 20 vuotta ja kaksi muuta ovat parin vuoden ikäisiä. Titon totuttaminen kissoihin (lue: kissojen totuttaminen Titoon) ei ole ollut kovinkaan menestyksekästä. Tito on lähinnä riemuissaan ja haluaisi leikkiä kissojen kanssa. Kissat taas pistävät valtavan sirkuksen pystyyn jo nähdessään Titon. Kissat eivät välitä Ramista ollenkaan, mutta kaikki muut koirat ovat hirviöitä. Kissat paisuvat kolminkertaisiksi, murisevat ja sähisevät. Yritä siinä sitten kertoa pennulle, että kissat ovat mukavia eikä niistä pidä sen suuremmin välittää. Kaikki vinkit aihetta koskien otetaan vastaan.

Tito sai joululahjaksi uuden patukan. Nahkaa ja karvaa. Todettu ihan toimivaksi. Rami sai jouluna syödä oikeita luita. Tavallisestihan Rami syö nappulaa ja puristeluita. Nyt oli aika herkutella. Tito sai ensimmäistä kertaa hevosta. Ensin sitä piti kummastella ja pyöritellä, mutta vauhtiin päästyään oli ilo suurimmillaan. Omasta luustaan huolimatta Tito varasti pari kertaa luun Ramilta. Näin törkeää käytöstä en viitsinyt katsella, joten annoin luun takaisin Ramille. Tito on röyhkeä.

Uuteen vuoteen valmistauduin jo elokuussa. Silloin soitin Titolle pauketta tietokoneella ja kattilankannet tipahtelivat yllättävän usein lattialle. Peltejä, aterimia, kattiloita ja kaikkea muuta kolisevaa rämistelin oikeastaan joka päivä. Nyt soitin rakettien ääniä vielä pari päivää ennen h-hetkeä. Aluksi hiljaa ja lopuksi kovaa.

Sitten tuli aatto ja alkoi pauke. Annoin Titolle uuden ydinluun askarreltavaksi, jotta sillä olisi jotain tekemistä. Ensimmäiset raketit kuuluivat kuuden aikoihin. Jos kuului isompi pamaus, annoin Titolle namin, kun pysyi rauhallisena. Välillä Tito nosti päätään ja kuunteli hetken, mutta jatkoi sitten luun syömistä. Ensin minulla oli ikkunat ja verhot kiinni. Kun pauketta oli kuunnelta pari tuntia hyvällä menestyksellä, avasin ikkunan. Nyt pauke kuului jo selvästi. Olin valmiina ja annoin namin aina, kun tuli isompi pamaus. Ei Tito missää vaiheessa ehtinyt ääniä hämmästellä, kun namia jo tungettiin naamaan.

Kymmeneltä lähdettiin ulos. Talon takana on tällä hetkellä uinuva työmaa. Lumen paljoudesta johtuen siellä ei siis tapahdu mitään. Pidin Titon ensin hihnassa. Naksut ja namit jokaisesta pamauksesta. Vartin jälkeen päästin Titon vapaaksi ja jatkoin kävelemistä. Naks ja nami edelleen pamauksista. Raketteja oli riittämiin, koska lähellä on kallioita ja peltoja, jotka ovat ihanteellisia rakettien lähettämiselle. Jossain vaiheessa harvensin naksuttelua ja namin sai enää isoimmista pamauksista. Ennen sisälle menemistä tehtiin vielä temppuja omaksi iloksi.

En tiedä, olisiko Tito pelännyt raketteja, jos en olisi "valmistautunut". En kuitenkaan halunnut ottaa sellaista riskiä, joten yritin pelata varman päälle.

Pennusta nuorukaiseksi

2010-12-15T13:17:00.000-08:00

Voi hyvä tavaton!

Tito on vähitellen muuttumassa nuorukaiseksi. Jalkaa nostaa jo joka kolmannella kerralla ja eilen nuoli keltaista lunta. Ymh...

Ulkona Tito ei keskity tarpeiden tekemiseen ollenkaan. Pissatessa pitää syödä keppiä ja kakatessa kävellään ympäriinsä. Eilen Tito pissasi ensin paikoillaan, mutta huomasi sitten vieressä olevan roskapussin. Sitä piti mennä haistelemaan - pussille asti muodostui keltainen viiva.

Ja tänään Tito painaa 16,7 kg.

Kasvaa, kasvaa ja kasvaa

2010-12-10T12:52:00.000-08:00

Titon painon kehittymistä on ollut mielenkiintoista seurata. Tässäpä viikoittaiset punnitukset alusta asti:
9 vkoa - 5,5 kg
10 vkoa - 6,1 kg
11 vkoa - 6,6 kg
12 vkoa - 7,7 kg n. 3kk
13 vkoa - 7,9 kg
14 vkoa - 8,8 kg
15 vkoa - 9,8 kg
16 vkoa - 10,3 kg
17 vkoa - 10,7 kg n. 4kk
18 vkoa - 11,9 kg
19 vkoa - 12,2 kg
20 vkoa - 13,5 kg
21 vkoa - 12,8 kg
22 vkoa - 13,8 kg n. 5kk
23 vkoa - 13,7 kg
24 vkoa - 14,8 kg
25 vkoa - 15,5 kg
26 vkoa - 15,7 kg n. 6kk
27 vkoa - 16,2 kg
28 vkoa - 16,7 kg

"Mitä sun alla on?"

2010-12-08T10:16:00.000-08:00

Joka kerta, kun istun maahan (nurmikolle, hiekalle, lumeen jne.), Tito hyökkää siihen viereen kaivamaan. Kuoppaa täytyy kaivaa aivan jalkojeni viereen. Jos makaan hangessa, on paras kaivuupaikka pään vieressä. Muualla ei voi kaivaa, koska istun varmasti jonkin todella ihmeellisen asian päällä. Se pitää löytää. Lunta on puoli metriä ja Tito kaivautuu nurmikkoon asti etsien salaperäistä aarretta.

Oppiä ikä kaikki

2010-12-05T07:49:00.000-08:00

Jos joku kysyy minulta, mitä Tito osaa, en tiedä oikeaa tapaa vastata. Se osaa valtavan paljon asioita, mutta käskystä vain muutamia. Omasta mielestäni heikoin kohtani koirien kouluttamisessa on juuri ärsykekontrolli. Nyt minun pitäisi ottaa itseäni niskasta kiinni ja liittää niitä vihjeitä...

Paljon ollaan asioita harjoiteltu ja pohjatyötä tehty erilaisille asioille. Ajattelin, että on korkea aika kirjoitella, mitä Tito nyt osaa ja mitä ollaan harjoiteltu.

- Kävellessäni jalkojen välissä pujotteleminen kummalta puolelta tahansa aloittaen
- Jalkojeni välissä käveleminen liikkuessani eteenpäin
- Jalkojeni välissä käveleminen niin, että Titon etutassut ovat kenkieni päällä
- Syliin hyppääminen, kun istun tuolilla tai seison
- Minun ympäri pyöriminen myötäpäivään peruuttaen
- Pusun antaminen
- Kuonon painaminen kaulalleni
- Kuonokosketus Post-it -lapulle
- Kuonokosketus ojennettuihin sormiini
- Leuan painaminen avoimelle kämmenelleni, kun kämmen on ylöspäin
- Kuonon painaminen kämmentäni vasten, kun kämmen on alaspäin
- Häpeäminen eli etutassut käsivarttani vasten ja pään laittaminen käteni alle
- Tassujen (kaikki neljä) laittaminen kippoon
- Oikean takajalan nostaminen, kun seisoo
- Vasemman etutassun nostaminen, kun seisoo
- Tangon, kepin ja käden halaaminen
- Etutassuilla seisominen (= tällä hetkellä onnistuu pystysuoraa seinää vasten, jos seinä ei ole liukas)
- Kukkuu eli häpeäminen keittiöjakkaraa vasten ja sen jälkeen pään vieminen ylös-alas-ylös-alas siinä tahdissa, missä minä liikutan omaa päätäni
- Lelusta kiinni ottaminen ja siitä irroittaminen
- Lelun tuominen takaisin, kun olen heittänyt sen tai kun Tito on voittanut lelun itselleen
- Sivulle tuleminen molemmille puolille
- Peräpään käyttäminen / seuraaminen (= voin liikkua lähes mihin suuntaan vain ja Tito pysyy tiiviisti jalkani vieressä kummallakin puolellani)
- Tokon eteen tuleminen (=pitää vielä ohjata eteen, mutta osaa tiivistää hienosti ja pysyy edessä, vaikka käteni ovat sivuilla)
- Kaukokäskyistä istu-seiso-istu
- Ovesta kulkeminen luvan saatuaan
- Kutsusta luokse tuleminen
- Juosta merkille ja kiertää sen
- Vapaana ollessa kontaktin ottaminen ja luokse tuleminen, kun vastaan tulee esim. koiria tai ihmisiä
- Puiden kiertäminen käsiohjauksella
- Lattian raapiminen
- Peruuttaminen
- Kuonon työntäminen kahvikuppiin ja sen pitäminen siellä
- Laatikon sulkeminen
- Kosketuskepin pään koskeminen
- Luvan odottaminen ruoan kanssa
- Tippuneen ruoan jättäminen
- Hihnassa käveleminen ja sivulle palaaminen, jos pysähdyn
- Hihnan irroituksen jälkeen vapautuksen odottaminen
- Luvan odottaminen muiden koirien kanssa leikkimiseen
- Luvan odottaminen ihmisten tervehtimiseen

Tässä asioita, jotka tulivat nyt mieleeni. Osa osataan hyvin ja osassa on vielä paljon tekemistä. Tito ei esimerkiksi ole ihmisiä kohtaan välinpitämätön, jos se ei saa lupaa tervehtiä. Kyllä se yrittää tutuilta ihmisiltä saada huomiota, mutta luovuttaa nopeasti, kun ei sitä saa. Luvan kanssa Tito juoksee ja nuolee ihmisten naamat. Kukin voi itse miettiä, haluaako oikeasti tervehtiä hyppivää ja märkää kieltä.

Tito on ½ -vuotias!

2010-12-05T07:08:00.000-08:00

Tito syntyi 2.6.2010 ja täytti siis 2.12.2010 puoli vuotta.
Paljon on ehtinyt puolessa vuodessa tapahtua. Olin Norjassa lumilautailemassa, kun pennut syntyivät. Olin suunniltani onnesta, kun kuulin, että kaikki oli mennyt hyvin ja uroksia oli kolme. Kasvattaja Piia piti minut ajan tasalla kertomalla, miten pentujen elo sujui.

Kun pennut olivat 4-viikkoisia, menin ensimmäisen kerran katsomaan niitä. Olin nähnyt jo aikaisemmin valokuvia, mutta nyt silmäni kostuivat, kun näin pieniä pötköjä lattialla. Menin lattialle istumaan ja pian pari pentua tuli uteliaana katsomaan, kuka olen. Pennut nukkuivat paljon ja mönkivät paikasta toiseen. Veimme pennut ensimmäistä kertaa ulos ja oli mielenkiintoista nähdä, miten ne suhtautuivat uusiin hajuihin, ääniin, nurmikkoon ja lämmittävään aurinkoon. Osa lähti tutkimaan pihaa, osa jäi sisarusten luo ja yksi vähän hätääntyi. Silloin en osannut vielä päättää, minkä niistä haluaisin.

Kävin katsomassa pentuja uudemman kerran, kun niillä oli ikää noin 6 viikkoa. Nyt pennut juoksivat, painivat ja tuhosivat jo huomattavasti enemmän. Yksi juuttui kaapin taakse, toinen juoksi päin seinää ja kolmas söi laatikoston vetimiä. Pohdin kovasti kahden uroksen välillä. Titoon päädyin pienien kokeilujen perusteella. Tito oli uusista äänistä ja pinnoista kiinnostunut, kun toinen meni hieman hämilleen. Halusin uteliaan ja toimeliaan pennun. Sen olen saanutkin.

Hain Titon 1.8.2010 äitini kanssa. Paperiasiat kuntoon ja pentupaketti kainaloon. Liikutuin suuresti, kun Piia tarkisti vielä, että Titolla on kaikki kunnossa. 2 korvaa, 4 jalkaa ja kyllä - se on poika. Pentu autoon ja kohti kotia. Äiti toimi kuskina, kun minä pidin huolen, että pentu pysyi jalkatilassa. Tuo olisi halunnut kiivetä maisemia katselemaan. Autossa liikutuin jälleen, kun katsoin pientä pötköä jaloissani. Siinä oli minun oma pieni pentu. Pentu, josta olin niin kauan haaveillut.